Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

sokerista, kanelista ja sammakoista

Kaksi esimerkkiä viimeisen viikon ajalta. Kumpikin esimerkeistä on aikuisen ajatuksia lasten silmin, ja yhtäläistä niille on se että heräsin taas katsomaan yhteisön asenteellisuutta. Sellaista pientä, hyväntahtoista ja puolihuomaamatonta, sellaista jota aikuisen katse ei enää huomaa tai korva välttämättä edes kuule. Lapsi kuulee, näkee ja kommentoi.
Ensimmäinen on tasan viikon takaa. M oli mulla töissä mukana, koska me oltiin menossa yläkertaan ortopedille kipsinpoistoon. Mun lähikolleegat tuntee jo meidän hyppelihiiren aika hyvin, tietää että se on kaukana anglosaksisen kasvatusasetelman vaaleanpunaisesta prinsessatytöstä. Charlie istuu mun huoneessa aikansa ja jututtaa tyttöä. Ne puhuu valaista, sinisen sävyistä, murtumista, luutumisesta... sellaisista mistä nyt puhutaan kun kaksi fakki-idioottia kohtaa toisensa. Meidän uusimmalle tiimiläiselle oon monta kertaa sanonut että Charlie tuppaa unohtamaan että me muut ollaan ihan tavallisia kuolevaisia eikä välttämättä osata tehdä salaman…

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olemaan huomattavan paljon raadollisempi.


Kun jannut oli syntyneet, mä puhuin lastenlääkärille siitä miten inhottava niitten isosisko on nii…

Ollikin osaa ajaa!

Meille kuuluu hyvää. Sellaista kesäistä mukavaa. Aamuisin me syödään Martan kanssa marjoja puskista. Punaiset mustikat – red huckleberries – on kypsiä ja alaskanvatukat vaihtuvat vähitellen thimbleberryyn. Meillä kasvaa ihan valtavasti erilaisia syötäviä marjoja metsässä. Kuisti täyttyy vähitellen tädin keräämistä polttopuista, ei niitä oikein kepeiksikään tohdi kutsua. Aamuvarhaisella meitä on liikkeellä aina samat tyypit, se vanhempi herrasmies joka tervehtii iloisesti juostessaan keskellä katua ja kiinalainen setä joka tervehtii mua ja marttaa kiinaksi samalla kun jumppaa risteyksessä. Työmatkalla tiedän olenko ajoissa vai myöhässä sen perusteella missä kohtaa ohitan keltapaitaisen miehen aamulenkillään. Epäilemättä mä olen se outo nainen halkoa kantavan koiran kanssa.



Iltaisin pihalla kuumenee grilli, ja päivisin lauma katselee Seattlen nähtävyyksiä kesäleirillä. Huomenna ne on menossa eläintarhaan, eilisen ne oli uimarannalla. Leirielon alkuun liittyy koulunpäättymisahdistuksen l…

niityllä hän tanssii järin yöpaidassaan

Kouluvuoden viimeisinä viikkoina, muiden valmistautuessa kesään ja lomaan, meillä palaveerataan, lisätään lääkkeitä, jutellaan, pidetään sylissä ja yritetään elää kasvavan ahdistuksen kanssa. Me jätetään menemättä niihin häihin joihin meidät kutsuttiin jo tammikuussa. Me ei mennä, koska meillä on lapsi joka ei just nyt kykene menemään keskelle tuntemattomien ihmisten laumaa.

Eletään sitä aikaa vuodesta kun meidän esikoisesta kuoriutuu esiin suoraan sanottuna aika vastenmielinen tyyppi. Rakas se on, mutta helppoa sitä ei ole rakastaa. Se kiusaa muita, lähinnä koska se haluaa että kaikilla muillakin on paha ole kun sillä itsellään on, ja se saa jotenkin kieroutunutta lohtua kampittamalla pikkuveljen autoon kiivetessä, tai rikottuaan toisen leikit. Se riitelee ja huutaa, se keskeyttää ja kiljuu. Sen kanssa on raskasta olla. Pojat taas, ne purkaa nää viimeisten päivien jännitykset aivan tolkuttomaan menoon. Moottoriturpa puhuu taukoamatta, oli asiaa tai ei ja se toinen, siitä kuoriutuu en…

lauma apinoita

Tavallista keskiviikkoa seuraa puolitavallinen torstai ja tavallisen epätavallinen perjantai. Mielessäni olen monenmonta kertaa palannut siihen ensimmäiseendiagnoosiin, siihen hetkeen siellä autismiklinikan neuropsykologin huoneessa. Palaan mielessäni siihen tunnemyrskyyn ja katson itseäni salaa itseni ulkopuolelta kun istun taas neuropsykologin sohvalla. Istun siellä neljättä kertaa. Huone vaihtuu ja sohva vaihtuu, psykologi nojatuolissa mua vastapäätä on kolmas, Fredde istuu mun vieressä. Mikään ei enää ole uutta ja vierasta. Sanat on tuttuja, testit on tuttuja. Osaan lukea sitä kädessä olevaa paperia ja tiedän että mun kolmas lapsi on matemaattiselta ongelmanratkaisukyvyltään 6 v 8kk. Oikeasti se on testipäivänä ihan vaan 6 vuotta. 6 vuotta, ei päiviä tai kuukausia. Ei pelota. En hyperventiloi. En pidätä itkua. Tästä on tullut tavallista - osa elämää. 


Psykologi puhuu jannun vastauksista sen kysymyksiin, kuinka ne on olleet poikkeuksellisia ja huikeita, kuinka se koko monikymmenvuot…

yhdeksäntoista

Jos toivoa saisin… toivoisin ainakin muutaman tunnin lisää vuorokauteen. Ainakin kaksi, tai ehkä neljä. Että ehtis kirjoittaa kaikki ne ajatukset jotka kulkevat jatkuvana virtana, että saisi ne sanottue ennen kuin ne häviävät seuraavien ajatusten alle. Tiivistän monta ajatusta yhteen...



Pojilla oli synttärit. Nelisenkymmentä lasta, joista kolmisenkymmentä tuntemattomia. Niitten tuntemattomien vanhemmat, ne jotka reippaasti esittäytyi olevansa sen ja sen äiti tai isä. Kun vielä tietäis kuka niistä kaikista on Isaac tai Zoey tai Bella tai Luke. Ja ne vanhemmat jotka oli helpottuneita siitä etten minäkään tuntenut kuin ne muutamat. Muistin taas sen Hesarin jutun, sen siitä Laura Tarkasta, siitä naisjohtajasta jolla oli aikaa vain työlleen. Katsoin Mollya. Molly on naisjohtaja. Molly on GM maailman suurimmassa softafirmassa, ehkä sellaiset kolme Laura Tarkkaa. Sillä oli silti aikaa olla poikansa kanssa mun lasten synttäreillä lauantaina, ja maanantaina se lähti niitten kanssa eläintarhaan.…

me taidettiin selvitä hengissä

On perjantai. Sen sijaan että istusin toimistossani istun psykologin odotushuoneessa. Kaavakesulkeisiin meni tunti, ne tutut mahdottomat kysymykset. Ne joihin vastailen kolmatta kertaa. Osaan on helppoa vastata, osaan arvon parhaimmalta kuulostavan vastauksen. Seinän toiseltapuolen kuuluu vaimeana psykologin ääni ja pienen pojan vastaukset. Vielä kaksi tuntia.
Ulkona on mitä kaunein kesäpäivä, puhelimeen kilahtelee viestejä kaikkien kolmen opettajilta... viimeisiä viedään, ensi viikolla on viimeinen kokonainen kouluviikko. Jannut on menossa eläintarhaan kevätretkellä. M:n luokka oli siellä eilen. Suomessa alkaa kesäloma.
Sillä on tänään synttärit. Yhtäkkiä se on kuusi. Yhtäkkiä NE on kuusi. Pieni silmälasipäinen poika ja sen veli. Illalla me juhlitaan, ja huomenna. Miten me tultiin tähän. Selvittiin kaikista niistä kaaoksen vuosista kolmen pienen lapsen kanssa.
Kuusi kesää sitten meillä oli kaksi vastasyntynyttä ja kaksivuotias. Ekan vuoden kaikki kolme oli vielä vaipoissa, kaikilla ko…