Pilkettä silmäkulmassa? Ihminenhän tekee kaikenlaista älytöntä hetken mielijohteesta ja vaikka tällä kertaa mielijohteesta toteutumiseen meni reilu vuosi, on myönnettävä että tämä tuli silti vähän puskista. Siitä on aikaa tovi jos toinenkin kun Fredde lipsautti että jossakin välissä voitais harkita Martalle pikkusiskoa, ihan vaan jotta meillä olisi koira sitten joskus kun Martasta aika jättää ja toisaalta, jos Martasta vaikka olisi jotain apua tulokkaan koulutuksessa. Asia jäi sikseen, kun se ajatuskin oli lähinnä sellainen, sitten joskus. Ensikohtaaminen. Otin asian esille lasten palattua kouluun syyskuun alussa. Fredde empi, että onko nyt kuitenkaan hyvä aika, kun noita töitäkin on, ja minä pontevasti vastasin että koskas sitten ja eihän niitä pentuja nyt tosta vaan mennä ostamaan. Sain luvan laittaa Martan kasvattajalle viestiä, ihan vaan kyselläkseni mikä siellä oli tilanne. Niinhän siinä sitten kävi, että reilua viikkoa myöhemmin matkasimme autossa kotiin koiranpe...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.