Tammikuussa hurahdin. Alkuun vähän hapuillen ja varovaisesti mutta niinhän siinä kävi että tunne kasvoi kasvamistaan. Lapset oli vähän huolissaan ja Freddekin hymisteli menemään jupisten jotakin itsekseen. Hulluutta, sulaa hulluutta. Lapset oli huolissaan ennen kaikkea asian varhaisuudesta, kuka hullu nyt kampeaa itsensä pystyyn aamuyöllä? Merkityksetöntä oli se että olen aina tehnyt niin. Miten sä jaksat? Sun pitää kyllä nukkua päiväunet! Freddeä taas lähinnä nauratti asian meditatiivinen puoli. Ensimmäinen kirja takkusi pahasti ja ylisuorittajalle oli katkera paikka olla koko ajan jäljessä muita. Muutenkin tunsin olevani aika pieni kaikkien superstarojen parissa mutta sinnikkäästi olin mukana, osallistuin chattiin, vastasin päivän kysymykseen, pohdin tavoitteita ja kuuntelin, kuuntelin, kuuntelin. Tammikuun lopussa minut oli aivopesty ja julistin uutta uskontoani jokaisessa palaverissa. Kelataan helmikuun ylitse maaliskuulle. Äiti, anteeks et ...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.