Tahdon Asiat

  Photo credit Northshore YMCA Ihan ensimmäinen työ mitä täällä tein oli vapaaehtoisena työntekijänä ja minun työni oli pestä ja viikata pyyhkeitä kuntosalilla. Aika alhaalta siis aloitin uraputkeni. Vapaaehtoistyövuorot olivat neljän tunnin mittaisia ja siihen aikaan sisältyi yksi vartin mittainen tauko. Se oli ihan oivaa puuhaa vähän kielipuolelle suomalaiselle joka huomasi ettei sillä englannin laudaturilla kovin pitkälle päässyt oikeassa maailmassa. Saatuani työluvan sain vakituisen työpaikan samaiselta YMCA:n kuntosalilta. Aloitin aamuvuorossa avaamalla salin puoliviideltä aamulla. Työvuoro oli kolmen ja puolentunnin mittainen, tuntiliksa muistaakseni jotakuinkin $12 eikä mitään etuja. Vuotta myöhemmin olin edennyt päivävuoroon ja tein samaa hommaa yhdeksästä puoli kolmeen. Viisi ja puolituntia piti huolta siitä ettei minulle tarvinnut tarjota ruokatuntia vaan se yksi vartin tauko riitti. En myöskään edelleenkään saanut mitään muita etuja. Mulle oli kuitenkin tärkeintä että sa...

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...

Koko viikko on mennyt sellaisessa puolittaisessa limbossa. Eka kouluviikko yhdistettynä siihen että yhdellä on leikkaus ja tähystys torstaina tai perjantaina. Kaksi päivää kalenterissa loistelee tyhjyyttään kun kerään kaiken muun   tiistaille ja keskiviikolle, olihan maanantaina pyhäpäivä. Lastensairaalan kirurgisesta yksiköstä ne sentään antoi leikkausajan heti kun leikkauksesta tehtiin päätös, mutta sinne ei nyt tällä kertaa päästy ruuhkan takia ja valtavalla sairaalalla on valtavan sairaalan systeemit. Leikkaukset järjestellään vasta hetki ennen h-hetkeä. Keskiviikko-iltapäivänä saan viimein puhelun leikkausjärjestelijältä. Se kysyy haluanko kenties elämäni takaisin? – No joo, ei siitä olis haittaakaan... Ilmoittautuminen sairaalan kirurgiseen yksikköön on perjantaina kello 10:30. Tanssin pienen riemutanssin saatuani yhden työpäivän lisää. Perjantaiaamuna annan pienen pojan nukkua lähettäessäni ne kaksi muuta kouluun. Kun se lopulta herää meidän sängystä kauhus...

Että olipahan viikko. Jotenkin musta tuntuu että totean tän melkein jokaisen viikon päätteksi, mutta tällä kertaa, tää viikko saattaa saada jopa vuoden viikko palkinnon. Tiedättekö, sellainen joka jo sunnuntaina kalenteria katsellessa saa huokaamaan, ja miettimään että miten tästä selvitään hengissä. Siihen kun sit vielä lisätään kaikki se muu ylimääräinen, mitä tälle viikolle sattui osumaan ja tapahtumaan on suorastaan ihme että on perjantai ja kaikki on hengissä ja kai kohtalaisen järjissäänkin. Ensinnäkin lomalta palaaminen on ainakin meillä aina vähän kimuranttia. Jopa kolmen arkipäivän poissaolo tekee sen että maanantaina arkirutiinit hakee paikkaansa. Yhtä ahdistaa, toinen vipeltää ja kolmas murjottaa. Maanantai Aloitan maanantaiaamun istumalla koululla Ollipollin palaverissa. Meitä istuu saman pöydän ääressä; reksi, apulaisrehtori, opettaja, erityisopettaja, koulupsykologi, oppilaanohjaaja, toimintaterapeutti, puheterapeutti, lukiopettaja ja allekirjoittanut. Yhteen...

Kuva Maanantaiaamuna vetäisen leikkaussalivihreät päälle ja meen mukaan toimenpiteeseen. Se olis kolmisen tuntia leikkurissa. Mä oon ihan liekeissä! Useimmat kai aloittaa maanantainsa mieluummin jotenkin muuten. Mulle bronchial thermoplastyn seuraaminen leikkurissa on kuin joulu. Näitä toimenpiteitä hyväksytään – ja siis tehdään -  vuodessa kourallinen. Saliin on usein tunkua. Jonakin päivänä tämäkin toimenpide on toivottavasti yhtä mielenkiinnoton kuin lonkkanivelen korjaus. Multa kysytään usein et miten duuni, se nyt on sellainen vastaava kysymys kuin et mitä kuuluu, osa small-talkia. Onko liikaa vai liian vähän töitä, ylennyksiä, alennuksia, tulevaisuutta, näkyvyyttä vai näköalattomuutta. Työ on keskeinen puheenaihe, ja silti länsirannikolla arvostetaan tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Kuva Mun vastaus on yleensä, että mun suhtautuminen omaan työhön on intohimoinen. Ei väärällä tavalla, ei työ tekemällä lopu, mutta kun koen ihan oikeasti voivani va...

Minä en oikeastaan tiedä kuka sinä olet. En tiedä miltä sinä näytät. En tiedä minkä väriset hiukset tai silmät sinulla on. En tiedä mitä sinä tunnet tai ajattelet. En tiedä mitä pelkäät tai ketä rakastat, mistä haaveilet vai haaveiletko mistään. En tiedä ja silti tiedän varmasti paljon enemmän kuin haluaisit. Tai ehkä olet tottunut. Turtunut. Et enää välitä. Minä en tiedä miksi sinä kosketat minua. Ehkä siksi, että voisit olla minun lapseni. Ehkä siksi että olet kuitenkin jonkun tytär. Olen puhunut puhelimessa sinut äitisi kanssa. Sinun äitisi ei tiedä missä sinä olet. Sinun äitisi on väsynyt ja huolissaan. Jätät jälkeesi jonkun toisen puhelinnumeroita, ja silti, kerta toisensa jälkeen löydän sinun nimesi edestäni. Minun pöydältäni. Et ole koskaan ollut meillä potilaana. Useasti sinun olisi pitänyt. Aina kun näen viestilapun jossa on sinun nimesi tiedän että olet taas ollut sairaalassa. Luen päivystävän lääkärin kirjaamia sanoja. Sinut on tuotu sisään ilman henkilöllisyystodis...

koulun jälkeen sähläys Mä olin ennen se vanhempi joka ajatteli et ne joitten lapsilla katkeilee luita ei anna lapsilleen riittävästi kalsiumia ja d-vitamiinia, tai ehkä ne on muuten jotenkin holtittomia vanhempina. Kunnes: Elokuun 19. mä olen naapuruston naisten kanssa yhdellä ja Fredde soittaa mulle just kun on saanut kaljan eteeni – kyllä, juon kaljaa – se kertoo että meidän seikailijatar on hypännyt sohvalta ja landannut suoraan kädelleen. Kymmenen minuuttia myöhemmin ajan itkevää tytärtäni lastensairaalan päivystykseen. Värttinäluu on poikki. Neiti aloittaa kouluvuotensa käsi kipsissä. Onneksi käsi paranee hyvin ja kuuden viikon päästä se on entisellään. Joulukuun 25. paimennan laumani pihalle riehumaan. Ne juoksee korttelin ympäri puhkuen joulun riemua ja tarmoa ja Martta juoksee niiten mukana. O pysähtyy. Martta ei pysähdy. Seuraava yö ollaan lastensairaalassa. Sääriluussa on spiraalimurtuma – käytännössä se on siis katkipoikki kahdesta kohtaa. Ensimmäise...

Neljätoista kaistaa mottoritietä ennen aamuruuhkaa... tässä maisemassa on urbaania kauneutta Keskiviikkona tuli hetkeksi kesä. Aamulla aurinko helli maailmaa mun kävellessä moottoritien ylitse koulutukseen sairaalan it-puolen tiloihin. Sairaalakampusta halkoo neljätoista kaistaa freewaytä. Toisella puolella on koko tietojenkäsittelyosasto, osa hallintoa ja koulutustilat. Auringon lämmittäessä kylmää aamuilmaa kelpaa kävellä – olis voinut sataa ja tuulla.  Mun työpaikka taustalla... Töistälähtiessä elohopea on kivunnut jo kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Metsässä kukkii alaskanvatukka ja kostean maan tuoksu on huimaava. Martta kouhottaa ympärillä ja painelee lampeen uimaan kuumissaan. Se säikähtää sammakkoa ja yrittää ottaa kiinni kärpäsen. Freddellä on auto koeajossa.  M on mua vastassa lenkiltä, neiti kesäheinä... ne on kuulemma olleet koko päivän ulkona koulussa. Musta on ihan mahtavaa että M:n opettaja käyttää kauniin sään hyväkseen ja anta...

Olen käynyt kommenttiosiossa keskustelua anonyymin kanssa sairauden määrittelemisestä. Hyviä pointteja molemmin puolin, ja ehkä siksi olen jäänyt asiaa pohtimaan. Miten määritellään että ihminen on sairas? Minkälaisia keinoja tähän voidaan käyttää? Onko se selkeärajainen asia, vai onko sairaudessakin mustan ja valkoisen lisäksi se harmaan alue? Yksi määrittelykeino on diagnoosi. Jos ihmisen tilalle on määritelty diagnoosi, on kyseessä sairaus. Noin äkkipäätään tää vaikuttaa hyvältä ja selkeältä määritelmältä. Toisaalta diagnoosit ja määritelmät vaihtelevat kuitenkin kulttuurien ja jopa ajan mukaan. On ollut olemassa aika jona homoseksuaalisuus oli sairaus, ja itse asiassa on edelleen olemassa maita ja kulttuureja joissa homoseksuaalisuus on edelleenkin sairaus. Onko diagnoosikoodi siis tyhjentävä vastaus kysymykseen sairaudesta? Voidaan myös todeta, että henkilö joka tarvitsee elämässään apuvälineitä on sairas. Jos joku tarvitsee kainalosauvoja, pyörätuolia tai kuulokoj...

kuva Lääkäri marssii lounashuoneen ovesta sisään puhisten mennessään; ”On se nyt jumalauta ettei ihmiset usko että kiropraktikot tappaa...” Kysyn siltä silleen puolivarovaisesti, et kuka nyt on kuollut, ja se jatkaa puhinaansa: ”just kerroin potilaalle ettei se pysty hengittämään siks et sen kiropraktikko on manipuloinut sen pallean solmuun... Älä sä vaan perkele sano et sä käyt kiropraktikolla!!!” – Ei en käy. ”Hyvä, äläkä mene. IKINÄ” Sit se istuu mua vastapäätä syömään lounastaan, ja me puhutaan siitä mitä laittais päivälliseksi. Kumpikin meistä arvostaa hyvää ruokaa ja viiniä. Meillä on hauskat lääkärit. Musta on ihanaa kuunnella niitten lounasjuttuja ja välillä osallistua keskusteluun, niin kuin silloin kun ne hifisteli intuboinnista ja Amy totes että se ei halua käyttää mitään apuvälineitä, kun se pelkää että siltä menee tatsi jos se intuboi apuvälinein. Mä totesin, että tällainen tavis kuin mä voi rinnastaa tähän sen että mä taskuparkkeeraan aina ilman niitä tukia j...