Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

sekalaisia totuuksia - osa 1

Löyhästi nivoutuen kaikkeen tai ehkä ei mihinkään. Vanhemmuuteen, kasvattamiseen, kasvamiseen. Siihen miten ratkaistaan vanhemmuus ja tiedetään millä ja miten ratkeaa ongelma kuin ongelma. Tiedäthän, ne ehdottomat totuudet. Katsotaanpa muutamaa niistä, aloitetaan nukkumisesta ja edetään ulkoilun kautta ruokaan, sillä katetaan jo aika monta näistä vanhemmuuden kultajyvistä. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään uneen ja nukkumiseen. Kirjoitan puhtaasti omasta kokemuksesta, tällä vaatimattomalla kolmen lapsen otannalla. Kolmella lapsella olen oppinut sen ettei mikään ole niin varmaa kuin se ettei mikään ole varmaa. Kymmenen lapsen vanhemmuudella, kokemus olisi ehkä toisenlainen – varmempi, kymmenkertainen.
Väite 1
Kaikki vauvat nukkuu paremmin ulkona. Pohjoismaissa lapset – vauvat – tungetaan topattuina vaunuihin ja lykätään ulos nukkumaan. Kaikki lapset nukkuu paremmin näin. Tällä metodilla saadaan aikaan tuntien mittaiset päiväunet. Muualla maailmassa lapset nukkuu päiväunensa useimmit…

harkiten hakattu

Perjantaina ajan aamusta lapset ensin kouluun, jatkan matkaa alas kaupunkiin. Käyn ostamassa Koiralle sitä sikakallista raakaruokaa jota saa vain siitä tietystä kaupasta. Viereisessä ruokakaupassa törmään kahteen tuttuun naamaan. Ne istuu aamukahvilla ja liityn hetkeksi seuraan. Juoruttuani hetken kerron olevani menossa shampanjabileisiin, ”ai illalla?” – Eiku nyt. Heti kun K pääsee koulusta. Kirkon naisten kanssa, skumppaa ja kuulumisia, lavasteeksi ehkä vähän appelsiinimehua sekaan.
Tuntia myöhemmin me katsellaan naisten kanssa Stella&Dot koruesittelyä lasit kourassa ja puhutaan samalla, kuka mistäkin. Sarai tulee suoraan lastenlääkäriltä. Lääkäri on neuvonut antaa vauvan itkeä ja opetella nukkumaan. Vauva on alle puolivuotias. Sarai jatkaa että sen veljen lapset nukkuu, ne on aina osanneet nukkua, niitten on annettu itkeä itsensä uneen. Veli on luvannut tulla unikouluttamaan vauvan. Moni nyökyttelee kannustavasti, muutama on hiljaa. Seuraan löyhästi keskustelua, meillä ei yhtää…

elämä on uskon asia

Uskon Jeesukseen. Jeesus parantaa. Jeesus parantaa sairaudet ja Jeesus pitää meidät terveinä. Jumala pitää meistä huolta, jos ei pidä ja satun kuolemaan oli aikakin mennä, Jeesuksen luo – taivaaseen. Se oli Jumalan tahto, kaikille parhaaksi. 


Homeopatia parantaa. Homeopatia parantaa kaiken ja ehkäisee sairauksia. Elämällä tarpeeksi puhtaasti ja terveellisesti pääset tasapainoon joka estää sairaudet. Tasapainotilassa vältät virukset, rokot, syövän ja mahdollisesti myös luunmurtumat. Homeopatialla hoidetussa ihmisessä ei ole neurologisia ongelmia sen enempää kuin mielenterveydenhaasteitakaan. Onhan elimistö vahvistettu ja terve.

Epigenetiikan avulla sammutat huonot geenisi ja parannut kaikesta. Alkaa uusi, geneettisesti parempi elämä. Vahvat geenit vahvistavat sinua, tekevät elämästäsi paremman, tasapainoisemman ja terveemmän. Epigenetiikan avulla sammutat autismin, adhd:n ja parhaassa tapauksessa kai tasapainota mahdolliset kromosomivirheetkin. Muista että huonot käytöstavat periytyvät …

tiskikoneen tyhjentämisen sietämätön kirous

Yhtälailla kun inhoan syvästi likaisia astioita tiskialtaassa tai pöydillä lojumassa, tuntuu tiskikoneen jatkuva tyhjentäminen niin, niin, niin turhalta. Se viikko ilman tiskaria – edellisen hajottua – oli tavallaan vapauttavaa aikaa. Tiskasit sen mitä käytit eikä tiskikonetta tarvinnut kertaakaan tyhjentää. Mikä länsimaisen nykyihmisen turha dilemma. Tiskikoneen tyhjentämisen turhuus. Olen hetkittäin jopa harkinnut kahden tiskarin taktiikkaa, siinä puhdasta koneellista käytetään astiakaappina ja siirretään siitä sit käytön kautta siihen likaiseen koneeseen ja pestessä likaisesta koneesta tulee puhdas ja puhtaasta likainen...

Astellessani taas kerran aamulla alakertaan kohdatakseni sen täyden koneellisen puhataita astioita luovutin. Lapoin likaiset murokulhot vastoin kirjoittamattomia sääntöjä tiskialtaaseen ja aloitin päivän. Muutamaa tuntia myöhemmin palasin kotiin kahden nuorimmaisen kanssa ja sain lounasta laitellessani ja likaisia astioita kirotessani oivalluksen. Oivallus kuulost…

ja kaiken takana olikin... teepuuöljy

Jokainen vähääkään sairaala- ja/tai lääkärisarjoista kiinnostunut muistaa tv-sarjan House. House ratkaisi ongelman jos toisenkin, samalla nappaillessaan narkoottisia kipulääkkeitä. Kinkkisimmät tapaukset, ne joissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää, ja potilas teki kuolemaa annettiin Dr Housen ratkaistaviksi.
Tänä aamuna istuin taas lääkärissä. Puolikas naamaa ja vähän toistakin puolta turvoksissa. Me käytiin Jameksen kanssa läpi kaikki niitä testituloksia. Mitään ei löytynyt, valkosoluarvot näytti hyviltä ja silti naama näyttää siltä että joku on lyönyt mua ja lujaa. James haluaa että mä menen näyttäytymään silmäspesialistille. James haluaa että syön kaikki antibioottini loppuun, ihan vaan senkin takia että ne toimii tarvittaessa myös jatkossa. Tunnelma oli leppoisa, lauma oli koulussa ja Fredden kanssa kotona, ja me juotiin Jameksen kanssa kaffetkin. Kysyn kuinka kauan tässä kestää ja se sanoo että olis yllättynyt jos naama paranis alle kahdessa viikossa. Kivaa. Kaksi viikkoa, ko…

uskallatko kysyä?

Ei mitään uutta auringon alla, paitsi tietty se ettei tänään oo tarvinnut käydä ensiapupolilla. Turvotus on ehkä – siis ehkä – vähän laskenut, mutta ainakaan se ei oo mennyt pahemmaks. Onhan sekin jo jotakin. Itseasiassa se on paljon. Se tarkoittaa että antibiootit puree ja tulehdus on pysähtynyt. Netistä kävin fiksuna tietty katsomassa että näitten paranemiseen saattaa mennä useampi viikko. Ei mua nolota kulkea tän näköisenä, siihen oon liian vanha tai jotakin. On mitä on. Huvittaa lähinnä ne jotka tuntee mut, ne jotka tuijottaa salaa eikä uskalla kysyä mitään. Paremmalta tuntuu ne jotka kysyy suoraan.


Kipu on pahin osa, se että jokainen kasvojen liike sattuu. Jokainen sana. Jokainen hymy. Jokainen suupala. Kaikki sattuu. Silmä aristaa valoa ja pieninkin auringonsäde tuntuu kuin puukoniskuna silmän takana. Aurinkolaseja ei voi pitää – sattuu liikaa. Tyydyn peittämään oikean silmäni kädellä. Se että ei saa maata, vaan pitää nukkuakin istualtaan, se että tätä pärstää pitää jatkuvasti ha…

paluu ensiapuun

Maanantai alkaa samaan tapaan kuin sunnuntai, paitsi että ekaks hoidetaan kaikki kolme lasta kouluun ja vasta sit Fredde ajaa mut lääkäriin. Yritin ensin saada ajan Jamekselle, mut James oli palavereissa aamun ja vasta iltapäivästä olis päässyt. Kello kolmeen on pitkä aika odottaa kun ei saa turvotukselta enää silmää auki, ja joku kuvitteellinen kaivaa puukolla silmäntakana.
Fredde toteaa et suutarin lapsilla ei tosiaankaan oo kenkiä, kun terveydenhuoltoalan ihmistä on niin vaikeeta saada lähtemään lääkäriin. Joo, kyllä mä tiedän et vuorokausi antibioottien aloittamisesta tilanteen ei pitäis näyttää ainakaan huonommalta, mut olisin silti jättänyt vaivaamatta ensiavun tyyppejä ja säästänyt niille sydärit ja keuhkoveritulpat ja liikenneonnettomuudet. Fredde suostuu mun kompromissiin ja me mennään ensiavun sijasta sen saman talon tokaan kerrokseen, sinne nuhapäivystykseen. Matkalla Fredde mutisee et ne lähettää meidät kuitenkin alakertaan.

Nuhapäivystyksen vastaanotto katsoo mun naamaa j…

kun aamukirkko vaihtuu ensiapupoliin

Torstaina iltapäivästä huomasin nenänvarressa punoittavan näpyn. Tuijottelin sitä peilistä ennen kun hyppäsin jumpan jälkeen suihkuun. Puristelinkin vähän, ja totesin et ei sieltä mitään ulos tuu, täytyy jättää ”kypsymään”. Joo näppyjä ei saa puristella. Kaikkihan sen tietää ja silti niitä tulee puristeltua.
Perjantaina se oli vähän kasvanut ja sivelin sitä useampaan kertaan näppyvoiteella – dermatologin aikanaan määräämällä reseptirasvalla – ja yritin uudestaan puristaa. Sain ulos pikkukökkerön, mutta näppy voi paksusti, ja mun puristeluitten jälkeen tietty turposi entisestään
Lauantaina se näytti entistä kurjemmalta, sellaiselta ettei sitä mun vaatimattomalla meikkiarsenaalilla ollut enää mitään jakoa saada piiloon, etenkin kun koko nenänvarsi oli jo vähän turvoksissa. Kotiin tultua sivelin nenää vuorotellen sillä näppyrasvalla ja teepuuöljyllä. Taisin sipaista siihen muutaman pisaran varkaitakin.  Illalla sängyssä sitä särki, otin panadolia ja yöllä sorruin siihen kaikkein pahimpaan…

tänään ei ollut mitään ohjelmaa

Lauantaina oli rentoa. Syötiin pitkään aamiaista, pelattiin lautapelejä ja tehtiin yhdessä yksi palapelikin Fredden siivotessa talon lattiasta kattoon. Lopulta oltiin siinä kohdassa missä Fredde pysähtyi kysymään et aloittaako hän alusta tän siivoamisen, vai lähdetäänkö johonkin?
Lähdettiin. Lähdettiin ensin lelukauppaan leikkimään ja mukaan tarttui seuraava palapeli. Samalla me aikuiset hypisteltiin potkulautoja ja Brion junaradan osia – synttärilahjaksi pojille... Keskusteltiin 24-tuumaisen pyörän ostamisesta M:lle. Lelukaupasta sujuvasti M:n vinkunan säestämänä Lake Washingtonin rannalle leikkipuistoon nauttimaan aurinkoisesta säästä, ja sieltä M:n kiukutellessa katsomaan jahteja siihen viereiseen huvivenesatamaan. M:aa kaihertaa tällä hetkellä kaikki. Siirtymät on vaikeita, muutokset sen ajateltuun ja suunniteltuun sisäiseen ohjelmaan liki katastrofaalisia. Just nyt se on jonkinlaisessa murroksessa itsensä, tai ehkä ennemminkin koko maailman kanssa.




Viimeviikolla täydessä kukassa ol…

päiväni Cancunin hoitajana

Sain tänään vastuullisen tehtävän; pitää M:n koulupäivän ajan huolta sen chihuahuasta. M oli epäileväinen onko musta näin vaativaan tehtävään, onhan Cancun maitoallerginen eikä se tykkää jos sen unohtaa vaan koko päiväksi auton keskikonsoliin – lapsi tuntee selvästi äitinsä. Todistaakseni M:lle että Cancunista pidettiin huolta, nappasin siitä kuvan aina säännöllisesti ja näistä kuvista muotoutui samalla ihan hyvä kuva mun tavallisesta perjantaista.

Saatuani kolmikon saatetuksi kouluihinsa, ja juoruttuani O:n koulun aulassa muitten äitien kanssa vartin verran K:n koulun vanhempainyhdistyksen eilisestä äänestyksestä ja kaikista niistä tunnekuohuista joita asian ympärillä liikkui, jatkoin matkaani pitkästä aikaa perjantaiaamun rukousryhmään. 





Rukousryhmän parasta antia sen hiljentymisen lisäksi on vaihtaa kuulumisia ja kuulla uusia ”tarinoita”. Tänään ryhmään liittyi äiti jonka lapset oli vuodenvaihteeseen asti käyneet kotikoulua. Itse oon aina miettinyt et en mitenkään kykenis opettamaan …