Tahdon Asiat

Tauko kiireisessä päivässä Martan kanssa.  Mihin ihmeeseen nää päivät oikein menee? Joo, joo mulla on työ ja lapset ja... mutta oikeesti, koko tammikuun on tuntunut taas siltä etten ehdi tekemään yhtään mitään ja aika loppuu aina kesken. On aamu ja sit yhtäkkiä kello on yhdeksän illalla ja hommat levällään kuin jokisen eväät. Viime viikolla unohdin autuaallisesti mennä hammaslääkäriinkin, kunnes ne soitti sieltä ja kyseli perään, vähänkö noloa! Sattuuhan sitä, iltapäivällä uusi yritys. Koulujuttuja. Ainakin osin syytän koulua. Ei siis koulussa mitään vikaa ole, mutta realiteetti on se että kun noitten kolmen kullannupun pitäis olla siellä koulussa maanantaista perjantaihin aika tarkkaan yhdeksästä neljään, on meillä tammikuussa ollut kaksi ihan kokonaista kouluviikkoa, siis sellaista joina ei ole vapaapäiviä, opettajan koulutuspäiviä, tai puolikkaita päiviä. Sama meno jatkuu helmikuussa ja kaksi neljästä viikosta on pirstaleisia syystä tai toisesta. Yritä siin...

Viikonloppu meni töitä tehdessä ja mun kauniit ajatukset kirjoittamisesta valui tyhjinä hiekkaan. Koko viime viikon kuvasin meidän aamiaisia, ajatuksena tehdä niistä postaus kun se päivällisen kuvaaminen ei nyt vaan ota onnistuakseen kaiken arjen säätämisen keskellä, jos nyt kenenkään päivällinen muutenkaan on niin innostava aihe. Kuvat aamiaisista vastaa hyvin meidän arkea, kerran viikossa puuroa, tällä viikolla se oli riisipuuro (kuvassa se viimeviikon kaurapuuro), ainakin kerran tai yleensä kaksi kananmunaa, kerran pannareita tai vohveleita ja yhtenä aamuna lintsataan muroilla tai valmisvohveleilla.  Maanantaina kaurapuuroa, chia-siemenillä ja pellavansiemenrouheella. Omani syön voisilmällä, mutta lapsilla on päällä kanelia, kookossokeria, rusinoita ja miniatyyrivaahtokarkkeja.  Perjantaina lapsilla on vapaata koulusta sotaveteraanienpäivän kunniaksi. Odotan itsekin innolla hidasta aamua ja ainakin puolittaista vapaapäivää. Sairaalatyö tuntuu kivalta, mutta käy...

Viimeisen yhdeksän päivän kokemuksella palaan takaisin niihin viiteentoista kuukauteen kun olin täysipäiväisesti töissä. Olen hämmentynyt. Mulla ei ole aavistustakaan miten me ylipäätään selviydyttiin siitä ajasta, tai eihän me kai oikein selvittykään. Kaikki oli jatkuvasti rempallaan. Toisaalta Fredden työkin on elänyt ja muuttanut muotoaan, eikä sillä ole enää aikaa olla kodinhengettärenä. Se näkyy nyt kaikkialla, paperipinoina pöydillä, pyykkikoreina pitkin yläkertaa. Kaikki viisi kiukuttelee toisilleen väsymyksestä ja stressistä, ja Martta, Martta kaipaa huomiota ja löytyy yöllä sängystä. Viime sunnuntaista mulla on ollut migreeni – viisi päivää. Me lasketaan kaikki päiviä, tunteja ja minuutteja siihen että tää on ohi. Se tuntuu hullulta, onhan maailma täynnä ihmisiä jotka käy töissä. Kävinhän mä itsekin täysipäiväisesti töissä. Mutta just nyt, just tässä elämäntilanteessa ja meidän perheen systeemeissä tää on kertakaikkisen toimimaton yhtälö. Vielä viikko niin täs...

Tämä tarina sai alkunsa muutama viikko takaperin. Se alkoi siitä lauantaista kun Kentsu alkoi valittamaan mahakipua ja kumpikin meistä ohitti asian lähinnä olankohautuksella: Ai mahaan sattuu? No, voi kun kurjaa... hyppääppä mulle muutama kerta! - Poika hyppää ja me todetaan ettei se kovin kipeä ole. Se ei oksenna. Se ei ripuloi. Sillä ei ole ummetusta, eikä pikatestin jälkeen myöskään umpparia. Valitus kuitenkin jatkuu. Stressiä? Ehkä sitä stressaa! ”Painaako sua joku kulta? Siksikö vatsaan sattuu?” – Ei. Muutaman päivän jälkeen, kun jannulla ei edelleenkään ole muita oireita kuin valitus, kalpeneva naama, tummat silmänaluset ja hiipuva ruokahalu päätän että pojalla on refluksia. Aloitan lääkityksen (antepsin, ranitidin), nostan sängynpään, teen pikaisen kotitutkimuksen, mittaan kuumeen ja vahvistan kotidiagnoosin. Vatsakipu rajautuu rintalastan alapuolelle. Vatsa toimii normaalisti ja on kipeämpi ruokailun jälkeen. Kentsun rakentamalla legoaluksella joulukylään E...

Että olipahan viikko. Jotenkin musta tuntuu että totean tän melkein jokaisen viikon päätteksi, mutta tällä kertaa, tää viikko saattaa saada jopa vuoden viikko palkinnon. Tiedättekö, sellainen joka jo sunnuntaina kalenteria katsellessa saa huokaamaan, ja miettimään että miten tästä selvitään hengissä. Siihen kun sit vielä lisätään kaikki se muu ylimääräinen, mitä tälle viikolle sattui osumaan ja tapahtumaan on suorastaan ihme että on perjantai ja kaikki on hengissä ja kai kohtalaisen järjissäänkin. Ensinnäkin lomalta palaaminen on ainakin meillä aina vähän kimuranttia. Jopa kolmen arkipäivän poissaolo tekee sen että maanantaina arkirutiinit hakee paikkaansa. Yhtä ahdistaa, toinen vipeltää ja kolmas murjottaa. Maanantai Aloitan maanantaiaamun istumalla koululla Ollipollin palaverissa. Meitä istuu saman pöydän ääressä; reksi, apulaisrehtori, opettaja, erityisopettaja, koulupsykologi, oppilaanohjaaja, toimintaterapeutti, puheterapeutti, lukiopettaja ja allekirjoittanut. Yhteen...

Jannuilla oli koulussa teemana pukeutua tulevaisuuden ammattiin... K:sta tulee poliisi, ja sen veljestä Microsoftin pelikonsolipuolen johtaja. Et silleen.  On taas ollut sellainen viikko ettei tiedä mistä aloittais... Puolitoista päivää kotona sairaan lapsen kanssa Järjettömän kiire töissä, koska amerikkalaisen terveydenhuollon vinouma, ja sairaan lapsen kanssa ollessa työt kasautuu inboksiin ja stressikerroin nousee hiljaa järjettömäksi. Toinen lapsi ensin akuutisti lastenlääkäriin, ja kaksi päivää myöhemmin kirurgin konsultaation. Leikkausaika sovitaan maanantaina. Metsässä ihan mielettömän rauhallista, rentouttavaa ja ihanaa. Huolimatta siitä että joku kojootin-puuman-ilveksenryökäle söi naapureitten pissapussin. Lapset sairastaa, ja aikuisetkin sairastaa aina välillä. Ei mitään vatsanväänteitä ja lihaskolotuksia vakavampaa. Ja siinä samalla ehti hyvin askarrella 48 kutsukorttia jannujen synttäreille, täyttää nivaskan papereita sitä O:n psykologikeikk...

ruuhkassa Mulla on sellainen semikyseenalainen tapa tirauttaa muutama kyynel poikkeuksellisissa tilanteissa. En itke elokuvissa – Marley oli poikkeus – en itke kun maailmassa tapahtuu jotakin järkyttävää, tai kun jokun naapurin kummin kaiman serkku kuolee, tai niitten kissa jää auton alle, tai pöllö syö niitten koiran. En itke rippijuhlissa, häissä, valmistujaisissa tai lasten kevätjuhlissa. En muista itkeneeni hautajaisissakaan. En itke silloin kun ”kuuluu” itkeä. Sen sijaan olen itkenyt poliisin pysäyttäessä mut, olen itkenyt lastenlääkärinvastaanotolla – monesti, olen itkenyt oman lääkärini vastaanotolla koska lääkäri oli myöhässä, ja koulussa ja koulupapavereissahan mä itken jatkuvasti. Nyt mun uusin spesialiteetti on itkeä pomon huoneessa. Nykyään sillä on jo paketti nessuja mun varalta. Meillä oli tänään palaveri, se kysyi mitä kuuluu ja ojensi samalla sen nessupaketin. Moni lapseton esimies ei kai ymmärtäis, mutta Kylie, Kylien pikkuveljellä on vaikea ADHD... ...

perjantaiskumppaa Niin... minkälaista on töissä loman jälkeen? Siis, siinä uudessa duunissa, siinä jota oot tehnyt kaksi viikkoa ja sit lähtenyt miltei viikon lomalle? Siinä duunissa jota kukaan ei tee sillä aikaa kun olet lomalla, ja se kerääntyy, ja se kasaantuu, ja se löytyy maanantaiaamuna ennen kello seitsemää sähköpostista. Kaikki viestit ei oo hienotunteisesti kirjoitettua. Osasta ei tarvitse lukea rivien välistä, vaan se on ihan suorasanaisesti kirjoitettu, se että olet kokematon, etkä osaa. On muutama suoranainen virhekin, eikä ne kaikki ole edes omia, mut hei, väliäkö tuolla... syyllinen on syytä löytää ja nimetä. Yhdeksään mennessä tekee mieli käpertyä työpöydän alle, tunkea peukalo suuhun ja tirauttaa muutama kyynel. Pomolle hymyilen urheasti ja sanon et kyl tää tästä. Pomo toteaa et muista et silloin kun hän aloitti omassa hommassaa hänkään ei tiennyt edes mikä on keuhkoahtaumatauti, ja usein on päiviä kun ei edelleenkään oikeastaan tiedä mitä tekee, mut tekee...

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

Mulla on ihan järkyn kiire päivä töissä, eikä sitä ainakaan auta ystävien kanssa valvottu ilta. Sivusilmällä näen että koulusta on soitettu, mutta mulla menee varmaan ainakin puolisen tuntia ennen kuin kerkiän kuuntelemaan viestin. Kun saan kuunneltua viestin, soitan koululle välittömästi. Koulusihteeri kertoo että M on käynyt kouluterveydenhoitajan huoneessa jo useampaan kertaan. M sanoo että vatsaan sattuu, että sen jalat on levottomat, eikä ne toimi ja kaikkialta kutittaa. Kuumetta sillä ei ole, mutta neiti oli heittänyt että sillä oli huono olo jo aamulla ja Fredde oli vaan pakottanut kouluun... Koulusihteeri Beth jatkaa ja sanoo että tänään on jumppapäivä, ja että M käy aika usein kouluterveydenhoitajalla jumppapäivinä, että voiskohan näillä kahdella asialla olla joku yhteys... Alkuun kiitän että se soitti. Moni olis jättänyt soittamatta, mutta Bethillä on vankka historia erityisopetuksenpuolella ja se ehkä näkee asioita joita moni muu ei huomaa. Mä sanon että kaikki...

Sitten iski flunssa – mulle. Keskiviikon sinnittelin chiliteen voimalla töissä ja yritin olla yskimättä kauheesti puhelimessa. Torstaina kävin hoitamassa tärkeimmät ennen kuin ajelin takaisin kotiin, nappasin Martan kainaloon ja painelin pehkuihin. Heräsin ennen kolmea puhelimeen. päivälliseksi meillä oli "chicken dunmplings" Huomenna olis taas ortopedi, tiistaina alkaa jäbän fysioterapia ja sitä seuraava viikko yhtä säätöä noitten kehityskeskusteluitten kanssa ja tietty siihen lykätään vielä pari erityisopetussuunnitelmapalaveriakin. Töissä tarttis noin periaatteessa olla maanantaista perjantaihin, puoliysistä viiteen. Menee vaikeeks. Tääkin viikko on ollut yhtä säätämistä. Milloin on joku helkutin monsuunisade joka sekoittaa koko kaupungin liikenteen ja milloin kaikki nyt vaan säätää muuten vaan. Koulukuljetuksilla ei ole tarjolla yhtään bussia invahissillä ja Fredde on aika hajalla ajaessaan kolmikon ensin aamulla kouluun ja sit iltapäivällä koulus...