Tahdon Asiat

  Tammikuussa hurahdin. Alkuun vähän hapuillen ja varovaisesti mutta niinhän siinä kävi että tunne kasvoi kasvamistaan. Lapset oli vähän huolissaan ja Freddekin hymisteli menemään jupisten jotakin itsekseen. Hulluutta, sulaa hulluutta.   Lapset oli huolissaan ennen kaikkea asian varhaisuudesta, kuka hullu nyt kampeaa itsensä pystyyn aamuyöllä? Merkityksetöntä oli se että olen aina tehnyt niin. Miten sä jaksat? Sun pitää kyllä nukkua päiväunet! Freddeä taas lähinnä nauratti asian meditatiivinen puoli.   Ensimmäinen kirja takkusi pahasti ja ylisuorittajalle oli katkera paikka olla koko ajan jäljessä muita. Muutenkin tunsin olevani aika pieni kaikkien superstarojen parissa mutta sinnikkäästi olin mukana, osallistuin chattiin, vastasin päivän kysymykseen, pohdin tavoitteita ja kuuntelin, kuuntelin, kuuntelin. Tammikuun lopussa minut oli aivopesty ja julistin uutta uskontoani jokaisessa palaverissa. Kelataan helmikuun ylitse maaliskuulle.   Äiti, anteeks et ...

  On vielä sysipimeää enkä havahtuessani osaa sanoa paljonko kello on, päivä alkaa valjeta seitsemän aikaan. Kuulostelen itseäni ja kuuntelen hetken hiljaa, kuulenko jo autojen ääniä? Miltä metsä kuulostaa? Onko Maeve-kissa jo hereillä? Sängyn jalkopäässä Martta odottaa päätöstä ja katsomattakin tiedän koiran tarkkailevan minua. Nousen istumaan, koira hyppää lattalle ja oven takaa kuuluu vaativa naukaisu. Kännykän kello näyttää 5:36 - uusi päivä on alkanut.   Alakerrassa käynnistän kahvinkeittimen ja koneen jauhaessa papuja nappaan kissan syliin ja avaan ulko-oven. Kävelen pihalle koiran seuraksi, vilkutan naapurille joka lähtee töihin ja juttelen kissalle joka tarkkailee pimeyttä. Alakoulun rehtori ajaa ohitse ja vilkutan hänellekin, kuten melkein jokaisena aamuna. Ruokin ensin koiran ja sitten kissan, vaihdan vesikulhoon puhtaan veden ja kahvia odotellessani jumppaan kesällä murtunutta nilkkaa. Kun kahvi on tippunut otan kaapista mukin ja lähden termaripannun ja kahvikup...

  Ruispuuroa, voisilmä ja vadelmia - maanantai. Kyllähän isot lapset nyt osaa itsekin aamiaisensa laittaa... auts! Se osui ja se upposi. Istuin hiljaa enkä sanonut mitään, en kehdannut. Sen sijaan mietin hiljaa: Niin. Kai niitten pitäis. Kymmenen ja kaksitoista. Osata laittaa aamupalaa ihan itse. Minä, joka olen aina ollut ylpeä siitä etten nouse pöydästä hakemaan lapsille ketsuppia tai vesilasia, osaahan ne itsekin enkä minä ole mikään kotiapulainen. Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä että vanhempina meidän tehtävä on antaa lapsille eväät elämään, ihan kirjaimellisestikin, siis keittotaito ei pastapakkausta. Niin, että siinä istuin enkä kehdannut edes väittää vastaan koska kyllähän niitten pitäis. Tiistai.   Mutta aamiainen on mulle jotenkin rakas ja pyhä. Onhan meillä niitäkin aamuja kun lapset vetää muroja alakerrassa mun istuessa palaverissa, niin että osaahan ne, mutta minä rakastan sitä hetkeä kun kolme koululaista istuu mun kanssa aamiaispöytään, kynttilät on sy...

Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, tahdotko ottaa aviopuolisoksesi..., olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti? Tahdon.   Sateisena sunnuntaiaamuna ärisen jotakin heikosti ymmärrettävää heräämässä olevalle Freddelle ennen kuin luikin kylmään alakertaan villasukissani keittämään kahvia. Käännän uunin esilämmitykselle lykätäkseni aamiaisleivän sinne, lasken kissa kainalossa koiran ulkoiluttamaan itsensä ja äyskin pojille jotakin tiskikoneen tyhjentämisestä. Laitan leivän uuniin, nakkaan kahvin suodatinpaperin biojätteeseen ja ruokin kissan ja koiran. Vetäydyn yläkertaan tekemään töitä ja heräämään kahvisammiollisen avulla. Fredde kulkee ohitseni alakertaan, kuiskaa mitä kuuluu. Naurahdan ja sanon että lähdetään kun leipä tulee uunista. Aamuisin yhtä sosiaalinen kuin tämä meillä aamulla vieraillut tyyppi.    Reilua tuntia myöhemmin me ollaan ystävien talolla tyhjent...

Viikossa tyypistä on tullut aika rento ja painoakin on tullut reilusti lisää.  20. luukku - sairastupa Viimeinen koulupäivä lähtee käyntiin tahmeasti. Takana on öinen myrsky joka on on matkassaan aiheuttanut mutavyöryjä, katkenneita sähköjä ja kaatuneita puita. Edelleen sataa kaatamalla, laaksoissa on tulvavaroitus. Yöllä on pitänyt hereillä myrskyn lisäksi se pieni poika joka ei saanut henkeä. Huokaan ja mietin että koska se kasvaa niin isoksi ettei ahdas kurkunpää turpoa umpeen lapsen sairastuessa. Yleensä kurkunpääntulehdus aiheuttaa hengitysvaikeuksia alle nelivuotiaalle lapselle, meidän jannu on kohta kymmenen. Varaan ajan lääkäriin iltapäiväksi, kortisoniresepti on vanhentunut, enkä ajatellut että me enää sitä tarvittaisiin vaikka tarvittiinhan sitä viimeksi huhtikuussa.                             Alakerrassa tuoksahtaa kissanka...

Mikään ei voita tuoretta pullaa! Ja sitten on taas perjantai. Aina on maanantai tai perjantai. Ulkona ropiseva sade tuntuu hellältä ja rauhoittavalta varhaisen aamun hetkenä. Kynttilän liekki lepattaa rauhallisesti ja aamukahvi maistuu tänäänkin taivaallisen hyvältä – mustaa kahvia, loraus kuumaa vettä päälle. Jokainen aamu alkaa samalla tapaa, sähköpostit, uudet myyntiin tulleet kohteet, uutiset ja toisen kahvikupillisen kanssa hetki blogistaniassa. Unentuoksuinen poika on nähnyt unta kouluampumisesta ja tulee mun lähelle pötköttelemään peiton alle, heräsin jo ennen viittä, ehdin kirjoittamaan ennen kuin on aika kaataa kahvi Tättiksen kuppiin ja herättää se hellästi uuteen päivään. Joku muu ehkä torkkuis sohvalla vaan ei tämä tyyppi.  Katson päivän ohjelmaa, onneksi eilen ehdin tehdä niitä aikaa ja ajattelua vaativia asioita. Freddekin oli kotona ja suunniteltiin yhdessä mun yrityksen tulevaa vuotta. Mitkä on seuraavat askeleet, miten niitä lähdetään tote...

Muistutan aina välillä meidän kolmikkoa siitä ettei kaikissa perheissä syödä uunituoreita sämpylöitä myös arkiaamuisin. Ei meilläkään ihan jokaisena aamuna, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin ja on sellaisiakin päiviä kun meillä ei ole kotona leipää ja pyöräytän itselleni sämpylät lounaaksi. Salaisuus on pikaresepti, ei nyt niin pikainen että ne vartissa lautaselle tulis, mutta melkein ja ennen kaikkea aika vaivatta ja vaivaamatta. Tässä teidänkin arkea sulostuttamaan mun aamusämpylät: 2 1/2 dl lämmintä vettä 1 rkl sokeria, käytän valkaisematonta mutta pääasia että on sokeria koska se käynnistää hiivan 2 tl kuivahiivaa Sekoita keskenään ja anna seistä liinan alla 10-15 minuuttia 1/2-2 tl suolaa, pidän suolaisesta leivästä ja laitan ainakin sen yhden lusikallisen 6-8 dl jauhoja, riippuu jauhoista kuinka paljon, sen verran että taikinasta tulee käsin käsiteltävää. itse käytän täysjyvävehnää, ruista, kauraa, pellavansiemenjauhoja, chian siemeniä, mitä mieli tekee Sekoit...

Ulkona on syksyinen pakkasaamu, kello lähentelee puolta yhdeksää ja katson kuin aurinko tekee tietään puiden latvojen yläpuolelle. Huomenna vaihdetaan talviaikaan. Muutaman tunnin päästä aurinko on sulattanut kuuran ja päälle puettu toppatakki on lähinnä asuste eikä enää välttämättömyys. Kahvi on jäähtynyt kuppiin, pojat pelaa yläkerrassa ja Tättis nukkuu vielä. Fredde puhuu puhelimessa äitinsä kanssa. Minä valmistaudun työpäivään, lähettäen sähköposteja ja tekstiviestejä toisille välittäjille ja kohteitten asukkaille, varmistaen ja vahvistaen aikataulua. Viikonloppuaamujen kiireettömyydessä on jotakin äärimmäisen rentouttavaa, se ettei ihan heti tarvitse kenenkään sännätä yhtään mihinkään. Töihin ajaessa tipautan yhden kolmesta karateen, Fredde saa sen sieltä sitten noutaa. Marraskuu on täällä Kanadan kainalossa lakannut olemasta niin marraskuinen. Onhan se aika pimeä, vähän harmaa ja toisinaan sateinenkin, mutta lähestyvä kiitospäivä ja siitä alkava joulunaika muuttaa h...

Päässä vilisee niin valtavasti ajatuksia etten oikein osaa edes aloittaa, on kiitospäivän aamu ja nousin ihan vasiten varhain että saisin kirjoittaa ja juoda kahvia, juoda kahvia ja kirjoittaa. Ennen kuin vuoden suurin ruokajuhla alkaa ja keittiö kutsuu. Ihana päivä, ihan lempipäivä, mutta just nyt halusin hetken itselleni. Talo nukkuu vielä, vieressä palaa kynttilä ja Martta nukkuu jaloissa.  Olen tänään kiitollinen pienistä suurista asioista. Tottakai niistä perustavaalaatuisista elämää ylläpitävistä, perheestä, kodista, työstä ja rahastakin, mutta ennenkaikkea olen tänään kiitollinen siitä lääkäristä joka näki ja kuuli toisen äidin hädän, kuunteli ja auttoi. Siitä minä olen tänään erityisen kiitollinen vaikkei edes paranneta syöpää tai sydäntä vaan pienen lapsen varvasta. Jokainen jolla on lapsia tai lemmikkejä tietää että jotenkin kummallisesti joku aina sairastuu juuri ennen juhlapyhää tai niitten aikana. Mekin ollaan oltu kiitospäivänä ja jouluna milloin...

Elämä jatkaa tasaista kulkuaan kuin juna.  Maanantaiaamuna kaikki kolme nukkuu nautiskellen arkivapaastaan. On veteraanien muistopäivä. Kello lähenee yhdeksää. Martta öhisee mun jaloissa koiranuntaan ja Fredden puolelta keittiönpöydän äärestä kuuluu samanlainen tasainen näppiksen naputus kuin omaltakin koneelta. Se tosin tekee töitä, mä kirjoitan blogia, surffailen somessa ja nautin siitä että juts nyt ei ole ihan kamala kiire. Mun ammatissa tähän aikaan vuodesta aletaan lakeutumaan loppusyksyn juhlapyhiin ja kiire vähenee. Viikon päästä on kiitospäivä, siitä alkaa joulunodotus. Mun ja Martan yhteinen hetki syksyisessä metsässä.  Lauantaiaamuna kirjoitin pitkän kirjeen ystäville ja jäin sen jälkimainingeissa pohtimaan onnea, sitä miten ihanaa meidän elämä on just nyt. Miten kerrankin voin istua kahvikupin ääressä kuuntelevana korvana, jakaa puhelinnumeroita ja nettisaitteja, kertoa mikä meillä on toiminut ilman että sanon että niin meilläkin. Me ollaan ka...

Talossa on hiljaista. Tiskikone pyörittää eilisiltaisten päivällisten laseja ja lautasia puhtaaksi, Fredde nukkuu ja mä kirjoitan Martan nukkuessa mun jaloissa pöydän alla. Lapset on yökylässä ”serkuillaan” jannujen kummivanhemmilla, ystävillä joista on kasvanut meidän perhe täällää maailmalla. Ystävilllä joiden vanhemmatkin lähettää meidänkin lapsille synttärikortit. Ystävillä joiden vanhemmat on pitäneet meidän lapsia sylissään ihan alusta asti. Ystävillä joista meidän lauma puhuu nimin auntie and uncle. Somessa näkyy ihania kuvia synttärikakuista ja iloisesta seurueesta ja kun ei sitä iltamyöhän tekstariakaan kuulunut, niin eiköhän ne jopa nukkuneet.  Mietittiin illalla nukkumaanmennessä ettei olla taidettu olla yötä keskenämme tammikuun 2013 jälkeen, siis yli viiteen vuoteen. Silti sellainen muutaman vuoden takainen pohjaton riemu siitä että sai olla hetken ilman lapsia on poissa, ne on jo niin isoja ettei sellaista vain aikuisten aikaa edes kaipaa samalla tavalla ja to...