Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

heräämisiä

Tättis on murjottanut kohta viikon. Se tiuskii ja se äyskii. Se vetäytyy omaan yksinäisyyteensä lukemaan, eikä vastaa kun puhutaan. Kaupassa se vilkuilee meitä vihaisesti kulmainsa alta ja yhtäkkiä tajuan mistä on kysymys. Potkin itseäni nilkkaan kun olen ollut niin hölmö ja sokea, ja kysyn varovaisesti että voitaisko me jutella. Me maataan Tättiksen sängyllä ja mä kysyn siltä onko se meille – mulle ja Freddelle – vihainen. Se nyökkää ja poskelle vierähtää kyynel.
Aikuisen maailmassa voi aina jossitella, voi järkeillä ja ajatella suuremman kokonaiskuvan kautta, mutta lapsen, ja etenkin Tättiksen maailmassa asiat on suoraviivaisia ja minä olen vanhempana pettänyt sen luottamuksen. Äitinä ja vanhempana mun tärkein tehtävä on suojella lastani ja siinä tehtävässä olen pahasti epäonnistunut. Siinä sängyllä maatessani ymmärrän silmänräpäyksessä tilanteen ja valtaisa syyllisyyden aalto hyökyy ylitseni – kyllä, minä en osannut. Kyllä, minä en suojellut sinua rakkaani. Anna minulle anteeksi.
Ku…

ihanat tyypit rannalla

On kesäloman toinen päivä ja vasta kertaalleen olen uhkaillut lapsiani sisäoppilaitoksella, tai vaihtoehtoisesti kahdentoista viikon kesäleiriputkella. Sellaisella kuin viime kesänä, aamulla leirille, illalla kotiin. Tosiasiassa mä tiedän että tää helpottaa pian, kun kolmikko tottuu taas kesäarkeen ja uuteen rytmiin. Mä oon selkeesti itsekin vielä vähän kesäruosteessa, aikataulut venyy ja paukkuu ja kahdessa päivässä oon jo ehtinyt juosta niin palaveriin kuin lääkäriinkin, silleen sopivasti – kolme minuuttia myöhässä.


Kahdesti olen jo kaivanut tietokoneen esille, kerran puistossa ja nyt uimarannalla. Ne on nyt just sopivan ikäisiä, tarpeeksi vanhoja siihen ettei enää tarvitse taukoamatta laskea päitä, vaan riittää kun katseen nostaa aina välillä ruudulta ja tarkistaakseen missä ne menee. Sitäpaitsi Kentsun pulina on jonkinmoinen Luojan poikaan asentama turvavaruste, ja puheen tauotessa on aika tarkistaa mitä jäbä puuhailee, se kun selittää taukoamatta jokaista liikettään. Seuraan puol…

kahdeksantoista kirjettä

Huomenna se sit alkaa – kesä. Ihana, ihana kesä. 73 päivää hitaita aamuja ilman eväslaatikoita, paljon likaisia varpaita, päiviä rannalla ja iltoja leikeissä naapuruston lasten kanssa. Yhtä innolla kun tiedän elokuussa odottavani taas kouluvuoden alkamista, huokaisen helpotuksesta koulujen päättyessä. Huokaisen helpotuksesta aikataulujen vapautuessa ja ah, ennen kaikkea koska ei tarvitse pakata niitä eväitä.

Tänään kiikutin jannujen kanssa kassikaupalla itse tehtyä saippuaa lahjoiksi opettajille ja koulun henkilökunnalle. Iltapäivällä ojennettiin vielä viimeinen pussukka bussikuskille, iki-ihanalle Tamille joka tietää jokaisen lapsen nimen ja muistaa aina perjantaisin toivottaa kaikille mahtavaa viikonloppua. Aamulla on vielä koko koulun yhteinen kevätjuhla lauluineen, luokkahuoneitten siivous ja tyhjennys, ja lopuksi lähtö kesälaitumille.



Eilen kiikutin rinsessan luokkabileisiin syömään pizzaa ja jätskiä koulukavereitten kanssa, vastaanotto oli riemukas lukemattomine halauksineen ja t…

tuplavee, äks, yy ja zeta

Koulua on jäljellä neljä päivää ja viimeisten viikkojen aakkoskalenteria on seurattu vähintäänkin vaihtelevalla menestyksellä, keskimäärin kuitenkin aika huonosti niitten päivien osalta kun mun olis pitänyt muistaa jotakin. Viimeisellä kouluviikolla on aakkosten lisäksi koko koulun teemaviikko. 
Facebook paljastaa etten ole yksin. Yksi äideistä oli kääntynyt koulumatkalla vielä kertaalleen takaisin, koska on uimarantapäivä ja pyyhkeet ja uikkarit oli unohtuneet. Muuten hyvä, mutta uimarantapäivä on huomenna, tänään on urheilupäivä. Mä meinasin vetää omat aamukahvit väärään rööriin kun hetken aikaa ajattelin että ne olis sittenkin pitänyt lähettää uikkareissa kouluun. Kivaa lapsille, mutta monen äidin painajainen. Näitten viimeisten koulupäivien kaaoksessa yrittää vielä muistaa mikä teema on minäkin päivänä. Eilisistä supersankari ja prinsessafestareista ne onneksi kieltäytyi kumpikin, eikä mun onneksi tarvinnut dyykata meidän naamiaisasuvarastoa aamukiireessä. Huomenna ne uikkarit, tor…

lämpimässä kesäyössä

Aikaa myöten tunne ja muisto haalistuu, siitä tulee pehmeämpi ja pyöreämpi – armollinen – kun tänään se on vielä raaka ja kulmikas - veitsenterävä. Kun adrenaliini on poissa, on jäljellä väsymys, suurempi kuin nukkumattomista öistä, sellainen kaikenkattava joka särkee lihaksia ja sameuttaa ajatuksen. Kurotan ja kosketan sinua, sinä hymyilet peiton alla ja minä pyyhin taas salaa kyyneleen.
Itken kun lääkäri kysyy puhelimessa miten minä jaksan. Saan ohjeita milloin palata takaisin sairaalaan. Kerron lääkärille miten pelkäsin ja lääkäri vastaa pelänneensä itsekin. Olit jo aamulla poissaoleva. Ajattelin väsymyksen johtuvan valtavasta määrästä antihistamiineja. Valitit että sinuun sattuu ja kun iltapäivällä ihottumasi muuttui punaisesta purppuraiseksi, etkä halunnut nousta edes istumaan vein sinut lääkäriin. Makasit vastaanottohuoneen tukimuspöydällä peiton alla, ja anelit poikia olemaan hiljaa koska kaikkialle sattuu.
Eilen minä pelkäsin. Minä pelkäsin että sinä kuolet. Minä pelkäsin ette…

muuttolinnut

Tänä aamuna kiepsautin kolmen luokkahuoneen kautta viemässä jokaisen lapsen opettajalle oman pihan pioneita. On pioniaika ja kasvit notkuvat kukkien painosta niin että niitä on leikattu niin omiin, naapureitten kuin ystävienkin maljakoihin. Näitä puskia on kasvatettu vuosia. Ensimmäiseen kahteen tai kolmeen kesään sain pelkkiä lehtiä, siirsin, muokkasin ja lopulta vain odotin josko jonakin keväänä mun kukkimattomat pionit viimeinkin puhkeais kukkaan. Odotus palkittiin ja viimeiset kaksi tai kolme vuotta meillä on ollut pioneita enemmän kuin omiksi tarpeiksi.
Saska Saarikoski kirjoittaa omasta elämästään lasiseinän takana, kuplassa, uudessa kulttuurissa ja kuitenkin sen ulkopuolella. Voisin kuvitella että moni kokee kirjoituksen omakseen. Saskasta tuntuu tavallaan helpottavalta palata Suomeen, omaan kotiin ja kulttuurin. Siellä missä asioilla on merkitys. 
Oma kupla on kuitenkin puhjennut. En tiedä koska, en tiedä miten, mutta jos en lapsena paahtanut juhannuskokolla vaahtokarkkeja olen …

sillisalaattia ja sekametelisoppaa

Perjantai on samanlaista ihanaa sillisalaattia kuin kaikki muutkin päivät, vähän yllättäin olen huomannut tykkääväni tästä pirstaleisesta arjesta, että tällainen iloisen puolikaoottinen työnteko sopii mulle ja jo pelkkä ajatus selkeistä päivistä, selkeine aikatauluineen tuntuu juuri nyt aika ahdistavalta.
Aamulla tein ensimmäisen työjuttuni kuuden jälkeen, valitsin päivän artikkelin SoMeen, yleensä yhden Facebookin ja toisen Linked-In:iin. Tänään kuitenkin saman kumpaankin, koskihan se sosiaalisen median vaikutusta asuntomarkkinoihin ja asuntojen hintakehitykseen. Microsoft Edge tekee onneksi homman mun puolesta, siis sen etsimisen ja mä valitsen tarjonnasta, joskus haen itse jotakin rennompaa.


Me kävellään lasten ja Martta-tädin kanssa koulubussille. Juttelen muitten vanhempien kanssa viikonloppusuunnitelmista ja lapsista. Vastaan kysymyksiin asuntomarkkinasta ja naapuri pohtii miksi naapurustossa on niin vähän myynnissä. Selitän omaa näkemystäni samalla kun me kävellään takaisin kotii…

kesän kynnyksellä

Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa matkaan muistoissa samalla kun elämä rakentaa uusia. Kaksi viikkoa joihin mahtuu koko elämän tunteiden kirjo syntymästä kuolemaan, rakkauteen, uuteen alkuun ja lupauksiin. Se on niin voimakasta aikaa, että huomaamattamani palaan kaikkiin niihin hetkiin, tunteisiin ja ajatuksiin.
Viime keskiviikkona olin kouluttamassa sairaalassa, katsoin ulos työhuoneen ikkunasta ja katseeni kohtasi naisten sairaalan siipi, samana aamuna Facebook oli tarjoillut valokuvamuistoja samasta paikasta, kuvan sairaalalounaasta vuosien takaa. Siellä minä odotin, naistensairaalan synnyttävien osastolla. Odotin viikon, odotin toisen. Halusin kotiin, olin väsynyt, olin peloissani. Olin pelännyt kuukausia. Olin pelännyt kaksisataaviisikymmentäneljä päivää. Se on pitkä aika pelätä.

Torstaina kesäkuun 3. 2010 oli lopulta ”se” päivä, jokusen viikon etuajassa mutta riittävän myöhään kuitenkin. Kaksi poikaa. Kaksi ihanaa poikaa, iloa, rakkautta ja helpotus, valtava helpotus. Ne heng…