Tahdon Asiat

Seison metsäpolulla puutarhaleikkureitteni kanssa. Martta syö karhunvatukoita suoraan puskasta ja mä leikkelen niitä samaisten karhunvatukoitten oksia jotka yrittävät parhaansa mukaan kasvaa polun umpeen. Osa oksista on jo useamman sormen vahvuisia ja muistuttavat mua Prinsessa Ruususen umpeen kasvaneesta linnasta, ruusuista joiden läpi ei kukaan päässyt. Kuulen miten risteävää polkua pitkin lähestyy naisen ääni. Kuulostaa siltä että niitä on kaksi, ehkä ratsastajia jotka juttelee keskenään. Äänten lähestyessä naisen ääni sanoo: ”Let’s be really big and loud! Here we are! We’re coming, we’re loud! We are almost there!” - tajuan että sillä toisella polulla kulkijat luulevat mua ja Marttaa karhuksi. Huikkaan puskastani etten ole karhu ja astun esiin. Polulla on nainen - vain yksi - ja sen koira, ja se huokaa helpottuneena karhun paljastuessa toiseksi koiran kanssa kulkijaksi. Poimin lapsilta sen ensimmäisen syysnuhan. Eilen nukahdin sohvalle kolmen aikaan ja havahduin lopulta ...

Meidän lapset kasvaa vaarallisessa ympäristössä, siitä puhutaan vanhempien keskuudessa paljon, siitä että nämä lapset kasvavat keskellä yltäkylläisyyttä, hiljaisesti oikeutettuna sellaiseen mistä monet aikuisetkin vain haaveilevat. Minkälaisia aikuisia näistä kasvaa? Seuraan tytärtäni tavaratalossa jonka toiminta rakentuu puhtaasti asiakaspalvelulle. Se on kasvanut tässä ympäristössä, se osoittelee kenkämyyjälle tottuneesti ne kengät joita se haluaa sovittaa ja asettuu sen jälkeen pehmeään nojatuoliin istumaan ja odottamaan. Pikkutakkiin pukeutunut mies istuu lattialle ja pujottaa ensimmäisen parin tytön jalkaan. Se auttaa soljen laittamisessa ja pyytää neitiä kokeilemaan jalkineita  kävellen ja juosten. Sen jälkeen kokeillaan vielä viittä paria ennen kuin lapsi osoittaa pöydällä olevaa mallikenkää ja tokaisee: ”Vielä noi... kiitos.” Lopulta pieni prinsessa on valinnut itselleen kengät, se pyytää myyjää viemään ylimääräiset pois ja keskittyy puhumaan meidän kanssa; ”Daddy, wi...

pupuballerinat Aamukymmeneltä myönsin esimiehelleni että on mahdotonta tehdä vanhaa ja uutta työtä yhtäaikaa, jos vaan toinen kärsis, mutta kun ne molemmat. Päätös oli et keskityn uuteen. Sähköpostiin pukkasi pyyntöjä sieltä ja täältä, puhelin soi ja sairaanhoitaja seisoi ovella post-it lappusen kanssa; ”ehtisitkö?” Yks puheluista on taas potilaan omainen, potilas oli kuollut aamulla kotonaan. Esitin surunvalittelut, täytin sen tarvittavan kaavakkeen ja peruin tulevat lääkäriajat. Lounaalla me vertailtiin kokemuksia pääsiäsjumalanpalveluksista, pääsiäissuklaasta ja pääsiäisestä noin ylipäätään. Joku huomas että mulla on jalassa pupuballerinat.  Vakuutusyhtiö antaa hylkäävän päätöksen tietokonetomografiaan potilaalle, joka on tupakoinnut 35-vuotta askin päivässä ja sillä on keuhkoauhtaumatauti. Vakuutusyhtiön tyyppi on ihan yhtä hämmentynyt kuin minäkin, ai miten niin ei täytä kriteerejä? Totta hemmetissä täyttää. Kriteereissä sanotaan että potilaan pitää olla tupak...

On meillä kivaakin... klinikan ultralla voi ultrailla keuhkojen lisäksi henkilökunnan vauvoja hiljaisena perjantaina Töissäkävijän viikot vilahtaa ohitse sellaista vauhtia ettei niistä tahdo saada otetta. Perjantaisin mietin mitä unohdin viikon aikana, sunnuntaisin henkäisen ja valmistaudun seuraavaan spurttiin. Työviikon aikana ehtii miettimään kerran jos toisenkin sitä omaa työtä. Sitä miten erilaista on työskennellä vakavasti sairaitten ihmisten parissa. Miten mittasuhteet helposti vääristyy, ja toisaalta miten käsitys kiireellisestä tai vakavasta on erilainen kuin tervarin puolella työskentelevällä. Kuolema on läsnä omassa työssä liki päivittäin. Välillä se osuu lähemmäksi kun potilaan kanssa on tullut tehtyä enemmänkin töitä, tai kuolema tuli vastaan odotettua nopeammin. Otan osaa, lämmin osanotto ja kiitos yhteistyöstä on tuttuja lauseita. Maanantaina soitin kuolleen omaiselle ja kiitin yhteistyöstä, otin osaa. Perjantaina puhuin hautaustoimiston kanssa potilaasta jo...

Microsoftin CEO Satya Nadella pukeutuu töihin rennosti. Uuden koneen myötä pääsen taas käsiksi kuviin, ja ennen kaikkea kuvankäsittelyyn. Keskiviikon kunniaksi, puolivälissä työviikkoa kun ollaan avaan vähän amerikkalaista työpukeutumista. Tai ei, avaan pohjoisen länsirannikon työpukeutumista. Työpukeutumisessa länsirannikko on rennompaa kuin muu maa. Osin huomattavasti rennompaa. Rahoitusalalla täälläkin pukeudutaan työpaikalle ”business formal” – eli siihen tuttuun jakkupukuun, housupukuun, pukuun jne. Kun jossakin törmää mieheen tai naiseen tummassa puvussa on melko varmaa että tämä työskentelee pankissa, pörssissä, vakuutusyhtiössä tai rahoitusyhtiössä. Ei täällä kukaan muu. Sitä toista ääripäätä edustaa teknologiatyöntekijät. Taannoin seisoin Fredden työpaikan hississä ja ihailin salaa yhtä takkutukkaa rikkinäisissä farkuissaan ja sandaaleissa paljasjaloin... jannun lätkässä tais lukea Senior Program Manager. Shortsit ja t-paita, ne sandaalit ja tennarit edustaa t...

Kulunut viikko on mennyt päättäessä vanhaa ja aloittaessa uutta. Olen tavannut ystäviä, tehnyt vapaaehtoistyötä koulussa ja hoitanut niitä juoksevia asioita joiden hoitaminen tulee jatkossa olemaan haasteellisempaa. Tämä on ollut hyvä viikko. Maanantaina mun piti mennä sinne stylistille. Peruutin tapaamisen käytyäni lempiputiikissani ja rakennettuani uuden vaatevarstoni heidän syksyn mallistostaan. Materiaaleina villaa, pellavaa ja puuvillamodaalia. Yritin kuvata näitä vaatteita, mutta graafisten leikkaustensa ja mun olemattoman vaatekuvaustaidon lopputulos sai uudet ostokset näyttämään lähinnä kierrätyslumpuilta, siis sellaisilta kulahtaneilta, muodottomilta ja ryppyisiltä. Bryn Walker tarjosi selkärangan työvaatteille ja sieltä ostettuja vaatteita täydensin valkoisilla hihattomilla topeilla ja ekaa kertaan seitsemään vuoteen – sukkahousuilla. Edellisen kerran mulla on ollut jalassa sukkikset silloin kun oli edellisen kerran toimistorottana. Bryn Walker on kalifornialai...

tiistaina me tultiin eläinlääkäristä kotiin näin... kuljetuskenneli oli kakassa, koira onneksi jo pesty Kello soi kahdelta aamulla. Puen unisena päälle yöpuvunhousut ja vedän virttyneen fliseen päänyli. Avaan kennelin portin ja poimin pienen karvapalleron syliin. Se nuolaisee mun korvaa ja tuhisee unisesti. Siinä vaiheessa kun olen kytkenyt hälyttimen pois päältä ja me astutaan viileään autotalliin pienet terävät hampaat yrittää saada kiinni mun korvakorusta. Kuuntelen huuhkajan huhuilua jossakin lähipuussa ja seuraan Martan vaaleaa selkää aamuyönhämärässä. Viidessä minuutissa Martta on takaisin kennelissään ja mä kaivaudun untuvapeiton alle. Musta tuntuu etten ole ehtinyt edes nukahtaa kun Fredde tuuppii mua. Meinaan rähähtää sille että eikö täällä saa helkkarisoikoon koskaan nukkua, mutta ennen kuin ehdin aloittaa tajuan että koko sänky lainehtii. K joka on kömpinyt meidän väliin on pissannut sänkyyn. Kenneli pysyy onneksi hiljaisena Fredden kantaessa nukkuvan lapsen...

vaatehuoneen löytöjä mekko - GAP, jakku - Bryn Walker laukku - Dooney & Bourke, sandaalit - Tory Burch Paikallisgallupista päätellen en ole yksin, sillä koulubussipysäkillä jokainen äiti yhtyi mun mielipiteeseen; mekko ja pienet lapset ei kuulu yhteen. Ennen lasten syntymää vietin kesäni, noh kesämekoissa. Satunnaisesti kuljin hameessa, shortseissa en koskaan. Kesäasu oli mekko tai hame. Sitten syntyi M. Muutaman kerran Fredde huomautti etten voi pyllistellä mekossa. Lattialla istuminen ja vaipanvaihtaminenkin oli hankalaa lyhyessä mekossa tai kapeassa hamosessa, puhumattakaaqn imettämisestä. Ostin shortsit. Täällä kun ihan oikeasti kukaan täyspäinen ei kulje kesällä pitkissä housuissa – oikeesti. Niin miehet kuin naiset käyttää kesällä shortseja (tai naiset mekkoa tai hametta), ihann yhtälailla työpaikalla kuin kaupungillakin. Taannoin seurasin yhden muoti- ja tyyliblogistin karibianristeilyä, enkä voinut olloa ihmettelemättä ettei tyypillä kertaakaan ollut s...

Multa pyydettiin asukuvia kommenteissa. Oletan että se tarkoitti lapsia, koska kuka oikeesti haluais nähdä kuvia musta tukkapystyssä, läpsyttimet jalassa, rikkinäisessä fliseessä ja liian lyhkäsissä shortseissa. Flisee siks että lenkillä tuli aivan armottoman kuuma ja nyt sisällä ilmastoinnissa on hillittömän kylmä. Parempi ratkaisu olis saattanut olla suihku, mutten "kiireiltäni" kerinnyt. päivän asu sama vanha, ehkä noin 19 vuotias reikäinen flisee - Peak Performance aluspaita - Zara shortsit - Nike  Vastailin tänään paikallisen tavarataloketjun kyselyyn - kuulun niitten asiakaspaneeliin - ja myönsin kuluttavani vuodessa vaateostoksiin (lapset ja Fredde ja mä) noin $6000. Lastenvaatteet ostetaan yleensä alesta, aikuisten useimmiten taas täyteen hintaan. Kengät taas ostetaan Freddeä lukuunottamatta kaikille täydellä hinnalla. Kaikessa panostetaan laatuun. Niin sanottua kertakäyttömuotia meillä ei osteta lainkaan. Kuvaan siis lapsia ja jos kommentin jättäjä nyt...

aamulla bussipysäkillä 11C, iltapäivällä 26C Me seistään pihalla odottamassa K:n bussia. Kello on vähän yli kahdeksan. Sillä on shortsit ja jalkapallopaita, tarjosin sille pitkähihaista, mut se ei kuulemma tarvii. On yksitoista astetta lämmintä. Sama kuvio toistuu kahden seuraavan kanssa, toisella on kesämekko ja O:lla shortsit ja t-paita. Ei pitkähihaista. Ei takkia. Mutta eipä ole monella muullakaan. Itse seison bussipysäkillä fliseessä, niin seisoo muutkin vanhemmat. koirapuistossa Muistan miten aikanaan kauhistelin pakkasaamuna t-paidoissa bussipysäkeillä seisovaa nuorisoa; ”Hullujako ne on? Eikö niitten vanhemmat sano mitään? Nehän saa keuhkokuumeen ja kuolee...” Ensimmäisen elinvuotensa M:lla oli asianmukaisesti pipo päässä ja lapaset kädessä. Sit se oppi repimään lapaset pois ja lapasten jälkeen lensi hattu. Pojilla ei vauva-aikojen jälkeen ole ollut hattuja, ne ei haluu enkä mä katso vaivan arvoiseksi tapella. Toisaalta, eipä mullakaan ole päässä sen enempää pi...

Viimeisten parin päivän aikana lasten suusta on kuultu useitakin loistavia kysymyksiä. Sellaisia, jotka kertoo musta paljon ihmisenä ja saa mut ajattelemaan että joskus sitten, kymmenien vuosien kuluttua kun olen vanha ja hauras tai ehkä jo kuollut ja lentänyt tuhkana meren aaltoihin ne muistelee mua ja sanoo; ”Muistatko miten äiti aina...” Jotenkin näin se meni; ”K, have you seen my slippers?” – Here mama, I knew where they were. “Thanks babe” – Mama… “Yes babe” – Mama, do you even sleep with your slippers on? “No dear. I do take them off before I get in bed.” Niin… mulla on tohvelit jalassa aina kun oon kotona. Halvat tohvelit kestää kuukaudesta kolmeen. Paremmat ehkä vuoden ja UGG:it pelitti kai kolmisenvuotta. Nykyiset Minnetonkat täytti viime viikolla vuoden ja alkaa olla siinä tilassa et pitäis ostaa kohta uudet. Sukat non aina tuntuneet ikävältä jalassa. Sitäpaitsi mä onnistun aina astuymaan sukissani johonkin käsittämättömiin lattialle ilmestyneisiin vesiroiskeisiin ei...

Soisin viikonloppuun lisää päivän, tai ehkä kaksi. Kahden päivän viikonloppu on auttamattoman lyhyt, tai siis lauantaina on aina armottomasti ohjelmaa ettei sunnuntaina tarttis tehdä yhtään mitään. Lauantaille kun lisää vielä illalliskutsut niin siinähän se sit meneekin. Lauantaiaamuna jannut oli laittaneet keskenään aamiaista. Tosi hienosti olivat tehneet, paahtoleipää, hilloa ja maapähkinävoita. K tiesi missä piilossa säilytän keksilevitettä ja sekin oli kaivettu esiin. K söi keksileviteleipää, enemmän levitettä ja vähemmän leipää. Lusikka oli otettu apuun. O:n leivällä oli vähän maapähkinävoita ja paljon mansikkahilloa. Vadelmahillo oli syöty lusikalla loppuun. En hennonnut torua, kehuin oma-aloitteisuudesta. Olihan ne jopa koonneet tykötarpeet leikkuulaudalle ensin. Naapurikemujen lihat oli jo jääkaapissa marinoitumassa, kilo lammasta ja toinen mokoma nautaa. Ruokana libanonilaisia lihavartaita, riisiä ja Baba Ganoush. Lisukkeena kesäkurpitsaa ja pitaleipiä. Se m...