Tahdon Asiat

  Fredden ja mun liki kolmeenkymmeneen yhteiseen vuoteen, kahteen maahan ja neljään kaupunkiin on mahtunut kaikenlaisia naapureita. Pääasiallisesti meillä on ollut ihania ja kivoja naapureita ja monista on tullut elinikäisiä ystäviäkin. Mutta yhdeksään osoitteeseen mahtuu myös poikkeuksia ja kaikenlaisia kummajaisia. Viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen mahtuvat nämä kolme osoitetta Yhdysvalloissa. Haastavimmat naapurit ja hulvattomimmat tarinat meillä on kiistatta Suomesta. Varmasti osa syynsä oli siinä että me oltiin nuoria opiskelijoita jotka vasta harjoittelivat itsenäistä asumista mutta totuuden toinen puoli oli se että ei meillä biletetty aamuyöhön vaan opiskeltiin ja tehtiin töitä.   Helsingin Töölössä meillä oli hetken aikaa vuokrakoti josta muutimme pois talon asukkaiden vihamielisyyden takia. Vuokraisäntä oli mukava ja tiesi jo etukäteen että taloyhtiö suhtautuu vuokralaisiin nihkeästi - ai älä! Postiluukusta lykättiin milloin minkäkinlaista noottia kenkien kopina...

  Tässä pieni siivu viimeisten päivien otsikoinnista Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa Kun katson kansainvälisten uutisotsikoitten luomaa kuvaa maastani en voi olla miettimättä, että en itsekään haluaisi asua tuossa maassa, maassa joka on koronaviruksen runtelema, jota johtaa seinähullu presidentti ja jonka arkea värittää levottomuus, maastopalot ja mellakointi. En ihmettele että niin moni toteaa ettei koskaan voisi kuvitellakaan matkustavansa tänne, saati sitten ihan asuvansa. Kuka nyt jenkeissä haluaa olla – sairas maa.   Yhdysvallat on maa joka jakaa ihmisiä ja kirvoittaa mielipiteitä. Monen mielipide muodostuu tv-sarjojen ja uutisotsikoitten todellisuudesta, onhan niitä otsikoita luettu ja telkkaria katsottu vuosia vuoden perään. Muodostuu vahva kuva amerikkalaisista ja amerikkalaisesta kulttuurista, siitä sairaasta maasta jota johtaa kansan valitsema kreisi mediamoguli jota vastassa on marraskuun vaaleissa seniili, lapsia nuuskiva ”Creepy Joe” joka ei edes erota v...

Kotikoulua. Aamuhämärissä kirjoitan sähköpostin lapsen karatekouluun, viestissä kerron sen minkä moni muukin, että karatet jää nyt väliin mutta jatkakaa laskutusta. Tanssistudio sulki itse ovensa, mutta sinne laitoin saman viestin, jatkan silti tanssituntien maksamista, katsotaan sitten myöhemmin mitä tehdään vai tehdäänkö yhtään mitään. Näin tekevät kaikki joilla on siihen mahdollisuus, tukeakseen alueen pienyrittäjiä joiden elinkeino on tällä hetkellä veitsenterällä. Virus tulvii sisään ovista ja ikkunoista, eikä kenellekään liene enää mikään ihmetyksen aihe että on kansallinen hätätila, koulut kiinni ja vessapaperi loppu. Niin on kaikkialla. Kirjoitan siis mieluummin siitä miltä se näyttää meidän perspektiivistä, yhteisöllisyydestä joka nousee ja nosta päätään tilanteessa joka on kaikille outo, vieras ja pelottavakin. Älä koske kasvoihin! Kun kuvernööri ilmoitti torstaina että 600.000 koululaista jää kotiin huhtikuun loppuun, meni tunti ja joku oli perustan...

Meidän katu. Antakaapa kun kerron vähän meidän naapureista täällä lapsiperheitten paratiisissa, paikassa jossa on turvallista, ja koulut ovat loistavia. Koulun jälkeen lapsukaiset nakkaa repun ovesta sisään, nappaa pöydältä omenan ja huikkaa; ”mä meen... ollaan koululla, otan puhelimen.” Ja siellä ne sit on – koululla – kunnes tulee pimeä ja kylmä, nälkä ne kai lopulta kotiin ajaa. Minkälaisia naapureita meillä on? Minkälaisia ihmisiä asuu tällä reilun 600:n talon alueella keskellä metsää ja silti kaupungissa.   Me ollaan asuttu tässä samassa kodissa siitä saakka kun ne rakennettiin keväällä 2010. Reilu puolet lähinaapureista naapureista on samoja kuin ne jotka tähän muutti silloin kun alue valmistui, toinen puolikas taloista on myyty jossakin vaiheessa ja asukkaat vaihtuneet uusiin. Jos tästä ajaa lävitse, ei niin että tää tie veis yhtään mihinkään, tien päässä on koirapuisto ja urheilukentät, teinit viihtyy siellä parkkiksella kesäiltaisin, meidän teinit ei sotke, r...

Mikään ei voita tuoretta pullaa! Ja sitten on taas perjantai. Aina on maanantai tai perjantai. Ulkona ropiseva sade tuntuu hellältä ja rauhoittavalta varhaisen aamun hetkenä. Kynttilän liekki lepattaa rauhallisesti ja aamukahvi maistuu tänäänkin taivaallisen hyvältä – mustaa kahvia, loraus kuumaa vettä päälle. Jokainen aamu alkaa samalla tapaa, sähköpostit, uudet myyntiin tulleet kohteet, uutiset ja toisen kahvikupillisen kanssa hetki blogistaniassa. Unentuoksuinen poika on nähnyt unta kouluampumisesta ja tulee mun lähelle pötköttelemään peiton alle, heräsin jo ennen viittä, ehdin kirjoittamaan ennen kuin on aika kaataa kahvi Tättiksen kuppiin ja herättää se hellästi uuteen päivään. Joku muu ehkä torkkuis sohvalla vaan ei tämä tyyppi.  Katson päivän ohjelmaa, onneksi eilen ehdin tehdä niitä aikaa ja ajattelua vaativia asioita. Freddekin oli kotona ja suunniteltiin yhdessä mun yrityksen tulevaa vuotta. Mitkä on seuraavat askeleet, miten niitä lähdetään tote...

Onneksi sillä on kuitenkin kypärä ja suojat vaikkei hampaita pesekään. Mieluummin aivot ja tekarit.  Kysyin meidän pojilta eilen illalla että montako kertaa ne on pesseet hampaansa viimeisen viikon aikana. Jannut katsoi toisiaan ja sitten sormiaan, lopulta yksi vastaa neljä ja toinen sanoo kuusi. Kurtistan kulmiani ja kerron että oikea vastaus on neljätoista. Kysyn niiltä että onko niin että jos mä olen sairaana niitten hampaat saa pudota suusta? Niinkö? Vastaukseksi tulee jotain epämääräistä mutinaa ja mä jatkan samaan hengenvetoon että ilmeisesti meillä ei viikkoon ole myöskään pesty kertaakaan käsiä tai harjattu hiuksia, koska äiti ei ole käskenyt. Tiedän oikein hyvin että niitten hiukset on harjattu kyllä päivittäin ja kädet nyt on pesty ainakin kylvyssä käydessä mutta onhan se totta että tämä perhekone ei kulje samalla tapaa kun mutsista ei ole potkimaan persauksille jokaisessa välissä. Faija kyllä hoitaa minkä ehtii, muistaa ja pystyy mutta se nyt ei vaan ole sama a...

Kotona on ihan hurjan hiljaista. Paljon hiljaisempaa kuin äsken koululla. Tuntui kummaliselta tulla koululta kävellen kotiin ja vielä oudommalta tuntui olla yksin kotona kahdentoista viikon tauon jälkeen. Kaksitoista viikkoa lasten kanssa. Kaksitoista viikkoa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ja nyt, nyt ne on koulussa. Tossa ihan kivenheiton päässä, niin lähellä että kävellen pääsee nopeammin kuin autolla vaikkei matkalla ole edes yhtään oikeaa risteystä. Kävellen kouluun ensimmäistä kertaa. Me mentiin aikaisin. Varttia ennen kuin sinne sai edes mennä koska lupasin olla mukana vanhempainyhdistyksen aamukahvitilaisuudessa. Ei me silti oltu ensimmäisiä. Siellä niitä oli jo vanhempineen jonossa. Jonossa oman opettajan nimen kohdalla vanhempien kuvatessa ensimmäistä kouluaamua. Sisällä rehtori piti opettajille hengennostatustilaisuutta ja me vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet katettiin niitä aamusumppeja vanhemmille. Kahvit lahjoitti Starbucks. Pullat läheinen ruokaka...

Mä jotenkin aina ajattelen että elämä on yhtälailla samalaista ja erilaista kaikkialla. Siis samanlaista niin että aamulla mennään töihin ja kouluun ja kuka minnekäkin, illalla tullaan kotiin, syödään, katsotaan telkkaria, tehdään läksyjä ja mennään nukkumaan. Erilaisuus tulee meidän jokaisen taustoista ja siitä tosiasiasta että perheitä on erilaisia kaikkialla maailmassa. Niin kuin lastenkirjoissa opetetaan, on perheitä joissa on isä ja äiti, perheitä joissa on isä tai äiti, perheitä joilla on kaksi äitiä tai kaksi isää tai ehkä täti, setä tai isovanhempi... Toisissa perheissä on monta lasta, osassa ei lapsia laisinkaan. On sellaisiakin perheitä joissa asuu monta perhettä saman katon alla tai useampi sukupolvi yhdessä. Mutta nämä kaikki pitää kai paikkansa tavalla tai toisella kaikkialla maailmassa. Maa muuttuu ja puitteet sen mukana, mutta perhe sinällään on kuitenkin perhe. Onnensäikeet ja huolenaiheet vaihtelee riippuen kulttuurista, varallisuudesta ja siitä missä sat...

Perjantaina ehdin nauttimaan auringostakin... Viime viikko meni ihaillessa lämmintä kevätsäätä ja auringonpaistetta lasin takaa mun istuessa neljän päivän kiinteistö- ja sopimuslainsäädännön koulutuksessa. Maanantaista torstaihin, aamukymmenestä iltakuuteen. Kahtena päivänä meillä oli ihan loistava kouluttaja, asianajaja ja toimistonjohtaja Gig Harborista, Tacoman länsipuolelta saaristosta. Hauska, interaktiivinen kouluttaja joka veti koko ryhmän mukaan keskusteluun sen sijaan että olisi luennoinut luokan edessä. Tiistain vetäjän ääni kuulosti samalta kuin aikanaan Lasse Pöystin sen kertoessa Pikku Kakkosen iltasatua, ei siinä mitään mutta kun aihe on aavistuksen kuivakka ja luennolla kestoa kahdeksan tuntia, käy väistämättä niin että keskittyminen herpaantuu, kuola valuu poskelle ja silmä painuu kiinni - väkisinkin. Mutta nyt se on tehty, viimeinen iso koulutus, yhteensä yli neljä sataa tuntia työn ohessa, yhden vuoden aikana. Puikot kädessä selviää pidemmistäkin luenno...