Tahdon Asiat

Lähdössä kouluun pyörällä kauniina keväisenä aamuna. Matkaa 2,6km.  Mietin pitkään kummasta kirjoittaisin, siitä pohjattomasta nolouden tunteesta kun änkytän jollekin ettei meidän lapset puhu suomea, ettei ne puhu suomea vaikka kaikki kolmesataakahdeksankymmentäkuusimiljoonaa tutkimusta kertoo siitä miten hyvä ihmiselle on puhua useampaa kieltä. Ettei meidän lapset puhu suomea vaikka minä olen kasvanut kaksikielisenä ja lisännyt aikuisena tämän kolmannen jota nykyään puhun lähes natiivin tasoisesti. Ettei meidän lapset puhu suomea vaikka niillä on kaksi suomalaista vanhempaa, jotka puhuvat keskenään noin keskimäärin suomea. Siis mit-vit. Joo, meidän lapset ei puhu suomea. Vai menisinkö siitä mistä aita on vähän matalampi ja vähemmän monimutkainen ja kirjoittaisin eväslaatikoista ja koululounaista. Valitsin tähän hätään jälkimmäisen. Aina välistä pakkaan lounasta myös Freddelle. Tässä lapsille menossa jugurttia, naan-leipää, proteiinisuupaloja, tomaattia ja tummaa suklaata.

Fredden ja mun seuralainen - kahden tietokoneen välissä.  Juoksen ruokakauppaan kaatosateessa ruuhkaisan parkkipaikan poikki. Sade vihmoo ja pyörii puuskittaisessa tuulessa kastellen tehokkaasti kaiken. Pidän sadetakkia kiinni yhdellä kädellä ja toisella vedän huppua päähän hyppiessäni suurimpien lätäköitten ylitse. Vastaan tulee nainen ostoskärryjen kanssa samalla hymyillen mun menolle ja huikkaa että vähän kuin oltais suihkussa vaatteet päällä. Nauran takaisin ja vastaan että niin on. Jatkan matkaani hymyillen vesilätäköitten keskellä. Hetkeä myöhemmin kaupan kassa kysyy multa olenko jo maistanut ostamaani tuotetta, vastaan että joo, se oli se syy miksi tähän kauppaan tulin. Me jutellaan uutuudesta ja kerron miten käytän sitä ruuanlaitossa. Kassa lupaa kokeilla ja toteaa pakkauksen näyttävän herkulliselta. Kannustan ja annan vielä viimeiset vinkit samalla kun toivotamme toisillemme hyvät päivänjatkot. Autossa tilaan mobiilisovelluksella itselleni kahvin kulman takan

Kaksi päivää myöhemmin tämäkin tie suljettiin veden noustua turhan korkeaksi autoille.  Mä olen kasvanut Helsingin kantakaupungissa ja viettänyt osan viikonlopuistani, kesistäni ja lomistani joko Sipoon saaristossa tai Vihdissä. Lapsuudessa luonnonmullistukseksi kelpasi ukkossade, mummin mökillä meni joskus kesäukkosella sähköt, mutta siinä se sitten olikin. Villieläimet asuivat Korkeasaaressa, mitä nyt Sipoossa tuli pariin otteeseen törmättyä hirveen. Yleensä kuitenkin eläimistöksi riitti koirien ja kissojen lisäksi siilit, rusakot ja kaupunkiketut. Oli aika ennen internetiä ja Helsingin Sanomista saattoi lukea maanjäristyksistä ja hurrikaaneista, jossakin kaukana sellaisiakin oli. Monen kotimatka monimutkaistui. Moni on mulle kommentoinut ettei ole tullut ajatelleeksi miten paljon Yhdysvalloissa on luontoa, eipä siitä kai paljoa puhutakaan, että maan pinta-alasta yli kolmannes on metsää, enkä silloin joskus tänne muuttaessa osannut itsekään ajatella että täällä Yh

Vai puhutaanko me oikeastaan sittenkään rahasta vaan jostakin ihan muusta. Parikin bloggaajaa ( Satu ja Hanne ), on kirjoittanut parisuhteen ja perheen rahankäytöstä, toinen heistä oli ulkosuomalainen toinen taas ei. Miten se sitten liittyy tähän asiaan? No, ainakin niin että täällä maailmalla tuntuu olevan tavallisempaa että perheen kaikki rahat ovat yhteisiä, ettei ole sellaista sun ja mun palkka, tai sun ja mun tili dialogia lainkaan. Monelle ulkomaille muuttavalle ensimmäinen kriisi tulee puuttuvasta tilipussista, siitä että tavan jolla katsotaan perheen taloutta täytyy muuttua toisen puolison taloudellisen itsenäisyyden päättyessä ainakin vähäksi aikaa. Onko se sitten uhka vai mahdollisuus? Koska itse olen nainen, katson tätä aihetta tänään naisnäkökulmasta, vaikka myös miehiä on koti-isinä ja sitten on niitäkin perheitä joissa on kaksi isää tai kaksi äitiä, mutta lähestyn aihetta tänään siitä miten itse asiasta ajattelen. Noin kylmiltään veikkaisin että aika moni nainen ma

Hyvää kaksosten päivää! Siis hyvää mitä? Niin, kaksosten päivää, toinen toista – tiedäthän! Mun ei ollenkaan pitänyt kirjoittaa kaksosuudesta, vaan kalenterissa oli kaikenlaisia muista ideoita, paljon hohdokkaampia ja kantaaottavampia mutta jotenkin vaan se 0202 2020 upposi tänä aamuna ja lapsillekin esittelin meidän hauskaa palindromipäivämäärää. Kissa pureskelee mun hupparin nauhoja ja pyörii vuoroin sylissä ja näppiksellä mun kirjoittaessa, mä yritän napata kissan aiheuttamat kirjoitusvirheet lennossa, mutta eiköhän muutama ylimääräinen tai puuttuva kirjain kuitenkin jää huomaamatta. Muistan miten melkein kymmenen vuotta sitten otin monen muun monikkovanhemman kanssa melkoisen ruuhkan kolumnista, jossa kerrottiin että kaksi menee siinä missä yksikin. Ei tosiaan mennyt silloin, nykyään ehkä enemmän, mutta sekin kai riippuu kaksosista. Kaikki kaksoset kun ei ole samanlaisia ja vanhemmatkin on vähän erilaisia – ehkä. Kaksosuus kiehtoo ihmisiä. Luonnonoikku. Usein