Tahdon Asiat

Perjantaina loppuiltapäivästä, istun työhuuneessani tietokoneen ääressä hoitamassa ne kuuluisat vielä pari työjuttua. Soitan somistusfirmaan ja perun maananatain tapaamisen asiakkaan päädyttyä toiseen vaihtoehtoon, vastaan muutamaan sähköpostiin, tarkistan asiakkaiden haut ja mietin pitäisikö jotakin muuttaa. Laitan vielä pari sähköpostia eteenpäin. Pankki hyväksyy ostajan kauppahinnan ilman hinta-arvioita, loistavaa. Laitan viestiä myyjälle. Alakerrasta kuuluu pelaavien poikien juttelu ja Tättiksen huoneesta kuuluu basson jumputus tömistelyitten saattelemana – tyttö tanssii. Sähköpostiin kilahtaa uusia viestejä tasaiseen tahtiin ja vilkaisen kellon taululta pitääkö niille ehkä tehdä jotakin muutakin kuin deletoida. Mainos, mainos, mainos, twiitti, mainos, mainos, tilausvahvistus, twiitti, LinkedIn kommentti, twiitti... koulupiirin päivitys, twiitti, mainos, tilausvahvistus, mainos. Koulupiirin päivitys! Kaikki muu pysähtyy ja avaan sähköpostin.   Ne ensimmäiset lauseet on sitä...

Kirjoituspöydän ääressä istuu pieni poika. Kuulen miten sen vihaiset jalat viuhtoo ilmaa tuolin alla kun sormet ei tahdo taipua kirjoittamaan: aaa jjj aaa jjj aaa jjj aj aj ja ja a ja ja ja ja aj aj aj... Kyyneleet silmissä se puuskahtaa ettei se edes tiedä missä kohdassa se on tässä harjoituksessa ja samassa se pyyhkii vahingossa pois kaiken sen minkä oli jo saanut tehtyä: jaa jaa jaa ajj ajj ajj jaj jaj... Minä pyyhin lempeästi pois suuret kyyneleet epätoivoisen lapsen silmistä. Istun tuolille ja otan lapsen syliin, ehdotan että tehdään yhdessä. Minä sanelen, hän kirjoittaa. Näppäimistö piirtää taas koneen valkoiselle paperille: ja ja ja aj aj aj a ja a ja jaa jaa... Lopulta se on valmis ja me lähetetään se opettajalle sähköpostitse. Saa mennä ulos leikkimään. Kaverit odottaa jo. Havahdun unesta ja kuuntelen. Katson kelloa. On sydänyö, kello on kaksi ja voisin vaikka vannoa että kuulen veden kylpyammeessa, sen äänen kun kylpyvesi valuu pois ammeesta. Fredde nukkuu vieressä...

eilen synttäreillä se nauroi makeasti... oikeastaan niin että meinasi tipahtaa sohvalta Maanantai alkoi varsin maanantaisesti ottamalla yhteen bussitädin kanssa. Mua ottaa edelleen päähän koko tätsä niin etten jaksais edes kirjottaa koko tyypistä. Mä en vaan ymmärrä miksi ihminen tekee töitä lasten kanssa jos ei kerta kaikkiaan viihdy työssään. Ei sen tarvitse musta tykätä, mutta olis ihmisiksi niitten pienten kanssa. se nauroi eilen tälle; Charlie The Clown Eilen me oltiin naapurustossa synttäreillä ja sielläkin puhuttiin bussitädistä, tai siis siitä että naapurin Benjamin itkee aamuisin kouluunlähtiessä koska ei saa istua isoveljensä kanssa bussissa. Kannustin soittamaan asiasta koulukuljetuksiin ja laittamaan Reksille viestiä. Samalla huokaisin helpotuksesta että suurimmat rypyt on meillä onnistuttu tän asian suhteen jo siloittelemaan ja koulumatkat sujuu ihan jees. Miten väärässä olinkaan... Bussi kurvasi paikalle tuttuun tapaansa, paitsi että bussitäti uno...

Herään ulkona meuhkaavaan tuuleen joskus ennen viittä. Käännän kylkeä kerran, toisin ja kolmannenkin. Lopulta luovutan ennen puolta kuutta ja vaellan alakertaan. L on päässyt perille, se soittaa mulle Skypellä ja samalla tulee huhuiltua myös Anopin kanssa. Ennen puoltaseitsemää mulla on kurpitsateeleivät joo uunissa ja toinen kupillinen kahvia pöydänkulmalla. En ole lukenut yhtään virallista uutista Suomen surullisista tapahtumista, erilaisia kolumneja ja blogikirjoituksia sitäkin enemmän. Kirjoituksia joissa äidin tekoa ymmärretään ja sit niitä toisia, niitä joissa äiti todetaan narsistiksi. En tiedä missä totuus on. En tiedä mitä siellä tapahtui. En tiedä miksi. Kukaan ei ihan tarkkaan tiedä miksi. Tiedän että meidän sosiaalipolitiikan ja sosiologian proffa silloin joskus, sanoi meille nuorille opiskelijanplantuille, että kuka tahansa meistä kykenisi tietyissä olosuhteissa, tietyssä tapahtumaketjussa, nurkkaanahdistettuna tekoon jonka suoralta kädeltä tuomitsisi. Mitä vanhem...

Aamu kirkossa, iltapäivä sunnuntaishoppaillessa... lapsille vaatteita ja yhden tennaritkin siihen mahtui... kotimatkalla puistoon päästelemään aamun höyryjä ja nyt lasissa punaviini, uunissa lohi. Lauma leikkii yläkerrassa – ainakin hetken – tappelematta.  Mini Boden Me mietitään melkoisella avuttomuudella M:n tilannetta. Päätettiin jo huomenna soittaa aamusta psykologille ja pyytää ”kriisitapaamista.” Sen seuraavan puhelun soitan psykiatrille, pyytääkseni samaa; ”Voitaisko tavata – ASAP.” Viime keväänä se oli tuleva siirtyminen isoon kouluun, ja siitä syntynyt syömishäiriö. Tänä vuonna se on mun töihinmeno. Mietityttää onko se isoin asia, asia itse – koulu tai työ – vai vuodenaika. Voiko pelkkä kevät aiheuttaa jossakin ihmisessä noin suhteetonta ahdistuneisuutta? Moni sanoo että kuusivuotiaat on mukavia... ne on siinä ”helpossa iässä.” Uhmaikä on jätetty taakse ja esimurrosikään on vielä matkaa... ehkä mä poikien kanssa pääsen näkemään senkin. Mun melkein kuusiv...

Tässä se nyt on, mun 50 minuuttiani... istun Klinikan aulassa, kirjoittelen aikansa odottaneita sähköposteja ja nautin. Aamun aikana me ehdittiin pestä yön jäljiltä pissaiset lakanat ja ihan tavallinen koneellinen pyykkiä, lajitella, viikata ja nakella vaatehuoneisiin puhtaat pykit, rakentaa legoilla, bloggata... K kerkis kaatamaan kaikki legot lattialle ja repimään yhden kirjan. Standardikamaa, paitsi et mä mietin et sen jälkeen kun kaksi kolmesta on nyt saatu kouluun ei meillä puhtaat pyykit oo ehtineet kertymään pyykkikoriin. Ehkä se ei ihan kokonaan olekaan ollut saamattomuutta et meillä on ollut vuorellinen pyykkiä selvitettävänä yläkerrassa. M hyppäs koulubussiinsa veljiensä ruskeassa T-paidassa ja me syötiin lounasta poikien kanssa. Niillä on koulussa väriteema ja kaikki aloittaneet luokat pukeutuu kahden viikon ajan samaan väriin. Huomisen väri tais olla punainen, keskiviikkona keltainen, torstaina sininen... M ja "ruskea"-päivä *** Kl...

Mulla on lita kommentteja vastaamatta - ei lukematta, mutta vastaamatta - lupaan palata niihin ja vastata. Ulkona sataa. Todennäköisyys vesisateelle elokuun toisena on olemattoman pieni, niin tapahtuu ehkä parinkymmenen vuoden välein. Pojat jää kotiin kun me M:n kanssa aamulla lähdetään. Me ajetaan tapaamaan sitä psykiatria, sitä joka ei ota uusia potilaita ja joka on taitava ja kuuluisa ja kokenut, sitä joka lupasi lopulta tavata M:n. Me istutaan vastaanotolla melkein kaksi tuntia. Aluksi M ottaa lelut sen leluhyllystä ja järjestää ne. Sit M haluu piirtää. Se valitsee huolellisesti värikynä laatikosta, haluaa terottaa ne ja järjestää ne oikeaan järjestykseen. Se piirtää kukan terälehden ekalla kynällä, sit varren toisella ja toisen terälehden toiselle puolelle vartta kolmannella kynällä... Kuin puolihuomaamatta se vastailee samalla lääkärin kysymyksiin. Ennen vastausta se katsoo muhun kuin varmistaakseen että voi vastata ja vastattuaan se haluaa taas varmistaa ett...

Tunnen taas itseni erityislapsen vanhemmaksi. Käytän sunnuntaiaamun etsimällä lapselleni psykiatria ja syömishäiriöspesialistia. Kukaan ei hoida viisivuotiasta syömishäiriöistä – väärin. Yksi hoitaa, se ei laskuta vakuutusyhtiöitä, se laskuttaa suoraan asiakkaita. Siihen meillä ei oo varaa. Mietin kenellä on niin paljon rahaa että ne voi maksaa satoja taaloja yhdestä käyntikerrasta tällaisellä spesialistilla? Yhdestä kerrasta kun ei vielä irtoa mitään... tarvitaan hoitosuhde, viikoittaisia tapaamisia – satoja taaloja tunti. Keskityn siihen psykiatriin, siellä ei sentään tartte laukata jatkuvasti. Ekalla nettisivulla lukee ettei se tee yhteistyötä vakuutusten kanssa, mutta tuntitaksa on edulliset $325. Toka sivusto sanoo samaa... kolmas ehkä tärppää, siitä sanotaan että se hyväksyy meidän vakuutuksen, mutta vakuutusyhtiönlistalta en löydä samaa nimeä. Pitää soittaa huomenna. Yksikään vakuutusyhtiönlistan nimistä ei ole Autismiklinikan listalla. Yksikään ei ole Neuropsykologin listalla....