Siinä missä tämä vuosi on rajoittanut on se yhtälailla rikkonut rajoja, ja huomaan että monet sellaiset sisäsyntyiset tai tapakulttuurin asettamat rajat ovat menneet rikki. Kirjoitanko taas siitä? En. Tai siis en ainakaan siitä miten rajoituksia lisätään ja köysi kiristyy taas kaulassa - niin on melkein kaikkialla. Sen sijaan kirjoitan siitä miten tänä vuonna moni sellainen asia joka vuosi sitten olisi tuntunut suorastaan absurdilta tuo nyt tullessaan hyvää mieltä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, siis hyviä asioita. Osa tulee tuskin toistumaan sitten joskus kun elämä ulottuu taas oman kodin ulkopuolelle ja joistakin saattaa tulla pysyvämpiä asioita, kuten niistä videopuheluista minun työssäni. Lauantaiaamuna tuntui siltä että me tarvitaan nyt jotain kivaa, mitä jos laitettaisiin joulukuusi? Siis ennen marraskuun puoltaväliä? Joulukuusi. Lapset tietysti innostuivat tästä ja Fredde puhuttiin hetkessä pyörryksiin. Iltakuudelta kuusi oli valmis, glögit kourassa...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.