Tahdon Asiat

Volvo on iso auto. Sinne se meni ja kolme lastakin mahtui vielä kyytiin. Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa matkaan muistoissa samalla kun elämä rakentaa uusia. Kaksi viikkoa joihin mahtuu koko elämän tunteiden kirjo syntymästä kuolemaan, rakkauteen, uuteen alkuun ja lupauksiin. Se on niin voimakasta aikaa, että huomaamattamani palaan kaikkiin niihin hetkiin, tunteisiin ja ajatuksiin. Viime keskiviikkona olin kouluttamassa sairaalassa, katsoin ulos työhuoneen ikkunasta ja katseeni kohtasi naisten sairaalan siipi, samana aamuna Facebook oli tarjoillut valokuvamuistoja samasta paikasta, kuvan sairaalalounaasta vuosien takaa. Siellä minä odotin, naistensairaalan synnyttävien osastolla. Odotin viikon, odotin toisen. Halusin kotiin, olin väsynyt, olin peloissani. Olin pelännyt kuukausia. Olin pelännyt kaksisataaviisikymmentäneljä päivää. Se on pitkä aika pelätä. Tällaisilla synttäreillä vanhemmat voi ottaa aurinkoa autotallin edustella ,ja jutella mukavia muitten vanhempie...

Vuodessa ehtii paljon. Vanhojen kuvien katsomisessa on nostalgia, rakastan – ihan oikeesti joo rakastan – sitä naamiksen systeemiä joka tarjoilee vanhoja valokuvia ja päivityksiä katsottavaksi. Minkälaista meillä oli silloin joskus, silloin kun meillä vielä oli kolme vaippapeppua ja syötin sadetakissa poikia keittiön lattialla. Ai miksi sadetakissa? No koska jannut pärisytteli menemään ja sadetakki oli ainoa järjellinen suojavaruste. Mutta vuodessa, yhdessä vuodessa. Yhdessä vuodessa ehtii paljon. Martta täyttää vuoden ja kerään albumiin kuvia ensimmäisen vuoden varrelta. Tarina alkaa siitä kun me käytiin tutustumassa Martan vanhempiin, viikkoa ennen Martan syntymää. Se polveilee ensimmäisistä pentukuvista meidän visiittiin Martan ensimmäisessä kodissa, siitä päivästä kun me viimeinkin saatiin neito kotiin ja matkasta sen jälkeen. Yhteen vuoteen on mahtunut vain yksi onnettomuus ja valtavasti hyviä hetkiä. Vuodessa Martasta on tullut kiinteä osa perhettä, Martta määrittelee jo...