Tahdon Asiat

Sunnuntaiaamu aukeaa sateisena ja harmaana, lämpömittari näyttää 48F (9C). Mä tuijotan Freddeä kysyvästi kahvikuppini ylitse; ”Ihan aikuisten oikeestiko sä haluat lähteä ajamaan sateiseen saaristoon?” – kylmää, märkää, tuulista ja sade vihmoo harmaana vaakatasossa pilvien peittäessä näkyvyyden. Kolme lauttaa, jonoja ja harmaa maisema. Fredde katsoo takaisin, näppäilee sääennustetta koneelta ja huokaa. Sit se kysyy et jos me lähdettäiskin itään eikä länteen... mut vuorten yli on matkaa, mihin Martta? Mä olen jo syventynyt omaan näppäimistööni; Googlailen koirien pahoinvointilääkkeitä, sellaista käsikauppa kamaa. Eihän meidän eläinlääkäriäkään saa Memorial Dayn sunnuntaina käsiin, ainakaan autopahoinvoinnin takia. Bingo. Heitän pallon takaisin Freddelle; Ei me sitä mihinkään saada tällä varoituksella, on pitkä viikonloppu ja kaikilla on jo jotakin... mut jos me otettais se mukaan. Fredde laittaa Expediaan vielä yhden täpän: kaksi aikuista, kolme lasta, koira. Mä ajan apteekkiin os...

Useampikin blogisti ( Helena , Petra )on kirjoittanut oman maansa naisten suhteesta ruokaan ja vartaloonsa, samalla sivuten sellaista yleistä lähestymistapaa elämään, kotiin, lapsiin ja työhön. Kaikissa kirjoituksissa tulee esiin se sama, että me pohjoismaisen luterilaisessa kulttuurissa kasvaneet lähestytään elämää, itseämme ja toisia kurinalaisesti, kannustaen ainakin osittaiseen kärsimykseen, ja että elämästä nauttiminen leimataan hedonismiksi ja sitä tulee sallia korkeintaan pieninä annoksina. Mitä siitäkään nyt tulis jos aina olis kivaa. Yhdysvaltain länsirannikolla on muodikasta juosta puolikkaita maratoneja, ja joogata ja jumpata. Moni pukeutuu vain juoksuleggareihinsa, jos ei muuten niin edustaakseen liikunnallista elämäntapaa, liikkui tai ei. Liikunnan kulttuuri vaihtelee osavaltiosta ja jopa osavaltiotasolla kaupungista toiseen. Perinteisesti yliopistokaupungeissa ollaan hoikempia, syödään terveellisemmin ja liikutaan enemmän. Colorado oli vielä ainakin muutama vuosi sit...

Lauantaina me seistään Fredden ja lasten kanssa autokaupassa. Fredde koeistuu lauman kanssa BMW M4:n avomallia. Mukaan mahtuu kuljettajan lisäksi neljä. Autokaupassa on pääsiäislauantaina hässäkkää eikä oikeanlaista M4:sta ole valmiina koeajettavaksi. Fredde sanoo palaavansa asiaan viikolla. Vähän myöhemmin Fredde sanoo autossa ettei se halua sitä, kysyn miksi, ja Fredde vastaa et koska kaikilla muillakin on sellainen ja autossa pitää olla joku juju, ei niin että menee parkkiksella vahingossa naapurin autoon kun se on ihan samanlainen kuin oma. Lauantailiikenteessä näkyy useampi Ferrari. Uusia ja vanhoja, enemmän ja vähemmän räyhiä. Nähdään Bentley, Maserati ja Rolls Royce, Aston Martin on naapureilla kulman takana. Porschet on parkkiksella rivissä, puhutaan lähinnä siitä kenellä on mikäkin; Carrera, Carrera S, Cayman, 718, 911, Cayenne. Jos ostaisin Range Roverin, minkälaisen haluaisin? Omassa ympäristössäni olen "köyhä". Koko maan tasolla kuulumme perheenä ...

mahtava talviaurinko Useimpina viikonloppuina ei tapahdu oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Lauantaisin hoidetaan asioita, illalla tavataan ehkä ystäviä. Sunnuntaisin on kirkko- ja kodinhoitopäivä. Sit joskus,  vähän kuin puun takaa voi sunnuntaina todeta et olipa meillä aivan sairaan makee viikonloppu. Tämä viikonloppu oli sellainen. Se oli sellainen vaikka lauantaina unohtui antaa K:lle sen lääke ja meno oli sen mukaista. Se oli sellainen vaikka M oli vähän keskimääräistä ahdistuneempi ja purki sen tehokkaasti ympäristöönsä. Vasta sunnuntaina se sai sanottua että edellisviikolla niillä ei ollutkaan erityisopetuksen lounasryhmää - ilmankos. On sunnuntai-ilta ja olen just käynyt läpi edellisen viikon pyykit. Lauma pelaa Xboxiaan yläkerrassa, koira nukkuu kennelissään – ovi auki – ja mä kirjoitan Fredden surffatessa autoja, tottakai autoja. viikon pyykit Tänä viikonloppuna asiat jäi hoitamatta. Lauantaiaamuna ajoin M:n lelukaupan kautta luokkakaverin ...

Sori, sori, sori, tai ehkä enneminkin pitäis tyytyä roimimaan hotellin kehnoa inttärnettiä – onhan se nyt aika kummallista että yhtäaikaa ei pysty tekemään jotain supertärkeitä ajoja SAP:ssa ja lataamaan kuvia sieltä ja täältä ja tonne. Ja sit mun superhienon Surface Pro 2:n superärsyttävä näppis, jota käytän siis vain pakon edessä, se näppis joka kirjoittaa k:n, v:n ja l:llän joko kolmasti tai ei ollenkaan ja jonka r-kirjain toimii vaan satunnaisesti väkivaltaa käyttäen. Puhumattakaan ctrl-nappulasta joka jää itsekseen pohjaan ja aiheuttaa kaikenlaista tuskaa. En siis avannut tietokonetta kertaakaan koko reissun aikana ja puhelimellahan mä en bloggaa, en vaikka se olis miten mahtava omenapuhelin. Tällä hetkellä tilanne on siis se että vielä siinä vaiheessa kun puhelin on muutaman pilvipalvelun kautta lataillut koneelle 240 kuvaa, on sieltä vielä tulossa toinen mokoma. Valokuvia siis myöhemmin. Kesällä 2012 mä lupasin ja vannoin että autisti saa matkustaa seuraavan kerran sit kun ...

Mua laiskottaa. Tekis mieli heittäytyä tohon sohvalle ja vaan maata. Maata siinä ja ehkä – jos oikein ponnistais – katsoa telkkaa tai lukea eilen postissa tullutta Kodin Kuvalehteä. Olin ajatellut tehdä risottoa. Pitäis leipoa kesäkurpitsakakkuleipä huomiseksi. En jaksais, ei huvita. En haluu tehdä mitään, haluun vaan olla ja maata – sohvalla. L lupaa tehdä nachoja ruuaks, tehdään risotto huomenna. Se lähtee hakemaan kaupasta grillikanan ja maissilastuja. Mä potkin itseäni persauksille ja teen sen kakun-leivän ja nakkaan sen uuniin. Eihän siinä kauaa nokka tuhise, kurpitsatkin on valmiiksi raasteena. Joskus sekin vähä vaan tuntuu liian suurelta. Ei jaksais, ei viitsis. Ei vaikka siihen kuinka menee vaan se muutama minuutti. L palaa kaupasta kasseineen ja perkaa kanaa yhden alastoman pienen miehen löytäessään tiensä alakertaan. Voisin vannoa et K haistoi sen kanan ja tuli siks. Se syö hartaudella grillatun broilerin rintafilettä ja ohimennessään kastaa sormensa myös L:n punkkul...