Tahdon Asiat

"Konttorilla" täällä Deer Lakella Päivästä tulee kuuma vaikka vielä on viileää. Mun toimistosta, tästä yläterassilta avautuu ihan mieletön maisema järvelle ja vastapäätä kohoaviin kukkuloihin, veden liplatus säestää näppäimistön naputusta ja naapurin vene kolisee laituria vasten. Pieni mies istuu mun kännykän kanssa ja katselee vanhoja valokuvia, yllättävän hyvin ne on pärjänneet, nyt jo kolmatta päivää ilman padejään ja pelaamista. Netti toimii täällä niin hitaasti että se on varattu aikuisten työskentelyyn, ei lasten pelaamiseen ja toisaalta onhan täällä tekemistä muutenkin. Yläterassi ja alaterassi ja laituri. Kesämökkeilyä pidetään suomalaisena tai siis pohjoismaisena juttuna ja aika ainutlaatuisena maailmassa. Itsekin luulin ettei muualla ole kesämökkejä ja mökkikulttuuria. Luulin väärin. Täällähän mekin nyt ollaan, itäisessä Washingtonissa, järven rannalla – ystävien kesämökillä. Täällä on kesämökki kesämökin vieressä ja näitä tämänkaltaisia järviä...

Kesätöissä vuoren huipulla. Ilme kertoo ihan kaiken sähköpostin sisällöstä... loppu hyvin, kaikki hyvin.  Autossa on ihanan hiljaista kun ajan kesäaamun orastavassa lämmössä töihin. Kukaan ei riitele takapenkillä, eikä kukaan halua kertoa mulle sadatta kertaa samaa surkeaa vitsiä. Liikennevaloissa laitan musiikin soimaan, avaan kattoluukun ja nautin siitä että saan, edes hetken, olla ihan yksin. On heinäkuun 23. lasten kesäloman alkamisesta on reilu kuukausi ja sen jälkeen meitä on aika tarkkaan ollut vähintään neljä. Vähintään neljä autossa. Vähintään neljä ruokakaupassa, palaverissa, kahvilassa, lounaalla, asiakastapaamisessa... aina me neljä. Tuntuu ihanalta olla liikenteessä ihan yksin. Ihanaa keskustella markkinoinnista ja syksyn suunnitelmista aikuisten kesken ilman että kukaan keskeyttää kysyäkseen koska me lähdetään. Kirjoittaa sähköposteja keskeytyksettä, paitsi että keskeyttäähän ne työkaveritkin, tai vastata puhelimeen ilman että ensin pitää vaatia hilj...

Ollaanhan me asuttu täällä kauan ja onhan sekin kai totta että ennemin tai myöhemmin ne asiat jotka alkuun sai ehkä kohottelemaan kulmiaan alkaa tuntua ihan tavallisilta, niin tavallisilta että kun eteen tulee poikkeus se puolestaan tuntuu oudolta. Kanadassa huomasin yllättäen olevani aika amerikkalainen, niin amerikkalainen että hetkittäin kanadalaisten tavat ja lait saivat kohottelemaan kulmia. Yritin kaivella mielen kiemuroista muistoja Suomesta, siitä että saiko Suomessa lasten kanssa istahtaa baaritiskin korkeisiin tuoleihin, en osaa sanoa... ei kai? Ehkä? No, täällä ei saa ja Kanadassa saa. Toisaalta me naurettiin loman aikana monet kerrat että kanadalaiset tykkäävät kielto- tai siis varoitustauluista ja jokaisessa puistossa oli lista asioista mitä siellä ei saa tehdä, sellaisissa mittasuhteissa että yllättäen tuntui siltä että nämä amerikkalaiset viranomaiset luottavat enemmän ihmisten maalaisjärkeen kuin kanadalaiset naapurinsa. Yllättävää. Siellä se kuitenkin joen ...