Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella silmälasit merkityt tekstit.

perjantaina

äiti ja sen lapset Martta on nyt kahden viikon ikäinen. Me shoppaillaan M:n kanssa netissä kaulapantoja ja M lukee koirakirjoja. Jannut katsoo telkkarista jokaisen löytämänsä koiravideon. Jos jotakin, niin tämä koira on odotettu. katsokaa nyt näitä MimiGreen :n ihanuuksia M lähti aamulla retkelleen. Se oli niin innoissaan että seisoi pihalla reppu pakattuna jo varttia ennen lähtöä. Repussa sillä oli eväät, rahat ja sukat trampoliinimestaa varten. Jannut oli katkerina, ja K oli täysin vakuuttunut siitä et sen tikit kestää kyllä muutaman tunnin trampoliinilla. Mä en ollut ihan yhtä varma aiheesta ja me jäätiin kotiin. Tai kyl me ajettiin O:n silmälääkäriin, ja käytiin kaupassa. Silmälääkäri oli tyytyväinen siihen että silmälasit selkeesti ajaa asiansa ja niin kuin me ollaan itsekin huomattu pojan syvyysnäkö, lähinäkö ja silmien yhteistyö on lasien myötä ihan uudella tasolla. Käytännössä tää tarkoittaa että mies voi nyt kävellä metsäpolulla kaatumatta muutam...

punakynällä töitä

aamukahvit auringossa on silti aamukahvit auringossa Kirjoitin seuraavan kymmenen päivän systeemit yhdelle paperille, ja totesin että yhtälö on mahdoton. Kaikkea ei ehdi, ei ehdi vaikka poistais sen kotiäiti-vanhusaikataulun. Ei ehdi vaikka ottais kaikki vuorokauden tunnit käyttöön. Ei ehdi vaikka kuinka tunkis ja haluis ja suunnittelis, ennakois ja järjestäis. Ei vaan ehdi.  siltä lähti toinenkin hammas ...ja se sai silmälasinsa Huomenna olis aamusta rukousryhmän brunssi. Samaan aikaan olen sopinut juttelevani rakkaan ystävän huolista. Huolet menee aamukahvien edelle. Huomenna pitäis myös hankkia lahjat kaksille tulevan viikonlopun synttäreille. Kaikki tää on vielä ihan hallittavissa, mutta viideltä alkaa M:n koulun kevättanssiaiset ja niitten päättyessä kahdeksalta me siirrytään suoraan päivälliselle naapuriin, ja sinne olen luvannut leipoa jälkkärin. Kai mä senkin jossakin vaiheessa haldaan, ja jos en ehdi niin ainahan kaupasta saa valmista. Ennen ku...

sinistä ja mustaa

”Rakas taivaanisä. Jos jompikumpi näistä tarttee silmälasit, pyydän että se on O.” Aamulla O ilmoittaa et se ei halua mennä silmälääkäriin. Kysyn pelottaako sitä ja se sanoo et joo. Se kysyy koskeeko se lääkäri silmiin ja lupaan ettei se koske. Seuraava kysymys on silmätipat, laitetaanko siellä silmätippoja. Vastaan että varmaan laitetaan. Joku on yöllä käynyt vaihtamassa K:n toisen K:hon. Tää uus K näyttää ihan samalta kuin alkuperäinenkin, mutta tällä uudella on miellyttävämpi softa. Se on avulias. Se kuuntelee. Se sovittelee. Se on innoissaan menemään silmälääkäriin ja lupaa mennä ensin jos O:ta pelottaa, K sanoo että se on rohkea. Silmälääkärissäkin K:n paranettu ohjelmistoversio toimii. K tekee mitä silmälääkäri pyytää, kuuntelee ja vastaa kysymyksiin asiallisesti. Silmälääkäri kehuu K:ta ja K loistaa kuin naantalin aurinko. ”Auto, käsi, puhelin, hevonen, ankka, hevonen, käsi, auto, puhelin, käsi, ankka...” Se luettelee näkemäänsä, sujuvasti kummallakin silmällä. ...

varpaisiintuijottelija

Keskiviikkoisin me kävellään usein M:n kanssa kahdestaan bussipysäkille. Pojilla ei oo koulua keskiviikkona, ja Fredde voi useimmiten lähteä töihin sen verran myöhemmin että me ehditään pysäkille jalan ja ihan kahdestaan. Tänään meitä vastaan käveli aamuisessa sumussa nainen koiransa kanssa, nainen tervehtii ja toivottaa hyvät huomenet, mä hymyilen ja vastaan huomenella. M nykii mua hihasta ka kysyy; ”Tunneksä sen?” – En, miten niin. ”No kun sä toivat sille hyvää huomenta” – Aa, joo. Muistatko kun teillä puhuttiin sosiaalisten taitojen ryhmässä siitä että joskus tuntemattomiakin tervehditään. Esimerkiksi silloin kun ne asuu samalla asuinalueella ja ne kävelee vastaan kadulla, tai ne on vanhempia joitten lapset leikkii samassa puistossa tai ne odottaa koulubussia. ”Joo. Muistan.” Kiirehdin vielä lisäämään – ”Siis samalla tavalla kun säkin varmasti koulun pihalla tervehdit aamulla satunnaista vastaantulijaa.” M näyttää mietteliäältä, se ei selvästikään ole tervehtinyt koulun pihalla sat...

silmälaseja, onnettomuuksia ja joulunhenki

Fredde - tästä päivästä eteenpäin L saa olla Fredde mun valistuneen ymmärryksen mukaisesti - kävi aamusta hammaslääkärissä puhdistuttamassa purukalustonsa joulukuntoon ja vetäytyi sen jälkeen yläkertaan kera puhelimen ja muutaman tietokoneen. Kahdesti me taidettiin törmätä siihen ennen iltaseiskaa, se oli ratkaissut sillä aikaa jonkun koko maapallon tietokonesysteemejä pyörittävän ongelman. Hyvä niin, tulkoon joulu, ja jatkukoon tietojenkäsittely koko maailmassa. Me sen sijaan käytiin aamusta M:n kanssa silmälääkärissä, korjautettiin samalla – ilmaiseksi – rikkimenneet lasit, tilattiin uudet silmälasit M:n valinnan mukaan ja törmättiin samalla naapurin nuorikkoon, joka näemmä nykyään työskentelee meidän silmälääkäriasemalla. M oli innoissaan, ja nautiskeli suunnattomasti uusien lasien valinnasta. Allekirjoittanut oli vähän hämmentynyt kun rinsessa valkkas itselleen mutsinsa silmälasit, violeteilla sangoilla, mutta lasten koossa vaan. Silmälasit muuttui lukulaseista ainalaseiksi ja...

silmälasit

En osaa nukkua, jännittää liikaa... Mä niin haluan tän työn – oikeesti – haluan. Tunnin olen tässä istunut, vastaillut sähköposteihin ja siemaillut aamukahvia. En mennyt uimaan, liikaa räkää onteloissa... ehkä huomenna. Yläkerrasta kuuluu jo kahden sankarin leikkien äänet, ja mä odotan salaa koska pienet jalat hyppii alas portaat, ilmestyy keittiöön ja ilmoittaa; ”I’m hungry”. Katson ikkunasta aamunsarastuksen ilmestymistä taivaalle... vielä on pimeää hetken verran. M sai eilen silmälasinsa, mun iso. Illalla se oli sängyssä ottanut rillit pois ja laittanut ne nätisti koteloon ennen nukahtamistaan. Mun iso. Aiemmin se pyöri tässä ja naureskeli et maailma näyttää ihan hassulta ja et saa saman efektin kuin pyörimisestä jos kääntää päätä nopeesti. Me tehtiin yhdessä palapeliä. Mun iso. Miten siitä tuli näin iso, näin nopeesti. joko tänään? pitäis varmaan hakea torstaitulppaanit? yli-ikäisissä kukissa on mun mielestä aina ollut jotakin kaunista