Tahdon Asiat

Yksi nilkuttaa, toinen saa silmätippoja kahden tunnin välein. Kolmannella on tötteröturhauma ja mulla vakava univaje ja pelottavan vetämätön olotila selittämättömästä syystä valvotun yön jälkeen. Kaikesta mainitusta huolimatta M oli saatava kouluun ja mun lähdettävä kaksikon kanssa palaveeraamaan Reksin kanssa. Koulun kansliassa lykkäsin jannuille mun puhelimen kouraan ja annoin niille luvan katsoa telkkaria. Mä astelin Reksin toimistoon, istuin mulle osoitettuun tuoliin ja sit me puhuttiin. Me puhuttiin M:n tarpeista, me puhuttiin luokkahuonetyöskentelyn kipukohdista tällä hetkellä. Siitä miten se tarvitsee jatkuvasti sanallisen kuittauksen opettajalta kaikkeen, turhaan ja tarpeelliseen. Siitä miten M:n maailmassa se on ainoa tärkeä henkilö 22 lapsesta ja jos sillä on asiaa Opelle, pitää sen ohittaa kaikkien muitten tarpeet. Meillä oli hyvä palaveri. Perustelin oman kantani, puhuin Erityisopen näkemyksistä ja Reksi sanoi että on mukavaa puhua vanhemman kanssa joka kykenee n...

Se kuuluisa viimetippa kalahti eilen nilkkaan. Koko viikon mietin että ehdin hyvin loppuviikosta hoitaa lasten opettajien ”opettajien viikon” muistamiset. Vielä torstai aamuna mietin et ehtiihän ne huomennakin, mutta onneksi kuitenkin kaupassa käydessäni ostin kukat ja suklaat ja systeemit koko lauman, yhteensä yhdeksälle opettajalle ja sit lisäksi vielä M:n koulusihteerille, rehtorille ja reksin assarille. Onneksi ostin, ja vielä suuremmaksi onneksi ohimennessäni toimitin kukkaset ja suklaat poikien kouluihin. Torstai-iltapäivänä kun tajusin et perjantaina M menee luokkaretkelle kasvitieteelliseen puutarhaan ja tytön mukana mä olen menossa sinne myös. Perjantaina aamun aikataulu oli, no kireähkö. Roistopoika piti ajaa eläinsairaalaan, jannut lähettää kouluun, M:n hoitaa opettajien lahjomisen ja sit piti lähteä luokkaretkelle klo 8:40. Joskun ennen mä oli särmä, nykyään lähinnä sählä. Järjestyihän asiat kuitenkin. Roistopoika jätettiin sairaalaan seitsemän jälkeen. K...

Illalla se lauloi kuorossa koulupiirin johtokunnalle. Samassa tilaisuudessa me vanhemmat kuunneltiin autistisen pojan äidin puheenvuoroa poikansa aikuistumisesta. Mä kuuntelin tarinaa kyyneleet silmissä, jälkikäteen kiitin ja kiitin myös sitä samaa isoa kihoa joka syksyllä auttoi K:n koulusähläyksen kanssa. Iso kiho sanoi että saat laittaa edelleenkin viestiä, kysyi mitä lapsille kuului, tarttui mua kädestä, katsoi silmiin ja kysyi mitä mulle kuuluu; ”Miten sä itse jaksat, kahden erityisen äiti?” Häkellyin ja mumisin vastaukseksi et ihan hyvin kai joo. Me ajettiin kahdestaan M:n kanssa kotiin. Katto auki ja kevään tuoksuista ja äänistä nauttien. Tänään se söi koulun jälkeen välipalaksi kaksi aamulla leivottua sämpylää voin kanssa. Se kertoi koulupäivästään ja siitä miten niillä on oppilaskunnan kevätjuhlat kesäkuussa. Torstaina on matikankokeet. Huomenna on opettajien lakko ja vapaata. Päivälliseksi se halus pinaattilettuja. Mun esikoinen. Hyvin minä jaksan.  ...

Tosi hyviä ja ihania kommentteja. On totta että keskityn Yhdysvalloista kirjoittaessani meidän omaan elämään, omiin kokemuksiin ja niihin hyviin puoliin. Miksi? Siksikö etten näe ja tiedosta epäkohtia? Vai siksi että haluan lakaista ne maton alle, seisoa keon päällä ja hehkuttaa että me asutaan paratiisissa? Ei ja ei ja ei.  Ensinnäkin meidän elämä on Yhdysvalloissa. Se viimepäivinä paljon ihmisten huulilla ollut kupla, löytyy myös täältä. Jokaisella meistä on ensin se oman perheen, ja omien ajatusten kupla ja se kupla on samassa vaahtokylvyssä naapureitten, koulutovereitten, työtovereitten ja muitten omaan yhteisöön kuuluvien kuplien kanssa. Meidän vaahtokylpy on vaaleanpunainen ja mansikkainen. Kylpyammeen reunalla taitaa useimmiten olla kynttilöitten seurana skumppaa ja vaahtokarkkeja. Mun yhteisön vaahtokylvyssä on ongelmia ihan niin kuin kaikkialla muuallakin. On sairauksia, erityislapsia, elämää ja kuolemaa. On huoli omasta työpaikasta, kyvystä lyhentää miljoonatalon asu...

Kiitos kaikille loistavista vinkeistä. Ennen teidän ehdotuksia mun silmissä vilkkui lähinnä se Sauli ja ne itsenäisyyspäivän kynttilät. Niin ja joulu, ihana joulu, ja mämmi. Mietin lähinnä historiaa, muumeja, suomenkieltä ja niitä tuhansia järviä. Kaikkea mikä ei kauheesti kiinnosta kohderyhmää. Sain hyviä ideoita. kohderyhmä lennättää leijaa puistossa Kohteena on alakouluikäiset, siis 5-10-vuotiaat. Sen ikäisiä ei kauheesti maailmanpoliittiset asiat, sen enempää kuin terveydenhuoltojärjestelmät kiinnosta. Etenkin meidän kulmilla kun kaikkea tuppaa olemaan enemmän kuin tarpeeksi, lasten kosketus ”oikeaan” maailmaan on olematon ja äiti vie lääkäriin jos on tarvis. M:n koulutovereiden suurimmat ongelmat – noin keskimäärin – on erimielisyydet kavereitten kanssa ja se mitä laittais aamulla päälle. Metsät hylkäsin siksi, että myös täällä on luonnonvaraista metsää pilvin pimein, samoin kuin kaikille metsiä ja polkuja samoiltavaksi ilman jokamiehenoikeuttakin. Puut on iso...

Arki rullaa omia uomiaan, lapset kouluun, kauppaan ja taas takaisin kotiin. Pyykkivuoret elää omaa elämäänsä ja ennen puoltapäivää otan vastaan ekan, sit haen tokan ja lopulta kohtaan iltapäivällä bussipysäkillä kolmannen. Maanantaisin kiipeilemään, tiistaiaamuna kuoroharjoitukset, iltapäivällä leikkideitti, torstaina hammaslääkäri ja illalla koululle edustamaan Suomea kansainväliseen iltaan.  Heitänkin lukijoilleni kysymyksen; Mitä kertoisit Suomesta? Se et laitan kuvan Saulista pöydälle töröttämään on tylsää eikä varmasti kauheesti kiinnosta alakoululaisia. Tuskin niitä kiinnostaa historiakaan tai ne tuhannet järvet. Mitä siis kannattais kertoa? Sen pitäis olla jotakin helppoa, siis sellaista et sen voi tulostaa ja liimata pahvitaululle, tai laittaa pöydälle esille. Sormi paranee. Kaikki hyvin. Kun kaikki on tavallisen hyvin, on elämä tavallisen ihanaa, sellaista ettei kauheesti kuulu yhtään mitään. Kuuluu tavallista arkea, monella tapaa elämää parhaimmillaan. Kouluvuott...

Ymmärrän oikein hyvin että mun tapa toimia vanhempana poikkeaa monesta muusta, eikä vähiten siksi että mulla on kaksi lasta joiden ongelmia ja haasteita olen joutunut katsomaan silmästä silmään. Kun muutaman vuoden on lueskellut monisivuisia raportteja oman kullannuppunsa haasteista, vioista ja epäkohdista, on mahdotonta enää piiloutua sen kortin taakse jossa sanotaan et; ”Mut ei meidän Sami, Kaisa, Ville, Anni...” On pakko olla rehellinen, kohdata totuus ja jatkaa siitä eteenpäin. Olin helpottunut kun tytön isä laittoi eilen illalla mulle sähköpostia ja kysyi voitaisko me tavata; ”Tottakai voidaan! Mielellään!” Aamusta hoidin laumani kouluihin ja ajoin nurkan Starbucksiin juttelemaan. Yöllä makasin valveilla ja mietin mitä haluan sanoa.   Kahvilassa mua odotti tytön isä. Ei äitiä, vain isä. Äiti toki puhuu huonosti englantia, mutta silti – vain isä. Toisaalta äiti on kuitenkin se jolle olen puhunut M:n autismista, hänen lapsensa ahdistuksesta ja niin monesta muusta. Äidin...

Jotenkin elämä rullaa aina samalla tapaa. Kun pääsee pari askelta eteenpäin ja elämä vaikuttaa hetken seesteiseltä, ihanalta ja jotenkin ratkaistulta tullaan väistättä taas siihen kohtaan että joutuu taas palaamaan askeleen, kaksi tai kolme taaksepäin, ja saa kouriintuntuvan muistutuksen siitä että vaikka ne lapset kuinka olis melkein tavallisia, ei melkein ole mukana. toiset tarttee kolme haarukkaa ja sormet... nykyään se onneksi sentään syö Helmikuussa M:n kouluongelmat oli ratkaistu. Uusi IEP kiilsi uutuuttaan ja kauneuttaan ja elämän piti olla helppoa ja ihanaa. Niin se olikin, ongelmakohtiin oli puututtu ja niitten selättämiseksi tehty tiimin kanssa suunnitelma. M:lla oli koulussa vihdoinkin paras kaveri, ainakin open ja neidin itsensä mielestä. Olihan niitten suhde kummallinen, toinen ei puhunut ollenkaan, ei halunnut tulla leikkimään, mutta äidin mukaan se ei halunnut leikkiä kenenkään muunkaan kanssa. Eilen sain opettajalta sähköpostia. Ihanaa että kirjoittaa, ...

Fredde oli poikkeuksellisesti koko viikonlopun töissä. Niillä on jättimäinen  projekti, se sama minkä takia meidän lomataloretkeäkin siirrettiin muutamalla viikolla. Fredde tekee viikonloppuisin töitä korkeintaan kerran vuodessa. Meillä oli lauman kanssa koko viikonloppu hukattavana. Kahdessa päivässä ehtii paljon ja ihan kauheesti jäi tekemättäkin. Perjantaina ostin netistä leffaliput meille lauantaiaamuksi. Esiteinin jouduin kiskomaan ylös sängystä kymmeneltä ettei myöhästyttäis. Mun omat odotukset ei olleet erityisen korkealla, mutta ”Vihdoin Kotona” osoittautui ihan viihteelliseksi myös aikuisen näkökulmasta. Askartelukaupasta käytiin ostamassa tarvikkeet M:n merenpohjan pienoismalliin – se kouluprojekti – ja tottahan meidän lounastakin piti syödä. Fredde vastustaa kahviloita. Kahvittomalle ja sokerittomalle on kieltämättä kahvilassa aika heikosti tarjontaa, ja sillä nyt on muutenkin niin paljon murkkuja housuissa ettei siitä ole istumaan ja viihtymään – kahvilassa. Me...