Kun kaikki on jo sanottu ja elämä toistaa itseään päivästä toiseen... meidän viikon aikatauluissa torstai on yleensä se kun meillä käydään vähiten kiistaa vapaista neukkareista, onhan kalenterissa lasten osalta vain kaksi kiinteää tapahtumaa. Muina päivinä aikataulutetaan välillä erilaisia tiloja kun videopalavereita on yhtäaikaa tai porrastetusti neljällä viidestä perheenjäsenestä. Tässä valokuvia ihan tavalliselta torstailta. Sellaiselta nykyiseltä tavalliselta, ajalta jolloin kukaan ei puhu muusta kuin koronasta vaikkei kukaan jaksa enää yhtään koronaa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja ainakin sen että yhteen päivään mahtuu aika paljon kaikenlaista. Kaunis aamu... Ennen koulua ehtii vähän leikkimään. Ne uutiset joita ei enää jaksa lukea ja lukee silti. Aka laittaa aamiaista. Päivän tilaus oli vohveleita... kauravohveleita, jogurtilla ja tuoreilla marjoilla. Koiralle jämät. Mun aamiainen on ruisleipää, p...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.