Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kakka merkityt tekstit.

20. ja 21. luukku - potilaita

Viikossa tyypistä on tullut aika rento ja painoakin on tullut reilusti lisää.  20. luukku - sairastupa Viimeinen koulupäivä lähtee käyntiin tahmeasti. Takana on öinen myrsky joka on on matkassaan aiheuttanut mutavyöryjä, katkenneita sähköjä ja kaatuneita puita. Edelleen sataa kaatamalla, laaksoissa on tulvavaroitus. Yöllä on pitänyt hereillä myrskyn lisäksi se pieni poika joka ei saanut henkeä. Huokaan ja mietin että koska se kasvaa niin isoksi ettei ahdas kurkunpää turpoa umpeen lapsen sairastuessa. Yleensä kurkunpääntulehdus aiheuttaa hengitysvaikeuksia alle nelivuotiaalle lapselle, meidän jannu on kohta kymmenen. Varaan ajan lääkäriin iltapäiväksi, kortisoniresepti on vanhentunut, enkä ajatellut että me enää sitä tarvittaisiin vaikka tarvittiinhan sitä viimeksi huhtikuussa.                             Alakerrassa tuoksahtaa kissanka...

elämä kuin elokuvissa

Jouluinen maisema. Viikonloppuaamuissa parasta on se kun sänkyyn kerääntyy aamukahdeksalta kahden aikuisen seuraan kolme lasta ja yksi häntä. Ilmassa on paljon naurua ja hälinää. On hännänheilutusta, märkiä lipaisuja, pörröisiä päitä, kiljaisuja ja kutitusta. On perhe. On aikaa. On lauantai. Kaikkia pitää kutittaa samalla tavalla. Jokaisen kämmenellä pitää harakan keittää huttua. Hetken aikaa elämä on kuin elokuvassa. Lauantaina kummitytön pähkinänsärkijässä. Sunnuntaissa on ainekset samaan paitsi että Martalla on ollut yöllä ripuli ja makuuhuoneessa on kokolattiamatto. Kukaan ei tule makuuhuoneeseen. Mulle työnnetään ovenraosta muovipussia, etikkaa, ämpäriä, talouspaperia ja matonpesuainetta. Kumihanskat löytyy kylppäristä. Fredde kysyy miten mä kykenen, vastaan että vanhalla rutiinilla. Tättis haluaa eläinlääkäriksi, pitäis pyytää se siivoamaan tämä sotku. Saattais olla lapsella ammatinvaihto edessä. Me nukutaan ikkuna auki ja ulkona on pakkasta. Ei haise. Mi...

ei ole koiraa karvoihin katsominen

Yllättäin huomaan olevani - ainakin omasta näkökulmastani - mielenkiintoisen aiheen äärellä. Vaikka metodit koirankoulutukseen epäilemättä on aika universaaleja, samoin kuin koiran käyttäytyminen eläimenä, ovat lähtökohdat yllättäin monesti-usein-toisinaan kuitenkin erilaiset. Suomessa ei kai edelleenkään varsinaisesti ole kulkukoiria. Poikkeuksena tähän ulkomailta tuodut katukoirat. Täällä taas ”koiranmarkkina” jakautuu karkeasti kolmeen, on rotukoiria, sekarotuisia ja pelastettuja koiria "rescue". Tähän viimeiseen ryhmään kuuluu myös perheensä syystä tai toista hylkäämät koirat. Sekarotuiset ”mutt” taas luokitellaan omistajan ja useimmiten ihan yleisestikin karkeesti kolmeen ryhmään, on labbiksia "lab-mix"ja on terrierejä "terrier-mix", niin ja sit on sekarotuisia ”mutt”. Kaikki pienet on terrierejä. Ne kuuluu tähän ryhmään, vaikka niitten perimästä vain kymmenesosa olis tosiasiassa terrieriä. Labbiksia on taas kaikki vähän isommat, joilla ulk...

kakkiainen vs ihminen 6-0

Elämän täyttää koirankakka. Kuka olis kuvitellut että aikuisen koiran opettaminen sisäsiistiksi on näin hillittömän haastavaa. Just kun mä hetken kerkiin ajattelemaan et täähän alkaa sujua niin eikö joku hälytä mut yläkertaan tai alakertaan tai... kun siellä on TAAS kakat. Mä revin hiuksia päästä, ostan herkkupalkintoja, kilikelloja ja sitä ja tätä. Oon tullut siihen lopputulokseen, että vastoin odotuksia pennun opettaminen sisäsiistiksi on helpompaa kuin aikuisen koiran. Kuukaudessa on tullut tehtyä seuraavia huomioita Ensimmäinen huomio: Perhanan piski menee ulos leikkimään – ei vessaan. Sen mielestä ulkona on kivaa ja jos nyt sattuu samalla hätä tulemaan, se on tavallaan ekstrabonari. Sitäpaitsi sen ihminenkin ilahtuu kun se käy kakalla ulkona. Se ihminen on vaan tosi tylsä kun se haluaa leikkiä koko aika samassa paikassa. Ihminen itse ajattelee näin opettavansa koiralle että me mennään ulos kakalle ja pissalle ja se ekstrabonari on sit lenkki metsässä tai koira...