Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella presidentti merkityt tekstit.

26 aihetta kiitollisuuteen - sanaton

Joskus kuvat kertovat niin paljon enemmän kuin sanat. Tämä päivä on ollut niin täynnä tunteita, huojennusta, iloa, voitonriemua ja puhdasta kiitollisuutta siitä että nyt on näin. Matka tiistaista lauantaihin oli pitkä... moni on pettynyt ja empatia tullee myöhemmin. Tänään juhlitaan. 

kahdeksanvuotiaana

tikanpojat Katson naamiksen fiidiä vuoden takaa. Tiedäthän, ne muistelot joita sivusto tarjoaa aina päivittäin ja vuosi sitten oli yleinen toive että meillä olis edes yksi ehdokas, joka ei olis totaalisen tärähtänyt. Ei ollut, ja vastoin kaikkia oletuksia maa sai presidentiksi sen aikuisen uhmaikäisen, sen joka kiukuttelee ja polkee jalkaa, ja jonka twiitit pitää sisällään ”mun isä on vahvempi kuin sun isä” tyylisiä lausahduksia, paitsi että isän voi korvata ohjuksella, ja vastapuolella on toinen aikuiseksi kasvanut uhmaikäinen, joka on edelleen kolmen vuoden uhman kourissa. Tilanne tuntuu absurdilta ja silti se on ihan totta, ja keskustelun kääntyessä politiikkaan syystä tai toisesta on jokaisen toive se että joku antais herrapresidentille leikkipuhelimen sen nykyisen tilalle, sellaisen jolla se vois ihan rauhassa tviittailla, ilman että kukaan sais tietää mitä se kirjoittelee. Työpaikoilla viljellään mustaa huumoria ydinsodasta, ja hetkittäin tuntuu kuin olisin palannut ...

presidentin päivä

Presidents Dayn aamuna avaan tutusti netistä uutiset. Siitä on tullut tuttua. Ennen kurkkasin ensin sähköpostin, sitten naamiksen. Nyt siirryn suoraan uutisiin - New York Times, Washington Post, The Guardian. Fredde täydentää samalla uusimmat twiittailut ja taas kerran kysyn ääneen että eikö kukaan saa siltä edes otettua puhelinta pois. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Joku vääräleuka luettelee positiivisia puolia; jokainen amerikkalainen osaa nimetä senaattorinsa ja kongressiedustajansa ilman googlea, suurin osa on lukenut perustuslain ja tietää mitä siellä sanotaan. Jokainen amerikkalainen on oppinut kirjoittamaan uusia sanoja, vaikeita sanoja, sellaisia kuin holocaust, emoluments, narcissist, fascist, misogynist, ja cognitive dissonance. Uutisista on tullut monelle kiinnostavampaa kuin Kardashianin perheestä. Arkikuvahaasteen eka kuva 1/7. Lauantaina hakemassa meidän klubiviinejä. Viinialueella asumisessa on tiettyjä etuja.  Arkikuva 2/7. Kirkossa on kastesun...

edelleen politiikkaa, viskiä ja joululahjoja

Jannujenhuoneessa on niin sanotusti luova kaaos... Sunnuntaiaamuna Fredde katsoo formulaa faijansa kanssa. Niillä on Facetimen kautta viritetty kuvayhteys ja mukavaa yhdessäoloa. Pojat pelaa Terrariaa, Tättis makaa peiton alla olkkarin lattialla ja katsoo iPhonelta telkkaria. Mä riitelen naamiksessa naapurin kanssa vaalituloksesta. Järkevämpää olis keskittyä tohon paperiläjään tossa oikeankäden puolella, korjata aamiaiskamat jääkaappiin tai lajitella pyykit yläkerrassa, mutta on sunnuntai ja tilanne nyt vaan liian herkullisen mehukas. puistossa ja kävelyllä lauantaina Yleensä vaalien jälkeen tilanne asettuu päivässä. Ilmassa voi olla hetken pettymys, joka lopulta ohitetaan olankohautuksella, mutta tällä kertaa kohina ja kuhina jatkuu. Kaikkialla puhutaan edelleen politiikkaa. Kerätään adresseja valitsijiamiessysteemin purkamiseen, ja kerätään ääniä siihen että painostettisiin republikaanien valitsijamiehet äänestämään Hillaryä. Kerätään jopa rahaa maksamaan niitten...

may God bless us all

Olen lukenut useammankin blogikirjoituksen Yhdysvaltain vaalituloksesta. Yksikään kirjoittaneista ei asunut Yhdysvalloissa. Vaalitulos on ravistellut koko maailmaa, eikä vähiten meitä täällä. Miltä elämä näyttää vaalien jälkeisenä päivänä demokraattikaupungissa? Mitkä ovat tunnelmat? Oliko kaikki sittenkin suurta bluffia? Se selvinnee aikanaan.  Suomen Yhdysvaltain suurlähetystö lumisateessa marraskuun 8. 2016 Nämä oli – noin pääsääntöisesti – valkoisen, kouluttamattoman miehen vaalit. Oli ne koulutetunkin, mutta valkoisen, valkoisen miehen vaalit. Poikkeuksiahan mahtuu aina ja kaikkialle. Jos Hillary olis ollut Howard, olisko tulos ollut toinen? Se on ihan mahdollista. Yhdysvallat ei ollut valmis naispresidenttiin. Oikein tai väärin, niin se vain oli. Mutta ne tunnelmat täällä vapaamielisessä Seattlessa. Kaupungissa jossa niin tasa-arvoinen avioliittolaki, marijuana kuin eutanasiakin ovat arkipäivää. Kaupungissa joka on kirjava kuin syksyinen vaahtera, ja jonka le...

takinkääntäjän tarina

Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön... Nyt sekin päivä on sitten nähty. Mörökölli tuli ja vei. Takki käännetty ja sanat syöty. Takin on tosin joutunut kääntämään aika moni muukin. Sillä vastoin kaikkea järkeä ja kaikkien odotuksia on meillä marraskuun kahdeksantena vaalit, ja vaaleissa ehdokkaana melko huono ja totaalisen mahdoton ehdokas. Tuntuu siltä että useimmat äänestää enneminkin jotakin vastaan kuin jonkun puolesta. Meillä on edessä sangen poikkeukselliset vaalit ja monella on oikeasti ja aidosti pelko persiissä – mitä jos se voittaa kuitenkin? Viimeksi vartti sitten juttelin omalla kuistillani naapurin frouvan kanssa. Valkoinen kristitty. Kotoisin keskilännestä, konservatiivisen kasvatuksen saanut. Nainen, joka ensimmäistä kertaa elämässään äänestää demokraattia. Mun eka kerta oli taannoin, kun äänestin Pekka Haavistoa. Siihen saakka olin aina ja uskollisesti pitäytynyt konservatiiveissa. Mutta et oikeesti pitäis äänestää täysin tärähtänyttä sosiopaattia...

mikä sukupuolitauti olis kivoin?

Toisin kuin osa lukijoista, en keskity kirjoituksissani tieteelliseen tutkimukseen, tilastoihin ja tutkimusten tuloksiin. Kerron arkipäivästä ja elämästä omassa ympäristössäni. Otanta on pieni. Se on yhden perheen kokemus elämästä yhdessä niistä viidestäkymmenestä osavaltiosta, ja siinä osavaltiossa se rajoittuu elämään suurkaupungin liepeillä lähiössä, joka on asukaspohjaltaan ihan valtavan kirjava ja taas sosioekonomiselta taustaltaan toisinaan jopa pelottavan homogeeninen. Kokemukseni tulevista vaaleista perustuu kahvipöytäkeskusteluihin, naamakirjaan ja yleiseen uutisointiin. En ole poliittisesti erityisen aktiivinen ja sellaisen tavallisen keskivertotallaajaan tavoin oma perhe ja sen toimeentulo on usein lähempänä sydäntä kuin se laajempi kuva. Tämän hetkistä poliittista keskustelua omassa lähipiirissä kuvaa ehkä parhaiten jonkinlainen kauhun sekainen tragikoominen huumori. Yhdysvaltain politiikka on murroksessa ja ääripäät korostuvat aiempaa enemmän. Kaikkea korostaa hal...

2016 vaalit

Ensi vuonna meille valitaan uusi presidentti. Omaa elämää ne tulevat vaalit ei vielä tässä vaiheessa niin kauheesti kosketa, vaikka toki mahdollisista kandidaateista jo puhutaankin satunnaisissa kahvipöytäkeskusteluissa. Ei niin etteikö asia koskettaisi, mutta tässä vaiheessa ollaan vasta spekulatiivisella tasolla. Osa kandidaateista on voimakkaasti esillä mediassa. Se että kandidaatilla on tässä vaiheessa valtava julkisuus ei kerro oikeastaan mitään siitä edessä olevasta todellisesta taistosta. Se että Donald Trump on viimeiset kuukaudet ollut kaikkien huulilla niin hyvässä kuin pahassa ei tee Donald Trumpista vahvaa ehdokasta. Oikeastaan Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on perinteisesti käynyt niin että ne alkupolun ”vahvat” ehdokkaat harvemmin pääsevät kalkkiviivoille. Veikkaan että tästä syystä Demokraattien vahvin ehdokas Hillary Clinton on pysytellyt poissa parrasvaloista ja pitänyt kynttilää vakan alla – tarkoituksella. Vaikka muualta katsottuna saattaakin vaikut...