Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ulkoilu merkityt tekstit.

sulaa hulluuttaan

Lumi rahisee jalkojen alla tihkusateen vihmoessa. Ilmassa yhdistyy lapsuudesta tuttu lumen ja metsän tuoksu. Matkaa on tehty hädintuskin parisataa metriä ja ensimmäinen ajatus on luovuttaa, sanoa että ei sittenkään, en halua, hengästyttää, mietin mikä hetkellinen hulluudenpuuska ajoi mut lähtemään mukaan, mutta sisu jossakin syvällä kieltäytyy lopettamasta ja etenen laskien omia liikkeitäni. Yksi, kaksi, kolme, horjahdus, neljä, viisi... viisikymmentä, lasken sataan ja sataan taas uudestaan, keskityn tuijottamaan eteeni – lumeen – sillä jokainen kerta kun yritän ihailla solisevaa vuoristopuroa tai vierellä välkkyvää tyyntä järvenpintaa horjahdan. Keskityn siis lähinnä menemään eteenpäin. Edellä menijä ottaa kaulaa ja aina välillä kysäisen perässätulijalta pitäiskö vaihtaa järjestystä, pääsis menemään eikä tarvitsis odotella mua. Takaa kuuluu kuitenkin kannustava, ei tarvitse, hyvin tää menee. Naurahdan itselleni, tästä on ihan tosi kauan aikaa. Kachess Lake Joskus yläasteen...

puusta pudonnut ja muita

Tättis ei ole nukkunut päiväunia naismuistiin, oikeastaan se ei nukkunut päiväunia koskaan ellei se ollut tosissaan kipeänä joten kun eilen löysin nukkuvan tytön sängystään alkuiltapäivästä silitin sen poskea ja hymyilin. Annoin sen nukkua, olihan takana seikkailuista suurin, ja niin se nukkuikin - kolme kokonaista tuntia. 42:ssa tunnissa ehtii kokemaan ihan kamalasti ja taskuun jäi kaikille tytöille taas kerran kasa muistoja ja elämyksiä alkaen nuotiolla leipomisesta, pakkassäässä ulkona nukkumisesta, jousiammunnasta ja monesta muusta. Lisäjännitystä saatiin päivänvaloon eksyneen lepakon ja puusta pudonneen oravan pelastusoperaatioista. Kukaan muu ei uskaltanut siirtää sen enempää lepakkoa kuin oravaakaan ja kumpikin oli sattunut landaamaan aika hankalaan paikkaan, joten minä sit reippaana tyttönä siirsin ensin lepakon perjantaina ja oravan lauantai-iltana. Lepakot levittävät rabiesta, joten niihin on syytäkin olla koskematta ja peloissaan ne ihan varmasti käyttävä...

täältä tullaan taas leiri

Tällä viikolla me valmistaudutaan tulevan viikonlopun partioleiriin, tilaan amazonista pakastekuivattuja ruokia, fleecevuoria Tättiksen saappaisiin, itselleni uudet vaelluskengät ja makuupusseihin lämmittimiä. Käyn läpi varusteita, sadevaatteet, aluskerros, välikerros, lisäkerros, lisäkerros, lisäkerros, ja vaihtovaatteita loputtomiin. Tättis on edennyt elämässään siihen vaiheeseen että sitä mietityttää kauneudenhoidolliset asiat alkeellisissa oloissa eikä se ole ihan vakuuttunut mun vastauksesta että föönin sijasta ehkä kuitenkin vaan lippis päähän. Sähköä siellä kyllä on, mutta siihen se sit jääkin. Ei lämmintä vettä. Ei lämmitystä, me kun ollaan ulkona koko kaksi vuorokautta. Fredde on sitä mieltä että me ollaan ihan hulluja, niin varmaan ollaankin. Leirikeskukseen ajaa meiltä noin vartin. Siis ajatelkaa! Vartti meiltä kotoa! Perillä odottaa miltei pari sataa hehtaaria vaihtelevaa maastoa luonnonvesiä ja sademetsää, kilometreittäin vaellusreittejä, kiipeilyseiniä ja...

110 taloa

Vähän vajaat kaksi tuntia. Oli pimeetä. Oli meidän mittapuulla kylmää, sellainen luihin ja ytimiin puskeva puuskainen tuuli ja aina välillä ripsautti vettä. M laski että me käytiin yhteen 110:ssä talossa. Kaikilla kolmella oli kurpitsat täynnä karkkia. Martta jaksoi hyvin mukana ja sai runsaasti niin ihailua kuin taputteluita osakseen. ei tarvinnut taaskaan olla yksin Kotiintultua lapset hävis yläkertaan syömään saalistaan. Me aikuiset oltiin glögin tarpeessa. Onneksi ruokakomeron ylähyllyltä löytyi pullo avaamatonta Ikean glögitiivistettä. Vuosi sitten K leikkasi halloweeninnostuksissaan sohvaan ja nojatuoliin reiän. Tänä vuonna oli vuorossa sen omat ja sisarusten hiukset. Ensi vuonna lukitsen kaikki teräaseet jonnekin jo muutamaa viikkoa ennen kyseistä juhlaa. K ja Halloween on selkeästi huono yhdistelmä. Liikaa jännää, liikaa karkkia, liikaa ihan kaikkea. 

älä lopu ihan vielä loma

Perjantai oli viimeinen virallinen lomapäivä. Kaikki on päässeet loman makuun, ja just kun me ollaan lasten kanssa laskeuduttu loman syvimpään olemukseen tulee viikonloppu ja viikonlopun jälkeen taas maanantai – arki.  Sen sijaan että mä saan heräillä heiluttelemalla varpaita peiton alla kahdeksan aikaan, ja hiipiä yksin Koiran kanssa alakertaan keittämään kupin kahvia, lukea muutaman blogin odotellessani ensimmäisiä pieniä jalkoja portaissa, niin, sen sijaan. Sen sijaan herätyskello soi taas vartin yli seitsemän ja tukkaputkella ja tuskanhien vallassa pakkaan kolmet eväät, etsin silmälaseja ja paitoja ja housuja, laitan aamiaista ja patistan ja hoputan ja kiirehdin. Yhdeksältä viimeinenkin on koulussa, kun lomalla me yhdeksältä vasta harkittiin aamiaista. Yhdeksältä ne on koulussa ja mä saan hengähtää kokonaista kaksi tuntia ennen kuin aloitan saman rulijanssin toiseen suuntaan. Olisin voinut lomailla pidempäänkin. Perjantaina, sinä viimeisenä virallisena lomapäivänä me l...

pysy kaukana pohjoismaisesta

Kun me mentiin M:n kanssa lääkäriin niistä mustelmista, olin toki huolissani mustelmista mutta silti ajattelin et tää olis läpihuutojuttu. Hetken pelkäsin kuollakseni että sillä on leukemia. Kun ei ollut, huokaisin helpotuksesta ja rauhoituin. Sit kun kuulin että maan seitsemänneksi rankatun lasten syöpä- ja veritautien yksikön ylilääkäri ja johtaja haluaa tavata meidät, kohautin harteitani ja edelleen ajattelin et kunhan haluaa pällistellä. Melkein olin varaamatta sitä aikaakin ja kun varasin, varasin sen lähinnä siksi et se meidän lastenlääkäri käski. Me tavattiin ensin poikien kummitäti, ja meidän lasten kummi-isovanhemmat jätskillä, ja sit me ajettiin lastensairaalaan. Olin ajatellut että tää olis nopea visiitti, siis riippuen siitä kuinka myöhässä lääkäri on. Lääkäri oli aikataulussa. Me puhuttiin lääkärin kanssa reilu tunti ennen kuin jatkettiin matkaa labraan. Kotona laitoin Rva Ylilääkärille vielä sähköpostia, unohdinhan onnellisesti että silloin kun sain sen keuh...