Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

vote for Pedro!

Vuoden 2014 yleisten vaalien virallinen vaalipäivä on tiistaina, kalenterissakin se on “election day” vaalit kun on aina marraskuun 4. Ennakkoäänestys on kuitenkin jo hyvässä vauhdissa ja moni on jo äänestänyt.




Tällä kertaa me valitaan kansanedustajia kaksivuotiskaudelleen ja osavaltiotason hallintoa. Washingtonissa on kymmenen vaalipiiriä ja niistä valitaan kymmenen edustajaa kongressiin. Kongressi pyörii kaksivuotiskausissa. Kongressissa on yhteensä 435 edustajaa. Senaattoreita on kaksi jokaista osavaltiota kohden eli 100. Senaattorin kausi on kuusi vuotta, mutta senaatti ei vaihdu aina kerrallaan vaan esimerkiksi meillä äänestetään osavaltion kahdesta senaattorista seuraavan kerran 2016 ja 2018.


Omassa äänestyskäyttäytimisessäni puolsin niitä ehdokkaita jotka kokivat koulutuksen tärkeäksi, siis niitä jotka olivat valmiita niistämään jostakin siirtääkseen määrärahoja perusopetukseen. Pääasiallisesti nojasin tutusti oikealle, mutta tais sinne yksi demokraattikin mukaan mahtua. Rintam…

kaikki ei ehkä selviä

Herään ulkona meuhkaavaan tuuleen joskus ennen viittä. Käännän kylkeä kerran, toisin ja kolmannenkin. Lopulta luovutan ennen puolta kuutta ja vaellan alakertaan. L on päässyt perille, se soittaa mulle Skypellä ja samalla tulee huhuiltua myös Anopin kanssa. Ennen puoltaseitsemää mulla on kurpitsateeleivät joo uunissa ja toinen kupillinen kahvia pöydänkulmalla.
En ole lukenut yhtään virallista uutista Suomen surullisista tapahtumista, erilaisia kolumneja ja blogikirjoituksia sitäkin enemmän. Kirjoituksia joissa äidin tekoa ymmärretään ja sit niitä toisia, niitä joissa äiti todetaan narsistiksi. En tiedä missä totuus on. En tiedä mitä siellä tapahtui. En tiedä miksi. Kukaan ei ihan tarkkaan tiedä miksi.
Tiedän että meidän sosiaalipolitiikan ja sosiologian proffa silloin joskus, sanoi meille nuorille opiskelijanplantuille, että kuka tahansa meistä kykenisi tietyissä olosuhteissa, tietyssä tapahtumaketjussa, nurkkaanahdistettuna tekoon jonka suoralta kädeltä tuomitsisi. Mitä vanhemmaksi tul…

viikko voi olla pitkä aika

Me haettiin M koulusta aikaisin, ajettiin lentokentälle ja tiputettiin L sinne. Me pussattiin ja halattiin ja hyvästeltiin se viikoksi, toivotettiin hyvää lomaa ja se virnisti. Jokainen kymmenen tunnin aikaeron päässä asuva tietää ettei viikko Suomessa ole varsinaisesti lomaa vaan se on fyysisesti hurja suoritus stressaavalla minuuttiaikataululla. Torstaina sinne ja sit tänne ja perjantaina tonne ja tänne ja sit vielä sinne. Lauantai aamu valkenee aikaisin ja taas mennään. Systeemi pysähtyy seuraavan kerran keskiviikkona lentokoneessa ja sit pitäis torstaina taas kyetä töihin. Kaikkialla pitää syödä ja olla hereillä ja jutustella. Välissä ryntäillään kaupoissa ostamassa tuliaisia; reiman sadetakki, muumilautasia, marimekon murokulhoja, marimekon yöpaitoja.



Mulla oli sellainen ruusunpunainen mielikuva siitä kuinka me ollaan lasten kanssa yhdessä. Me laitetaan ruokaa ja leikitään ja katsotaan yhdessä elokuvia. Taustalla soi sellainen ihanan pehmeä musiikki ja kaikilla on vaan tosi kivaa…

perjantaista maanantai-iltaan

Yhdessä perheessä ehtii tapahtumaan paljon yhdessä viikonlopussa. Työpaikan lähialueen tapahtumien takia viikonloppu oli henkisesti rankka ja moni asia tuntui vähintäänkin vähäpätöiseltä siinä tilanteessa, ja tuntuu edelleen.
Torstai-iltana töistä tullessani lykkäsin ohimennessäni tiskikoneen käyntiin. Aamulla avatessani sen huomasin että astiat oli kuivapesty. Kulutin vartin ongelmanratkaisuun, nostin kädet pystyyn ja totesin että rikki se on. Ei ole kodinkoneita tehty niin kuin joskus silloin ennen, tämä kone on neljä ja puolivuotta vanha. Se on korjattu jo kahdesti. Myönnän että onhan se ollut aika kovassa käytössäkin pyöriessään keskimäärin kai puolisentoista kertaa vuorokaudessa 365 kertaa vuodessa. Karkealla matikalla vois sanoa että vehje on pessyt meille noin 2500 lastia astioita. Illalla näen kännykästä et meille tulee uus tiskari tulevana torstaina. Olen onnellinen siitä ettei tiskikoneen hajoaminen ole meille enää taloudellinen katastrofi. Kysymys on enneminkin käytännön haa…

lyhytversio aamusta ADHD:n kanssa

- Syö K, koulubussi tulee ihan just. Tässä on sun lääke, ota se. - Älä pyöri. Syö! - K rakas syö! - Joo, oon pakannut sun eväät, mut syö nyt. - Syö, oikeesti K, syö nyt. - K syö. - Lusikka käteen ja syö. - K lopeta pyöriminen siinä tuolilla ja syö. - K, sulla on viisi minuuttia aikaa syödä, syö! - K, muista syödä nyt. Ota se lääke kans jooko. Syö. - K, syö, syö, syö, syö... ja se lääke, älä unohda ottaa sitä. Ota se lääke nyt heti. Ota se lääke, ja syö ne murot. - Syö K, ja ota se lääke. - K nyt sulla ei ole enää aikaa syödä, pitää mennä pukemaan.
 ***
- K yöpaita pois ensin ja sit puet. - K, joko sä oot pukenut? Eiku nyt lopetat sen pyörimisen ja puet. Yöpaita pois ja vaatteet päälle. - Puethan jo? - K noi ei oo sun vaatteet, ne on O:lle sen naamiaispuvun alle, vaihda kiitos. - Kyllä sanoin, ja ojensin sulle sun oman pinon. - Kyllä sä osaat ottaa sen paidan pois, ihan varmasti osaat! Otithan äsken yöpaidankin pois. - Paita pois! - Ota paita pois päältä! - Nyt! - Kiitos! Sit se toinen paita päälle. - K lai…

unohdimmeko olla vanhempia?

Perjantaina oli hiljaista. Kukaan ei nauranut, moni itki. Poissa oli kepeä jutustelu ja meidän hoitajien puolimakaaberi musta huumori. Oli vain hiljaisuus ja aamun tapahtumat.
Hisseissä ja käytävillä oli itkeviä omaisia ja järkyttyneitä yhteisön jäseniä. Kaikkialla oli ihmisiä joita tragedia oli koskettanut läheltä tai vähän kauempaa. Sairaalan ulkopuolella oli tv-kanavien lähetysautoja kylki kyljessä ja kirkkaissa valoissa seisoi meikattuja toimittajia sadetakeissaan kameramiehen edessä. Jokaisen potilashuoneen telkkarissa pyöri samat asiat, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sairaalan kellarikerroksen neukkarista lähetetyt lehdistötilaisuudet näkyivät telkkareissa ympäri sairaalaa. Vielä puoliltaöin lähetysautot seisoivat ulkona sateessa ja mulle tuli mieleen linnut haaskalla. Jokainen kilpaili siitä murusesta tietoa, jota naapurilähetyksellä ei ehkä ollut. Jokainen odotti uhrien perheenjäseniä tai oikeastaan ihan ketä tahansa, joka olisi ollut valmis sanomaan jotakin.


Alun epätiet…

elämä pysähtyy hetkeksi

Yhtäkkiä elämä pysähtyy. Yhtäkkiä koulukiusaaminen saa ne kasvot joita kukaan ei halua nähdä. Lukion oppilas kaivaa esiin aseen koulun ruokalassa ja ampuu kerran, toisen, kolmannen...
On edelleen perjantai. Maailma on kaunis, aurinko paistaa ja jannut leikkii yläkerrassa. Tiskikone on rikki. Paakkaan eväitä hiljaisuuden vallitessa. Kolme uhria on vastassa työpaikalla, yksi vietiin yliopistosairaalaan, sinne minne lennätetään ihmisiä toiselta puolelta maatakin. Mietin koulun oppilaita, mietin työntekijöitä. Mietin miten jokaisen elämä on peruuttamattomasti muuttunut., myös niitten joita tämä tragedia kosketti vain välillisesti.
Mietin miten M kertoi kai eilen että ne oli koulussa harjoitelleet miten piiloudutaan karhuilta. Valot sammutetaan, verhot suljetaan, ovet lukitaan ja istutaan lattialla - ihan hiljaa. Mietin silloin että vai "karhuja". Olen kiitollinen siitä etteivät tämän päivän uutiset koskettaneet meitä. Olen kiitollinen että se oli vain harjoitus. Tänään se on ol…

Unity Day – ”vain siksi että olen minä”

M:n koulussa on tänään Unity Day. Ne pukeutuu oranssiin ja kävin koulun säännöistä pikaisesti tarkistamassa voiko se laittaa päälleen sen viimekesän oranssin leiripaidan, sen missä lukee ”God made Me Awesome”. Sanoma ei voisi sopia päivään paremmin, mutta saako koulussa tunnustaa pukeutumisessaan uskontoa? Sääntöjen mukaan saa.
Tämän vuoden Unity Day nostaa pöydälle koulukiusaamisen. Näppituntumalta sanoisin ettei ongelma ole kovin suuri meidän koulussa, mutta jokainen yksittäistapauskin on liikaa. Yksikin niistä: ”läski, lehmä, ruma, tyhmä” lausahduksista tai huudoista on liikaa siinä missä kaveripiirin ulkopuolelle sulkeminenkin. Tai se ohimennessä, kuin ”vahingossa” tönäisykin.
Äitinä mun pelko on yhtälailla että ne joutuu kiusatuksi, kuin että ne kiusaa. M puolustaa heikompiaan, M puuttuu rohkeasti vääryyteen ja kertoo pontevasti viidesluokkalaiselle pojalle kun se kiilaa pienen pojan ettei se voi etuilla jonossa. Mutta M:lla on vaikeuksia ymmärtää niitä lausumattomia sosiaalisia …

nälkä

Oikeesti mun pitäis olla yläkerrassa liimaamassa jannujen seinään järjettömän kokoista batmantarraa, tai ehkä mun pitäis seistä tossa kyökin puolella tyhjentämässä tiskikonetta tai ainakin leikkiä ton kaksikon kanssa sen sijaan et ne katsoo telkkaria. En jaksa. Sen sijaan keitän itselleni uuden kupin kahvia ja otan keksin – kolmannen keksin. Jalat lykkään L:n ostamalle hirontavehkeelle, paras herätesostos aikoihin.


Aamu tuli tänäänkin ihan liian aikaisin. Ei ihmistä – ainakaan mua – ole tarkoitettu nousemaan pimeässä. Siinä vaiheessa kun istuin hiljaisessa kouluterveydenhoitajan huoneessa neulomassa oli vähällä ettei otsa kolahtanut pöytään. Harkitsin vakavasti siihen lepopedille käymistä, mietin mitä koulusihteeri ja reksin assari teksi jos ne löytäis mut sieltä nukkumasta, herättäiskö vai antaisko uupuneen äiti-ihmisen nukkua? Kaksi asiakasta vähän herätteli mua ja loppuajan tyydyin neuloessani haaveilemaan kaikesta mitä vois syödä. Mulla on aina aivan tolkuton nälkä jos oon väsynyt …

eikö se ollutkaan maailman paras ja tasa-arvoisin?

Julkaisen tämän kirjoituksen Uusisuomi -lehden kirjoituksen kanssa, ennen kaikkea vastauksena blogiini tulleisiin kommentteihin. Alkuperäisen kirjoitukseni kommentoi Iltalehden kirjoitusta, ja Suomen osin jopa lapsivihamielistä ilmapiiriä. Tämä kun on asia joka aina säännöllisesti pulpahtaa esiin suomalaisessa mediassa. Tarkoitukseni ei ollut herättää USA-Suomi vastakkainasettelua mutta näin kuitenkin taas kävi.

Meidän perheemme asuu Yhdysvalloissa. Minä pidän tästä maasta ja viihdyn täällä kaikista ongelmista ja eriarvoisuudesta huolimatta. Se että asun täällä ei tee Suomesta huonoa maata asua. Suomi on hyvä maa, monessa asiassa varmasti yksi maailman parhaista. Vastoin kommenttien kirjoittajien käsityksiä myös Yhdysvalloissa on paljon hyvää.

Tämän jälkeen tarkoitus on palata taas niihin tavallisempiin aiheisiin, meidän perheeseen, lasten juttuihin, kouluasioihin ja terapioihin. On tarkoitus kirjoittaa taas syksyn tullessa puraisseesta sisustuskärpäsestä ja kertoa ennen kaikkea meidä…

maalausmaanantai

Eilinen aurinko ja helle vaihtuivat yön aikana syksyn pimeyteen ja vesisateeseen. Vajaassa vuorokaudessa PNW on näyttänyt kasvojensa molemmat puolet. Pilvimassa oli niin paksu että seitsemän jälkeen oli edelleen pimeää. Niin pimeää ettei yksikään laumasta herännyt ennen kuin kapusin takaisin yläkertaan niitä hellästi ravistelemaan. O:n uninen kommentti oli että siellä on pimeetä, on yö.
Vähän myöhemmin juoksin K:n kaatosateessa oven edessä seisovaan bussiin, juoksin takaisin ja kysyin M:lta onko sillä ideoita miten lähestyä tätä säätä ilman että se on täysin läpimärkä siinä vaiheessa kun koulun kello soi. Neidin ehdotus oli et ajan sen autolla kouluun saakka ja niin tehtiin koska ajatus siitä et se seisoo ensin kymmenen minuuttia sateessa bussipysäkillä, sit vartin märkänä bussissa ja kävelee taas kaatosateessa bussilta kouluun tuntui kohtuuttomalta.
Tiputettuani O:n omaan kouluunsa palasin lähtöruutuun. Soitin jannujen kummitädille ja siinä juorutessani leivoin teeleipiä itselleni aam…

turvallisesti ja pelkäämättä kurpitsapellolla

En nyt ylipäätään oikeastaan ymmärrä miten mun kirjoitus suomalaisten suhtautumisesta lapsiin julkisella paikalla saatiin kommenttiosiossa aikaan keskustelu Yhdysvaltain potentiaalisesta turvattomuudesta ja Suomen ylivertaisuudesta. Epäilemättä järkevämpää olis ollut olla tarttumatta siihen selkeään provon koukkuun, mutta harkinnan ja itsehillintäjakson jäkeenkään en siihen pystynyt. Provosoiduin ja vastaan.
Unohdin – no en oikeastaan edes unohtanut – ettei mulla ulkosuomalaisena ole minkäänlaisia oikeuksia kritisoida Suomea saati suomalaisuutta. Suomi on se ihanuuksien ihmemaa ja pysyköön sellaisena, huolimatta siitä että olen valinnut sieltä muuttaa pois. Suomen terveydenhuoltojärjestelmä olkoon täydellinen, koulutus kaikinpuolin maailman huippua – monilta osin se onkin, ihmiset älykkäimpiä ja turvallisuus tietenkin aivan omaa luokkaansa. Sääli kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät ole syntyneet Suomeen. Onneksi siis sain syntyä ja kasvaa Suomessa. Onneksi sain kouluttautua siellä. Sain…