Tahdon Asiat

Jos makaa yöllä hereillä sängyssä ja miettii kuinka pitää aamulla muistaa ottaa O:n kansio mukaan ja pakata sille vaihtovaatekerta ja samalla kertaa mielessään koulu- ja koulubussiaikatauluja on kai stressaantunut. Se nyt vaan on yksinkertaisen raivostuttavaa maata hereillä, miettiä asioita jotka itsekin ymmärtää turhiksi ja tuijottaa kelloa koska on liian myöhäistä edes ottaa se penteleen nukahtamislääke. Vieressä pieni tyttö puhuu unissaan, kääntyy ja halaa – lujasti. Sen käsi tapailee mun kättä, kuin varmistaakseen että olen siinä, ihan varmasti olen. Aamu koittaa aivan liian aikaisin, ennen seitsemää, ukkosen jyrähtäessä ja Koiran haukkuessa. Häädän Koiran alakertaan, avaan matkalla jannujen oven – nekin nukkuu vielä. Kytken hälyttimen pois päältä, otan autotallista Koiran remmin ja lähden yöpaitasillani viemään sen ulos aamupissalle ja haukkumaan ukkosenjumalaa. Kaukaa kuuluu kumea jyrinä, Koira haukkuu, vielä ei sada. Maailma nukkuu vielä, on vain minä ja Koira ja se sama mies...

Se heräs taas aivan liian aikaisin. Se heräs siihen että sillä oli karmee pissahätä ja se kuvitteli pissanneensa meidän sänkyyn. Kello ei ollut edes kuutta. Sujuvasti siitä sit siirryin niihin kahteen muuhun, jotka molemmat oli pissanneet sänkyihinsä ja jotka oli molemmat asiasta aivan superonnettomia. Niinpä siis kuuden pintaan revin lakanoita märistä sängyistä, samalla lohduttaen poikia laittaessani niitä varhaiseen kylpyyn. Yöt on olleet kuivia jo pitkään. Tää oli poikkeus. Miksi? Ei aavistustakaan. Hyvää varhaisessa herätyksessä ja pyykkisavotassa oli se et olin luvannut olla kirkolla jo yhdeksän jälkeen. Oli leiriesitykset ja vapaaehtoisvuoro lastenhoidossa. Se mihin en tiennyt sitoutuneeni oli täys kaaos. Ekan vartin olin yksin ja lapsia satoi sisään vasemmalta ja oikeelta. Suurin osa ekakertalaisia tai kesälomavieraita ja kaksvuotiaat ikänsä mukaan täysin shokissa siitä et ne jätettiin ulisevien lasten keskelle yhden yksinäisen naisen hoiviin... onneksi mulle löytyi lisäkäs...

Juhlat juhlittu, paketit avattu ja kakkua kasapäin jäljellä. Sunnuntainen juhlienrakentelu alkoi sillä että L ilmoitti olevansa sairas ja vetäytyvänsä sänkyyn. Rakastavana vaimona pidin nyrkin suussa ja yritin muodostaa jotakin hymyntapaista miettiessäni juhlatarjoiluiden hakemista kymmenille ihmisille kolmen lapsen kanssa. Ilmapallojen noutamista niitten samaisten kolmen sankarin kera ja sen kakun tekemistä ja tavaroiden pakkaamista bileitä varten. Samalla korvissa soi se kateuden pienen peikon ääni: ”miksi hiivatissa mulla ei oo pokkaa vetäytyä potemaan?” ...niin siis, ei L varmaan mitään sanois. Hoitais homman ja elämä jatkuis, mutta mulla ei vaan ole kanttia sairastaa. Puolisen tuntia lojuttuaan L pyörsi avio-onnea kiristävän lepopäätöksensä ja lopulta me oltiin kaikki matkalla kauppaan-ilmapallokauppaan-kauppaan ja takaisin kotiin pakkaamaan ja tekemään kakkua. Hyvä niin, aika meinas loppua kesken näinkin ja hirveessä hiessä herttaisen vaimon karjunnan säestämänä kaikki i...

Tältä näytti kesäkuun ensimmäinen täällä tänään... enää on jäljellä iltakävely Koiran kanssa ja meidän nuudelit. Huomenna juhlitaan... en muistanut et piti kuvata ennen kuin ysiltä... sori! Me noustiin kyllä jo seiskalta ja ehdittiin leipoa yks kakku ja syödä eka aamiainen, ja käydä aika monta kertaa kakallakin... se eka kakkupohja aikuisten aamiainen... jannut kävi kyllä förimässä meidän vadelmat oliskohan tässä K:n kolmas kakka tälle päivälle... se kun kekkas et joka kakasta saa karkkia... toka kakkupohja... taas kakkaa... tällä kertaa O iloiset kaapijat "Olisko hei mitenkään mahdollista päästä edes pissalle?" kasvimaalle kuuluu hyvää ja oman sadon salaattia on tullut syötyä jo useasti sisällä odotti K:n neljännet kakat mehän ollaan jo myöhässä... "Family Fun Day" alkoi kello 11. matkalla puistoon hattaraa ponijono hodarijono ...