Tahdon Asiat

Uskomattomia maisemia. Seuraan mäkeä alas hyppelehtivää lasta katseellani. Sen veli menee perässä ja mietin että koska se kaatuu mutta ei se kaadu se hyppelehtii hetken veljensä perässä ja palaa sen jälkeen kulkemaan mun ja Fredden kanssa. Poika muistuttaa vähän lenkillä olevaa koiraa kirmatessaan edelle ja palatesssaan sen jälkeen juosten taas tarkistamaan missä me muut tullaan... jannu taitaa kulkea kolminkertaisen matkan meihin muihin nähden. Esiteini tulee vähän matkan päässä meidän perässä. Fredde seuraa sen kulkemista kun se kyllästyneen oloisena seuraa meitä, välimatka pysyy samana koska kukapa nyt haluaisi meidän kanssa kulkea. Sellainen seurue me ollaan, yksi edellä ja viimeinen parikymmentämetriä muiden takana. Tällä jannulla riittää virtaa... kuljettu on kuitenkin jo aika hyvä matka ja tämä mies juoksee myös ylämäkeen. Meidän oloinen loma. Mä aina välillä haaveilen rantalomasta. Sellaisesta johon kuuluu riippumatto ja meri, käteen drinksu. Muuta tekem...

Ollaanhan me asuttu täällä kauan ja onhan sekin kai totta että ennemin tai myöhemmin ne asiat jotka alkuun sai ehkä kohottelemaan kulmiaan alkaa tuntua ihan tavallisilta, niin tavallisilta että kun eteen tulee poikkeus se puolestaan tuntuu oudolta. Kanadassa huomasin yllättäen olevani aika amerikkalainen, niin amerikkalainen että hetkittäin kanadalaisten tavat ja lait saivat kohottelemaan kulmia. Yritin kaivella mielen kiemuroista muistoja Suomesta, siitä että saiko Suomessa lasten kanssa istahtaa baaritiskin korkeisiin tuoleihin, en osaa sanoa... ei kai? Ehkä? No, täällä ei saa ja Kanadassa saa. Toisaalta me naurettiin loman aikana monet kerrat että kanadalaiset tykkäävät kielto- tai siis varoitustauluista ja jokaisessa puistossa oli lista asioista mitä siellä ei saa tehdä, sellaisissa mittasuhteissa että yllättäen tuntui siltä että nämä amerikkalaiset viranomaiset luottavat enemmän ihmisten maalaisjärkeen kuin kanadalaiset naapurinsa. Yllättävää. Siellä se kuitenkin joen ...