Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Seaside-OR merkityt tekstit.

kohti uutta

Kaikki kulkee kuin sumussa. Unohtelen eväslaatikoita ja lasten kansioita ja kaikkea mitä nyt voi hukata ja unohtaa kadottamatta itse laumaa. Vilkuilen hermostuneena puhelinta, jokainen ilmoitus uudesta sähköpostista saa ensin innostumaan ja sen jälkeen pettymään. Ajan jannujen kanssa M:n kiipeilykouluun. On kuuma ja me mennään puistoon, kevään eka hellepäivä 28C. Kotimatkalla vilkaisen liikennevaloissa puhelinta. Näen viestin otsikon, vihdoinkin joku vastaa. Seuraavissa liikennevaloissa saan viestin luettua, ei pentuja sielläkään. Pentuja aikaisintaan alkusyksystä, ehkä syyskuussa. Tämä kasvattaja suosittelee meille uroskoiraa, sanoo että ne on parempia tiimipelaajia. Viimeiseksi se kirjoittaa että sillä kyllä olis yks vanhempi koira jos meitä kiinnostaa, sitä voi käydä katsomassa kennelin nettisivuilla. Kotona häädän jannut yläkertaan ja käyn katsomassa mitä se  vanhempi koira tarkoittaa. Roisto on vajaa kaksivuotias uros. Roisto on talon oma kasvatti joka on niittänyt nu...

päivä Pacific Northwestissä

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena ja viileänä. Merisumu näkyi jo eilen horisontissa ja yön aikana se oli purjehtinut sisämaahan. Koira ja mä saatiin perinteinen aamulenkkimme ennen kotimatkaa hiljaisuudessa... verratkaa eiliseen kuvaan samasta kohdasta... laskuvesi on tässä kuvassa tosi alhaalla, muistutan että yleensä tää putki on tiukasti pinnan alla. Yksi syy niistä miljoonasta miksi L on maailman paras mies... sillä on loistavia ideoita! Tänään ajettiin Seattlen sijasta Portlandiin ja vietettiin päivä siellä. laskeudutaan kaupunkiin tän tunnelin toisessa päässä on Portland, OR Asustekorjausten jälkeen... mulle piti ostaa farkut ja M:lle pitkät housut. Miehet ja pojat kulkee shortseissa ympärivuoden, mutta tytöt ja naiset vetää jalkaan oikeet housut syyskuun ekan viikonlopun jälkeen, ainakin kaupungissa. Niin, siis niitten vaateostosten jälkeen lähdettiin tutustuttamaan meidän jälkikasvua a) kaupunkikulttuuriin ja b) joukkoliikenteeseen pysäkillä ...

mies ja meri

Toinen ihana päivä rantailua ja ulkoilmaa takana... nyt edessä lasi proseccoa. Jättiravut on marinoitumassa ja M piirtelee tossa vastapäätä... Me ollaan siis Seasidessä, Oregonissa. Paikka on sama kuin missä se rakas vanha lomatalokin, mutta talo on toinen ja toisella puolella kaupunkia. On ollut ihanaa päästä takaisin tänne ja todeta, että paikka itsessään on taloa tärkeämpi... Myös M on sitä mieltä että tää paikka voittaa sen kokeillun "uuden lomatalon" mennen tullen... aamulla matkalla akvaarioon... tai siis aamulla ja aamulla - todettiin yhdessä tuumin että lapset on selkeesti kasvaneet kun aamu on klo 11. aiemmin aamu oli ennen kahdeksaa akvaario on entinen merivesikylpylä, kylpylä avattiin 1918 hyljealtaalla ruokkimassa hylkeitä tekemässä lähempää tuttavuutta rapuihin, meritähtiin ja merivuokkoihin  merivuokko on yllättäen tahmea, vähän kuin teippi pieni kotilorapu M:n kädessä hylkeitten oma ikkuna tää tyyppi tuli...