Palaan mielessäni takaisin tiistaiaamuun ja lapsen mukautetun opetuksen suunnittelupalaveriin, ihania sanoja – eikö? Tai oikeastaan se oli se palaveri jossa asiana oli pohtia tarvitseeko lapsi mukeutettua opetusta, se palaveri jonka tiesin haastavaksi jo etukäteen . Nämä tilaisuudet muistuttavat vähän teatteriesitystä jossa jokainen esiintyy oman roolinsa mukaisesti. Ne seuraavat valmiiksi asetettua kaavaa jota noudatetaan. Jokainen huoneessa istujista tuntee toisensa, olenhan koulun vanhempainyhdistyksessä ja teen töitä noin muutenkin oppilaanohjaajan ja apulaisrehtorin kanssa. Lapsen opettajan kanssa meillä on sellainen haparoiva aselepo, todeten että hän on opetuksen suhteen traditionalisti siinä missä minä olen modernisti. Koulupsykologin kanssa ollaan hoidettu niitten kahden muun asioita ja me puhutaan koulun käytävällä koirista ja leivontaohjeista. Silti tapaaminen alkaa esittelykierroksella, jonka aikana jokainen huoneessaolija kertoo oman roolinsa ja syyn osallistua...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.