Tahdon Asiat

  HERÄSIN kuuden aikaan innostuneena siitä että sain viimeinkin kokeilla kulkemista vain yhdellä kyynärsauvalla. Päästin koiran pihalle ja ruokin sen ja kissan kahvin tippuessa. Ennen aamiaista juon jokaisena aamuna yksitoista kupillista laihaa pannukahvia samalla kun vastailen sähköposteihin ja katson mitä päivä tuo tullessaan. Tänään sataa ja tuntuu syksyiseltä vaikkei vielä edes ole syksy. Aamiaiseksi on tuoretta hapanjuurileipää, marjoja ja keitettyjä munia. Hapanjuurileivonnasta on tänä vuonna tullut trendikästä, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta kotonahan me kaikki ollaan ja mitä muuta meillä on kuin aikaa.   KAHDEKSALTA seisoin unisen Tättiksen kanssa vesisateessa koulun jumppasalin ulkopuolella jonottamassa koulukuvaan pääsyä. Mietin että pitikin sataa juuri tänään. Ovella ne sanoi ettei vanhemmat pääse sisään, vastasin että ajattelin nyt kuitenkin mennä ja menin. Ei tällä kertaa tarvinnut edes muistuttaa lapsen erityisopetussuunnitelmasta. Joskus tarvitse...

Me istutaan taas psykologin huoneessa, Fredde ja mä. Kummallakin on oma nojatuolinsa ja psykologi istahtaa kolmanteen tuoliin. Välissä on nenäliinalaatikko. Mä yritän keskittyä hengittämiseen, ihan vaan siksi et pyörtyminen on noloa enkä myöskään halua päätyä istumaan nojatulissa hyperventiloiden – paperipussiin hengittäen. Niillä kummallakin on ollut oma tiensä. M:n kanssa kaikki tapahtui vähän turhan nopeesti ja K:n kanssa tästä asiasta on väännetty siitä asti kun se oli kaksi. Tai ei se kai ollut edes kahta kun mä puhelimessa sanoin mutsille että mä tiedän että pellavapää on siskonsa veli ja mutsi oli lasta näkemättä sitä mieltä et mä olen vainoharhainen. Kerta toisensa jälkeen mä sanoin ettei kaikki ole kohdallaan. Terapeutille, psykologille, testaajalle, testaajalle, opettajalle, ystävälle. Fredde toisti saman lauseen perässä ja psykologi sanoi et katsotaan. On katsottu. On istuttu terapiassa jos toisessakin. On testattu. On testattu uudestaan ja katsottu taas. Kaksi vu...

Mulla oli herätyskello soimassa kuudelta ja samaan aikaan kun se pärähti soimaan, kiipesi peiton alle pellavapäinen nuorimies joka ilmoitti olevansa niiiii-iiiiin-iiiin kovin sairas, ainakin jos sen omia sanoja oli uskominen. Vääntäydyin unensekaisessa tilassa ylös sängystä ja kannoin pellavapään mun kanssa kylppäriin siinä pelossa että se herättää siskonsa. Kantaessani sitä kokeilin ohimennen sen niskaa ja selkää – ei kuumetta – ennen kuin laskin senkylppärin pehmeälle matolle, lykkäsin yhden pyyhkeen tyynyksi ja toisen peitoksi. Vartissa mulla oli vaatteet päällä ja tapahtumaa säesti sen pellavapään uikutus sieltä lattianrajasta. Koppasin sen uudestaan syliin, supatin sen korvaan et sen pitää olla ihan hiljaa kunnes päästään alas, kannoin sen alakertaan ja kaivoin kaapista sille ensin panadolin ja sit lasin vettä. Se sanoi olevansa liian sairas syömään mitään, mutta söi iloisesti kourallisen hedelmäsnäksejä (lue karkkia). Keitin itselleni kupin kahvia ja pellavapää istui mun sylissä...

Helmikuu on hermoja raastavaa aikaa. Ilmoittaudutaan kouluun, ja jäädään odottamaan koulupaikka-arpajaisia. Palaveerataan K:n erityisopetussuunnitelmasta (EIP), ollaan hetken onnellisia. Jännitetään arpajaispäivänä, ja ollaan taas hetki onnellisia. Suunnataan katse kohti M:n uudelleenarviointia ja EIP kokousta, pelko persiissä että ne ilmoittaa ettei se tarvitse enää mitään tukipalveluita. Kokouskutsu kolahti sähköpostiin lounasaikaan.  Iltapäivällä puhun ensin Reksin kassa poikien sijoituksesta ensi vuonna. Kerron ettei ne ole koskaan käyneet koulua yhdessä ja että niitten laittaminen yhteen vuodeksi tuntuu musta hullulta. Reksi on samaa mieltä. Homma on sillä selvä.  Kävelen Erityisopen luokkaan ja kysyn siltä pitääkö mun saada hermoromahdus tän asian suhteen. Se katsoo mua hämmentyneenä ja kysyy et miten niin? Mä kerron että mä pelkään että M:lta evätään sen EIP ja tukitoimet. Erityisopettajan hämmennys syvenee, se katsoo mua ja toteaa hellästi että ; ”Mutta eihän ...

Jokainen kai jollakin tasolla miettii ja huolestuu tai huolehtii, ainakin jokainen vanhempi on ollut kohdassa missä miettii että mitä jos se niin ihanasti nukkuva vauva ei nukukkaan vaan onkin kuollut? Tai näkee sielunsa silmillä kuinka lapsi jää auton alle katua ylittäessään tai... Mitä jos? Joku miettii näitä asioita sen yhden ohikiitävän hetken, palauttaa maailman oikeisiin mittasuhteisiin ja jatkaa matkaa. Toinen herää satunnaisesti öisin miettimään mitä jos, ja lopulta kääntää kylkeään kirjoitettuaan ehkä ajatukset siihen lehtiöön siinä yöpöydällä nukahtaen takaisin uneen. Ehkä löytyy myös niitä joiden mielessä ei koskaan ole uhkakuvia? Sitten on mun ja M:n kaltaiset. Tän viikonlopun M on miettinyt varmasti jokaisen valveillaolohetkensä samaa asiaa, mitä jos syttyy tulipalo? Mitä jos joku sytyttää meidän talon palamaan? Mitä jos meillä ei enää ole meidän kotia? Mitä jos Koira on yksin kotona ja talo palaa ja se kuolee? Mitä jos? En voi luvata ettei koskaan tule tulipaloa. Voin l...

Maanantai muuttui nousujohteiseksi... K:n kevätjuhlassa selvisi että K saa uuden opettajatiimin syksyksi, maailmassa on sittenkin oikeudenmukaisuutta. M:n opettaja ottaa itselleen ekan luokan syksyllä, laitoin sähköpostia reksille ja puhuin erityisopen kanssa. Erityisope on suositellut että M jatkais samalla opella - se olis ehkä parasta mitä tolle lapselle vois tässä kohdassa tapahtua. Autokin saatiin toimimaan ja kirjaston kirja palautettua. En halua uhrata ajatustakaan sille että koko lauma käy ylikierroksilla ja M on tolkuttoman ahdistunut. K:lla oli ihanan suloiset kevätjuhlat todistuksenjakoineen M:n bileet oli enemmän bileet kuin perinteiset kevätjuhlat seuraavan kerran syyskuussa

En osaa nukkua, jännittää liikaa... Mä niin haluan tän työn – oikeesti – haluan. Tunnin olen tässä istunut, vastaillut sähköposteihin ja siemaillut aamukahvia. En mennyt uimaan, liikaa räkää onteloissa... ehkä huomenna. Yläkerrasta kuuluu jo kahden sankarin leikkien äänet, ja mä odotan salaa koska pienet jalat hyppii alas portaat, ilmestyy keittiöön ja ilmoittaa; ”I’m hungry”. Katson ikkunasta aamunsarastuksen ilmestymistä taivaalle... vielä on pimeää hetken verran. M sai eilen silmälasinsa, mun iso. Illalla se oli sängyssä ottanut rillit pois ja laittanut ne nätisti koteloon ennen nukahtamistaan. Mun iso. Aiemmin se pyöri tässä ja naureskeli et maailma näyttää ihan hassulta ja et saa saman efektin kuin pyörimisestä jos kääntää päätä nopeesti. Me tehtiin yhdessä palapeliä. Mun iso. Miten siitä tuli näin iso, näin nopeesti. joko tänään? pitäis varmaan hakea torstaitulppaanit? yli-ikäisissä kukissa on mun mielestä aina ollut jotakin kaunista