Tahdon Asiat

  Mitä tää on? - Se on riisiä. Mutta miks tää on jotenkin outoo? Tuntuu kummalta hampaissa... Riisi jonka seassa on keitetty kourallinen farroa ja joukkoon heitetty vähän paahdettuaja sishito chilejä, valkosipulia, yrttejä ja maissia jää vaivihkaa lautaselle päätyen lopulta Martan lautaselle. Ei se mitään, ei kaikesta tarvitse tykätä mutta lautaselle on viimeaikoina jäänyt vähän kaikki saatesanoin; mitä tää on? Outoo? En tykkää? Onko pakko? Ei oo nälkä. Myönnän. Vika on varmasti myös äidissä joka ei nyt vaan kykene keittämään ihan tavallista riisiä, ihan tavallista jauhelihakastiketta, ihan tavallista tavallista. Valitettavasti lapsipolo on syntynyt kotiin jossa ruuassa on aina kaikenlaisia ruohonkorsia ja sattumia.   Kun siihen normaaliin en mä tiiä, en tykkää, en haluu lisätään vielä se että periaatteessa yritän keittiömestarina noudattaa jollakin tasolla näitä perheen sisäsyntyisiä erikoisruokavalioita, sitä että meillä asuu se lapsi joka ei syö mitään mikä nousee vedes...

Olihan se vähän pieni vaikka oli olevinaan iso. Jos mä sanon että tää satavuotias painaa yli kolmekiloa niin uskotko? Taputan vauvan jalkapohjaa... taputan uudestaan ja sylissä makaava lapsi havahtuu, avaa silmät ja vetää syvään henkeä, vähitellen kasvojen sinisyys väistyy. Meidän lapsella on apnea, se unohtaa aina välillä hengittää, etenkin silloin kun syödään. Apnea johtuu keskosuudesta, siitä että lapsi syntyi ennen kuin oli oikeastaan valmis syntymään. Ei mua pelota, se on meidän tavallista, ihan niin kuin se että lapsia on kaksi tai että sillä samalla lapsella on sydämen sivuääni. Olen onnellinen siitä että ne on tässä. Pelkäsin koko raskauden eikä tämä oikeastaan tunnu enää missään, tätä minä voin hallita, voin taputtaa jalkapohjaa ja muistuttaa toista että sen pitää hengittää. Voin hallita kolmen tunnin imetysvälejä, voin hallita hengittämistä, voin hallita infektioriskiäkin. Raskautta en voinut hallita, tätä voin. Se unohti hengittää vielä kuukauden ikäisenäk...