Tahdon Asiat

Valitan että on rankkaa. Hetken uskon etten jaksa, ja jaksan taas. Tottakai jaksan sillä rakkaus on ihmeellinen voima, se on ehtymätön. Ne on mun. Ne on mun vaikka elämä on kuinka sekavaa ja täynnä liian paljon ääntä. Usein ne on aamulla heti herättyään – vielä unisina, ennen ensimmäistä ”tilannetta” – parhaimmillaan. Tai ehkä illalla. Silloin kun ne on jo sängyssä ja mä kerron niille iltasatua pienestä koirasta joka on viikon vanha, tai kun M salaa vakoilee mun katsomaa telkkarisarjaa ja luulee etten mä huomaa.  Silloin ne on  parhaimmillaan. Joskus ne on parhaimmillaan kun ne huutamisen sijaan keskustelee keskenään takapenkillä.  Niiden ajatukset on moniuloitteisia ja mahtavia. Silloin ne on parhaimmillaan. Joskus kun me puuhataan jotakin ihan vaan kahdestaan. Kun M auttaa mua järjestämään meidän noin tsiljoonaa paperia, järjestäjä rakastaa järjestämistä ja lykkää paperin toisensa jälkeen just oikeeseen riippukansioon; erityiopetussuunnitelmat, koulupaperit, ...

Herään kuudelta. Ei aavistustakaan miksi, mutta herään. Alakerran täyttää ilmastointilaitteen tasainen humina joka voimistuu aina välillä kompuran käynnistyessä. Tuoli natisee ja seinäkellosta kuuluu tasainen naputus. Etupihalla käyskentelee peura joka aina välillä vilkaisee ikkunaa kuin arvellen onko se nähty. Naapuri oli eilen nähnyt ison ilveksen. Onneksi se naapuri jonka mielestä on makeeta asua täällä luonnonhelmassa. Kirjoittaminen puhdistaa ilmaa. Sen avulla on helpompaa ottaa etäisyyttä asioihin ja jatkaa taas eteenpäin. Korjasin meidän tiskikoneen. En niinkään taidolla vaan enneminkin päättäväisyydellä ja vähän onnenkantamoisellakin. Tiskikone on alle vuodenikäinen ja tää on toka kerta kun se menee rikki. Ekalla kerralla odotin takuukorjaajaa viikon ja kuulin ettei vika oikeastaan edes kuulu takuuseen. Tällä kertaa päättelin että siinä on sama vika, poistoputki tukossa ja päätin ettei se ota jos ei annakaan, siis yrittää korjata se. Tunnin lattialla konttaamisen, al...

Perjantai oli viimeinen virallinen lomapäivä. Kaikki on päässeet loman makuun, ja just kun me ollaan lasten kanssa laskeuduttu loman syvimpään olemukseen tulee viikonloppu ja viikonlopun jälkeen taas maanantai – arki.  Sen sijaan että mä saan heräillä heiluttelemalla varpaita peiton alla kahdeksan aikaan, ja hiipiä yksin Koiran kanssa alakertaan keittämään kupin kahvia, lukea muutaman blogin odotellessani ensimmäisiä pieniä jalkoja portaissa, niin, sen sijaan. Sen sijaan herätyskello soi taas vartin yli seitsemän ja tukkaputkella ja tuskanhien vallassa pakkaan kolmet eväät, etsin silmälaseja ja paitoja ja housuja, laitan aamiaista ja patistan ja hoputan ja kiirehdin. Yhdeksältä viimeinenkin on koulussa, kun lomalla me yhdeksältä vasta harkittiin aamiaista. Yhdeksältä ne on koulussa ja mä saan hengähtää kokonaista kaksi tuntia ennen kuin aloitan saman rulijanssin toiseen suuntaan. Olisin voinut lomailla pidempäänkin. Perjantaina, sinä viimeisenä virallisena lomapäivänä me l...

Kun me mentiin M:n kanssa lääkäriin niistä mustelmista, olin toki huolissani mustelmista mutta silti ajattelin et tää olis läpihuutojuttu. Hetken pelkäsin kuollakseni että sillä on leukemia. Kun ei ollut, huokaisin helpotuksesta ja rauhoituin. Sit kun kuulin että maan seitsemänneksi rankatun lasten syöpä- ja veritautien yksikön ylilääkäri ja johtaja haluaa tavata meidät, kohautin harteitani ja edelleen ajattelin et kunhan haluaa pällistellä. Melkein olin varaamatta sitä aikaakin ja kun varasin, varasin sen lähinnä siksi et se meidän lastenlääkäri käski. Me tavattiin ensin poikien kummitäti, ja meidän lasten kummi-isovanhemmat jätskillä, ja sit me ajettiin lastensairaalaan. Olin ajatellut että tää olis nopea visiitti, siis riippuen siitä kuinka myöhässä lääkäri on. Lääkäri oli aikataulussa. Me puhuttiin lääkärin kanssa reilu tunti ennen kuin jatkettiin matkaa labraan. Kotona laitoin Rva Ylilääkärille vielä sähköpostia, unohdinhan onnellisesti että silloin kun sain sen keuh...

Ensin ajattelin ettei tästä aiheesta saa kerta kaikkiaan mitään irti. Ei ainakaan mitään mielenkiintoista ja heitin jo Petran ja Helenan käsittelemän ihanan idean romukoppaan; osastolle en osaa sanoa tästä kahta sanaa enempää.  pääsisäänkäynti hienommissa malleissa on kivikulissit Ai meidän naapurusto? Fredde – ja moni muu – käyttää tästä sanontaa ”prefab shit”. Ei me elementtitaloissa asuta, kyllä nää ihan tässä paikallaan on rakennettu, mutta silti meidän naapurusto on ehkä tylsin mahdollinen maailmassa. Meillä ei ole edes rikkaruohoja. Aina välillä me ollaan haaveiltu että muutettais jonnekin ihan ”oikeeseen” paikkaan, ja aina se kaatuu omaan mahdottomuuteensa, työmatkojen pituuteen ja lasten kouluihin. Näinpä me asutaan ”ei missään”. Me asutaan kohtuullisen isolla omakotitaloalueella joka on rakennettu keskelle ei mitään. Ennen meitä, tässä ei ollut kylää sen enempää kuin kaupunkiakaan. Tässä oli metsää. Kaupunki on mäen alla, kymmenen minuutin matkan päässä...