Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hyväntekeväisyys merkityt tekstit.

etuoikeutettua elämää

No mutta mikä ihana mahtava viikko, joka sunnuntaina kruunattiin sillä että napsautin ilmastoinnin käyntiin katkaisijasta auringon kuumottaessa talonsivustaa. Yhteen viikkoon mahtui lasten kevätflunssaa – melkoinen räkis olikin – töitä ja koulutuksia, siihen sai sovitettua hyväntekeväisyysgaalaa, luokkaretken Tättiksen kanssa ja kansainvälisyysteemaa koulun iltatilasuudessa, sadetta ja auringonpaistetta niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin, enemmän aurinkoa kuin sadetta. Joskus töissä ehtii lukemaan kirjaa. Torstaina mietin taas kerran miten huikeeta on saada asua yhteisössä joka on niin kauniin monenkirjava, ja miten hauskaa oli päästä edustamaan omaa maataan ensimmäistä kertaa yhdessä toisen suomalaisperheen kanssa. Oma ote nykysuomeen kun on aika etäinen ja nolostuen huomasin miten hirvittävän vähän meidän lapset lopulta tietää Suomesta ja suomalaisuudesta Tättiksen värittäessä paperisia lippuja ruotsin väreihin. Koulun jumppasali oli pakattu täyteen...

yltäkylläisyyteen oikeutetut lapset

Meidän lapset kasvaa vaarallisessa ympäristössä, siitä puhutaan vanhempien keskuudessa paljon, siitä että nämä lapset kasvavat keskellä yltäkylläisyyttä, hiljaisesti oikeutettuna sellaiseen mistä monet aikuisetkin vain haaveilevat. Minkälaisia aikuisia näistä kasvaa? Seuraan tytärtäni tavaratalossa jonka toiminta rakentuu puhtaasti asiakaspalvelulle. Se on kasvanut tässä ympäristössä, se osoittelee kenkämyyjälle tottuneesti ne kengät joita se haluaa sovittaa ja asettuu sen jälkeen pehmeään nojatuoliin istumaan ja odottamaan. Pikkutakkiin pukeutunut mies istuu lattialle ja pujottaa ensimmäisen parin tytön jalkaan. Se auttaa soljen laittamisessa ja pyytää neitiä kokeilemaan jalkineita  kävellen ja juosten. Sen jälkeen kokeillaan vielä viittä paria ennen kuin lapsi osoittaa pöydällä olevaa mallikenkää ja tokaisee: ”Vielä noi... kiitos.” Lopulta pieni prinsessa on valinnut itselleen kengät, se pyytää myyjää viemään ylimääräiset pois ja keskittyy puhumaan meidän kanssa; ”Daddy, wi...

friteerattuja suolakurkkuja kiitos!

Viikonloppuna me tehtiin pihatöitä, nukuttiin päiväunia, nautittiin keväästä ja muistettiin taas suunnuntaina, että on sittenkin vasta maaliskuu hyisen sateen roimiessa ikkunoita. Martta pääsi pitkälle lenkille ja loiskutteli lätäköissä ja lammessa. M:n edelleen nukkuessa ja Fredden siivotessa autotallia, mä palelin M:n partiokavereitten ja niitten äitien kanssa läheisellä kaupalla myymässä keksejä. Myytiin 89 laatikollista ja saatiin vielä melkein satanen ihan puhtaasti lahjoituksinakin. Rahat menevät hyväntekeväisyyteen, sijaislasten hyväksi. Ferrarimiehen parkatessa mä kuiskasin vieressä seisojalle että tolla pitäis ainakin olla rahaa ostaa keksejä... mies pysähtyi meidän kojulle ja lahjoitti kaksikymppisen, liekö ajatustenlukija. Vanhempi setä tarjoili nuorille neidoille myyntikikkoja ja yks ohikulkija huomatti että myynti varmasti moninkertaistuisi jos me siirryttäis siitä ruokakaupan kulmilta marijuanakaupan eteen. Oli epäilemättä ihan oikeassa.  Ai...

mitä jumalalle joululahjaksi? lähimmäisenrakkautta?

Me ollaan lasten kanssa askarteluliikkeessä. Mulla on mielessä visio just tietynlaisista jouluvaloista jotka tahdon tehdä meidän olkkarin ikkunaan. Me ollaan menossa M:n kiipeilytunnille, tai siis M on menossa ja me ollaan menossa kotiin. M kulkee mun perässä ja jannut jossakin sen perässä. Ne kaikki hypistelee kaikkea ja aina välillä kuulen kun joku niistä sanoo; ”Mom, you gotta look at this...” M nykäisee mua hihasta ja mun eka ajatus on että se on löytänyt jotakin mitä se haluaa mun ihailevan, jokainen niistä kun tietää että meillä harvemmin ostetaan heräteostoksena leluja, saati sit joulukoristeita. M on valmis kiipeilemään Käännyn katsomaan tytärtäni ja se sanoo;”I have a lot to be thankful for... Like our home and my family and our cars.” Torstaina on kiitospäivä. Tiedän että jokaisen lapsen luokassa puhutaan kiitospäivästä, kiitollisuudesta ja pyhiinvaeltajista. O sanoi mulle aiemmin et se ei kauheesti välitä siitä pilgrimfoodista. mun työpaikka  - opin eilen...

joulukiireitä

Kinkku lilluu siis liemessään. Joulukortit on iloisesti lähettämättä... jopa ne sähköiset, opettajien joululahjoille olen uhrannut lähinnä kauniita ajatuksia panematta tikkua ristiin ja lastenkin joululahjat odottaa autotallissa paketoimistaan. Jokainen postilaatikkoon pudotettu joulukortti on omiaan aiheuttamaan ahdistusta, tai siis ajatuksen siitä että sillekin pitäis lähettää... jopa O lähetti mulle joulukortin... Eilinen meni rillutellessa... Tonttukin rillutteli pelaamalla Monopolia ystäviernsä kanssa. Aamusta oltiin MOPSissa joulukoristeita tekemässä, lounaalla Taideopen luona, M:n tokavikassa syömisterapiassa ja lopulta Supper Club ystävän joulunalusbileissä skumppaa juoden. Klinikalla M:aa odotellessa opiskelin lauantaiseen kokeeseen ja samaa puuhailin tänä aamuna kuluttaessani aikaa klinikan odotustilassa... Olkoonkin, että näin keskiviikkoisin se tahtoo mennä juoruamiseksi kun siellä istuu niin monta tuttua – samat perheethän ne erityistensä kanssa laukkaa siellä j...

TOMS

Ostin siis eilen kesäkengät. Enkä ihan mitä tahansa kenkiä vaan ”TOMS” kengät. Ensinnäkin ne on tietty ihan huipputrendikkäät ainakin täällä Länsirannikon eko-viherpiipertäjä-puunhalaaja-yhteiskunnassa, onhan ne ekologiset, ainakin olevinaan ja niitä myy jopa Whole Foods Market. Kuljen siis surutta nahkakengissä, enkä kauheesti mieti mistä se nahka niihin kenkiin tuli tai kuka ne kengät on kasannut ja missä, mutta näitten nyt pitäis olla kaikin puolin eettiset jalkineet. Enemmän kuin se eettisyys, mua itseäni kuitenkin ”lämmittää” enemmän se, että jokaista myytyä kenkäparia vastaan lahjoitetaan kenkäpari sellaista tarvitsevalle lapselle. Mä sain kieltämättä aamun kiksit siitä et Veera oli sattumalta osatanut omansa samaan aikaan... Veera kun eittämättä on muhun verrattuna melkoinen muoti-ikoni.