Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella suomi merkityt tekstit.

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä...

ekaa kertaa Suomessa

Menettehän te kesällä Suomeen? Koska Tättiksellä on ripari? No ei mennä, ja ei oo. Jälkimmäinen kysymys on uusi ja uskon että se on tullut paikalle juuri nyt kun voin vastata ekaan kysymykseen, että en mee mutta Tättis ja Fredde menee. Osapisteet siitä, että edes joku menee tai tulee, pitkät miinukset siitä, ettei lapsi ole menossa rippileirille, ei suomalaiselle sen enempää kuin kansainvälisellekään. Juu, emme ole harkinneet protuleiriäkään, tässä kun ei ole kysymys Jeesuksesta.  Mutta juuri nyt, tätä kirjoittaessani pääsen jakamaan ajatuksia siitä miltä Suomi, suomalaiset ja elokuinen pääkaupunkiseutu näyttävät Yhdysvalloissa syntyneen ja kasvaneen teinin silmissä. Tilanne on herkullinen, sillä on liki ainutkertaista, ettei suomalaissyntyisten vanhempien lapsi ole käynyt Suomessa kuin kerran, vuosikkaana. Hänelle Suomi on se vanhempien tarinoiden, sunnuntaisten FaceTime-puheluiden ja joulupakettien maa. Se mystinen paikka missä on kylmää ja pimeää, kesällä aurinko paistaa vuoroka...

levottomuuksiin on hyvä syy

Kasvoin rasistisessa maassa. Maassa joka oli valkoinen ja suomalainen. Kadun toisessa päässä asui Neuvostoliiton suurlähetystön työntekijöitä, ryssiä, ne oli kaikki vakoojia ja vaarallisia – lapsetkin. Venäläisten läheisyydessä oli syytä kuiskailla. Afrikassa ja Amerikassa asui neekereitä, koulukirjassa opetettiin että ne on aika laiskoja tekemään töitä. Suomessa ei sellaisia juuri ollut. Suomessa oli suomalaisia, venäläisiä vakoojia ja Neil Hardwick. Neil Hardwick oli englannista, se oli aika hauska, mielenkiintoinen. Puhui suomea vähän hassusti ja sillä oli punainen tukka, se ei tosiaankaan ollut suomalainen. Lomamatkoilla Espanjaan ja Italiaan piti olla varovainen sillä siellä oli niitä suomalaisten vaaleitten naisten perässä olevia gigoloita, ne halus vaan seksiä ja niillä oli jokainen viikko uusi nainen kainalossa. 70-luvun Suomi oli rasistinen maa ja kasvatti minustakin rasistia. Ihmiseen joka ei ollut suomalainen, ihan sama oliko se valkoinen, pilkullinen, raidallinen tai musta,...