Tahdon Asiat

Aika usein nykyään unohdan usein ne sanat, sen että me ollaan sellainen perhe. Sellainen toisenlainen perhe. Sellainen mikä kukaan ei halua olla – erityislapsiperhe. Unohdan koska meidän elämä ei enää ole jatkuvaa taistelua vaan oikeastaan aika soljuvaa. Sellaista kohtuullisen tavallista arkea jossa käydään koulua ja tehdään töitä. Viikonloppuisin tehdään juttuja yhdessä eikä meidän enää tarvitse suunnitella jokaista askelta etukäteen. Mukavaa. Palkitsevaa. Hauskaa. Lapset on kasvaneet. Osin se on varmasti sekin että me vanhempina ollaan kasvettu tuntemaan meidän perheen rajoitteet, niin kuin sen ettei meillä edelleenkään käytetä lastenvahteja tai että lääkityksen unohtuminen lähentelee suurkatastrofia oli kyse sitten ADHD lääkkeestä tai ahdistuslääkityksestä. Realiteetti on myös se, että valtaosa meidän ystävistä on nykyään erityislasten vanhempia hekin. Miksi? Koska on helpompaa ettei tarvitse selittää miksi lapset tulee mukaan, tai miksi kymmenvuotias makaa lattialla ja ...

Laitan lasten rehtorille sähköpostia ja liitän samaan meiliin molemmat erityisopet. Viestin sisältö on käytännössä "A-P-U-A!!!!!" että meidän pitää päästä tapaamaan erityisopetustiimia ja toivottavasti myös M:n opettajaa ennen keskiviikoa koska mun lapsi natisee liitoksissaan. M on niin ahdistunut että heitin jo tänään Freddelle että pyydän sille pamireseptin ja otan itsekin yhden. Se on ahdistunut epätietoisuudesta ja muutoksesta, ja kivuliaan tietoisena siitä että tuleva syksy on pojille vielä isompi hyppy tuntemattomaan se kuiskaa mulle salaa että siitä tuntuu kuin koko koulu olisi uusi ja ventovieras. K:n diagnoosiryppään jälkimainigeissa muistelen miten hirvittävässä shokissa olin M:n diagnoosin jälkeen. Ei niin että olisin ollut yllättynyt, mutta silloin kaikki oli uutta ja mä kirjoitin paperille tuntemattomia kirjainyhdistelmiä... ABA, OT, SS, SI, SLP, PT, IEP, ASD, PDD, PECS. Kotona luin ja opiskelin ja luin ja opiskelin. Kysyin ja kyseenalaistin, luin ja opi...

Aamulla kurvaan koulun kautta ja tipautan koulusihteerille sen monisivuisen raportin meidän pellavapäästä. Erityisopetustiimi aloittaa vasta ensi viikolla, mutta lukekoot kun ehtivät, koulun alkaessa lienee parasta pitää palaveri jannun erityisopetussuunnitelmasta. Psykologin mielestä tiimiin pitää lisätä ”behaviorist”, en tiedä onko meidän koulupsykologi behavioristi vai löytyykö sellainen ehkä jostakin muualta koulupiiristä. Keskityn olemaan huolehtimatta, keskityn intensiivisesti luottamaan. On hoitanut asiat ennenkin. Samalla mainitsen M:n kädestä ja koulusihteeri pyytää kertomaan miten koulu voi helpottaa kipsikäden vuoden aloitusta. Lupaan palata asiaan tavattuani ortopedin, ja kuultuani puhutaanko tässä viikosta, kahdesta vai kuudesta. Takapenkillä M valittaa kipeää kättä ja tajuan unohtaneeni anta sille kipulääkkeen. Minkä värinen kysyn tytöltä, ja se vastaa että oranssi. Kaivan auton keskikonsolista panadolia ja lupaan antaa jotakin tiukempaa heti kun päästään kotiin. Maa...