Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

ihan paras partio

Partio on ollut meidän perheelle ihan huikea juttu, tai siis tyttöpartio, poikapartiossa jaksettiin pari kuukautta ennen kuin lyötiin hanskat tiskiin kun kukaan ei halunnut lähteä kokoukseen – koska siellä oli niin järjettömän tylsää. Poikien partioryhmässä oli kaksi kokousta kuukaudessa. Ensimmäinen meidän omalle vartiolle ja toinen koko koulun vartioille. Kummassakin istuttiin pöydän ääressä hiljaa, kuunneltiin aikuisten löpinöitä ja sen jälkeen tehtiin tehtäviä hiljaa. Kuusivuotiaitten poikien mielestä muuten ihan järjettömän mielenkiintoista – not – tehdä ristisanatehtäviä pitkän koulupäivän jälkeen.

Mutta Tättiksen ihana partio... hauskoja ja mielenkiintoisia projekteja, kiinnostavia kokouksia joissa liikutaan, leikitään ja askarrellaan. Ne on keränneet koiranruokaa löytökoirakodille, istuttaneet koulun pihalle kukkia, ostaneet kouluvaatteita ja reppuja lapsille joilla ei ole varaa ostaa niitä itse. Ne on laatineet kirjeen rehtorille koulunpihan rikkimenneestä keinusta ja saaneet…

sitten kun on huomenna

Luokassa on hiljaista. Suurin osa on lounaalla jossakin, osa syö omia eväitään. Pöydillä on läppäreitä, joku puhuu puhelimeen. Näistä ihmisistä on kolmessa viikossa löytynyt uusia ystäviä, vähintäänkin tuttavia. Hengähdystaukojen aikana käy loputon puheensorina; mihin sä meet töihin? Mitä meinaat tehdä? Ai huvikseen vaan kävit kurssin? Oletko jo haastatellut? Minkälaiset ehdot sait? Entä koulutusohjelma? Katso, tässä on mun lapset-koira-koti! Parkkipaikan autot on yhdistyneet omistajiinsa. Osa kulkee kouluun useamman tunnin matkan päästä, muutama tulee läheltä. Moni kadehtii meidän lähellä asujien koulumatkaa. Tänään vielä viimeinen koe ja ensi viikolla toivottavasti siihen osavaltion omaan lisenssitestiin. Iltaisin treenaan siihen, sataneljäkymmentä kysymystä.


Seinällä on kymmenen ohjetta aloittelevalle kiinteistövälittäjälle.
Me selvittiin. Tättis sanoi aamulla vähän harmistuneena että just kun hän on tottunut, pitääkin taas totutella siihen etten olekaan koulussa... Mä yritän sanoa …

kaikenlaisia vanhempia

Istun täydessä kahvilassa edessäni ämpärillinen kahvia. Kahvilassa on hälinää ja jokainen pöytä on täynnä sateisena lauantaiaamuna. Vastapaahdetun kahvin tuoksu leijailee kahvipaahtimon puolelta. Pöydän toisella puolella istuu toinen äiti. Sen toisen äidin lapset on mun lasten luokkatovereita, vanhempi kahdesta Tättiksen luokalla. Kaksi tuntia me istutaan siinä ja puhutaan lapsista, elämästä ja naiseudesta. Toinen meistä opettelee olemaan autistisen lapsen äiti. Mä kysyn miten se jaksaa. Se ei tiedä vielä. Mä sanon että muista pitää huolta itsestäsi, hanki myös itsellesi psykologi, kuuntele itseäsi ja muista että on oikeus tuntea kaikenlaisia tunteita. 


Illalla olen kutsuilla Tättiksen kanssa. Me sovitetaan vaatteita ja Tättis käy esittelemässä mulle löytöjään ja tuo mulle välillä sovitettavia. Alussa joku kysyi että missä sovitetaan, ja kun vastaus oli että ihan missä vaan, kaikki tosiaan sovittaa just tasan siinä - keskellä olohuonetta. Iso olohuone on täynnä eri-ikäisiä, näköisiä ja…

tarpeellinen tauko

Ei mulla muuta kuin että tänään oli ihana päivä... koulu loppui ennen puoltapäivää, ehdin Martan kanssa lenkille. Ehdin päikkäreille – enkä edes nähnyt unta lainsäädännöstä - ja ehdin nauttia iltapäivästä tyhjässä kodissa.



Mun hakiessa lauman koulubussilta leprachaun oli käynyt jättämässä terveisensä lapsille. Oon vähän yllättynyt että se menee niihin edelleen ihan täydestä, kenelläkään ei ole epäilyksen häivääkään kun ympäri taloa löytyy pieniä muovipatoja täynnä suklaarahoja. Koulussakin oli ollut irlantilaisia tonttuja, vessanpöntöissä oli ollut vihreää vettä ja ikkunoissa pieniä jalanjälkiä.




Huomenna Tättis saa myydä sateessa partiolaiskeksejä. Samaan aikaan mä kahvittelen neidon luokkakaverin äidin kanssa. Illalla on vaatekutsut naisten kanssa naapurustossa.  

Ihana viikonloppu. 


yhdeksän päivää

Viimeisen yhdeksän päivän kokemuksella palaan takaisin niihin viiteentoista kuukauteen kun olin täysipäiväisesti töissä. Olen hämmentynyt. Mulla ei ole aavistustakaan miten me ylipäätään selviydyttiin siitä ajasta, tai eihän me kai oikein selvittykään. Kaikki oli jatkuvasti rempallaan. Toisaalta Fredden työkin on elänyt ja muuttanut muotoaan, eikä sillä ole enää aikaa olla kodinhengettärenä. Se näkyy nyt kaikkialla, paperipinoina pöydillä, pyykkikoreina pitkin yläkertaa. Kaikki viisi kiukuttelee toisilleen väsymyksestä ja stressistä, ja Martta, Martta kaipaa huomiota ja löytyy yöllä sängystä. Viime sunnuntaista mulla on ollut migreeni – viisi päivää.


Me lasketaan kaikki päiviä, tunteja ja minuutteja siihen että tää on ohi. Se tuntuu hullulta, onhan maailma täynnä ihmisiä jotka käy töissä. Kävinhän mä itsekin täysipäiväisesti töissä. Mutta just nyt, just tässä elämäntilanteessa ja meidän perheen systeemeissä tää on kertakaikkisen toimimaton yhtälö. Vielä viikko niin tästä on selviydytt…

pitääks sun aina

Mun kuvitelmissa kaikissa muissa perheissä – siis sellaisissa tavisperheissä - on ihan toisenlaista. Kun sellaisessa perheessä äiti aloittaa kolmen viikon kurssin elämä jatkuu jotakuinkin ennallaan, etenkin kun se varsinainen koulupäivä kuitenkin on suurinpiirtein samanmittainen kuin lasten koulupäivä, eikä kurssi tarkoita sitä että se toinen vanhempi olis vaikkapa kurssikeskuksessa toisella paikkakunnalla ne kolme viikkoa. Mun kuvitelmissa lapset ehkä osoittaa mieltään ja kiukutteleekin enemmän, mutta kaikenkaikkiaan elämä jatkuu. Saatan olla väärässä, mutta mun kuvitelmissa on näin.
Perheessä jossa jokainen muutos aiheuttaa kuohuntaa on mun kolmen viikon kahdeksasta neljään kurssi valtava, jättimäinen, elämän mullistava muutos. Kun muutos on jos se että koulussa oppitunnit vaihtaa paikkaa, tai että puheterapia peruuntuu. Siihen ei auta yhtään se että lasketaan kalenterista että tää koskettaa tasan neljäätoista arkipäivää. Tai että ne itse kolmantena päivänä huomaa että olen kotona s…

vihdoinkin viikonloppu

Fredde venyy ja paukkuu kun mä käyn koulua. Se hoitelee sairaat lapset, tekee töitä ja lopulta sairastuu itse. Se ajaa Kentsun puheterapiaan ja takaisin. Mä käyn vaan koulua. Maailman paras Fredde. Maailman paras mies. Puhelin välähtelee pitkin päivää viestittäen mulle uusia lukemia kuumemittarissa; Ollipolli 37.8C, Fredde 38.6... Tättis on onneksi jo palautettu takaisin kouluun.
Lainsäädäntö on monimutkaista noin ylipäätään. Yhdysvalloissa kulkee vähintään kaksi lainsäädäntöä rinnakkain. On liittovaltiolaki ja sen alla osavaltion oma lainsäädäntö. Sen alla saatetaan vielä tiivistää ensin piirikunnalliseen lainsäädäntöön ja lopulta kuntatasolle. Mikä meidän kaupungissa ja kunnassa on sallittua, saattaa naapurikunnassa olla kiellettyä. Osa säädöksistä on aika ikiaikaisia, kieli on vanhaa ja asiat ilmaistu niin että mun aivoilla niistä joutuu piirtämään kuvan. 


Kiinteistövälittäjä ei ole juristi, mutta saattaa aina välillä toimia tilanteessa jossa oletetaan välittäjän toimivan kuten juri…

kumpi perii matin maan?

Eilen illalla pakkasin laukkuun lyijykyniä, kuulakärkikynän ja korkkaamattoman vihkon. Edessä kolmen viikon tehokurssi - sellainen kuin joskus lukiovuosina oli valmennuskurssit – tavoitteena läpäistä se LKV koe meidän osavaltiossa. Mulla ei ole aavistustakaan siitä mitä on edessä. 
Niin kuin jokainen vanhempi tietää on lapsilla taianomainen taito sairastua aina silloin kun ei pitäis ja niinpä minäkin jätin tänään kuumeisen lapsen kotiin. Kaksi kuukautta mulla on ollut aikaa hoitaa niitä. Kaksi kokonaista kuukautta, ja kun mun lopulta oikeesti pitää olla jossakin tärkeessä niin tottakai ne on kipeenä – aina.


Perjantaina kun koulusta soitettiin ja käskettiin hakea Tättis kotiin kesken päivän, mä olin totaalisen vakuuttunut että sen sairaus on puhtaasti henkistä laatua ja liittyy mun kurssin alkamiseen. Kotona kuumemittari puhui karua kieltään ja valitettavasti todisti että se on ihan oikeasti sairaana. Sunnuntaina kiikutin sen lopulta lääkäriin toivoen salaa että ne löytää siltä vian jok…

koirajuttuja

Muutaman kerran viikossa pakkaan Martan aamulla autoon. Martan mukana kulkee sen työasu – palveluskoiraliivi – remmi ja herkkupussukka, ja koira joka ennen inhosi autoilua hyppää nyt Volvon perään reippaasti. Se tietää lähtevänsä hommiin.
Me tehdään Martan kanssa ihan tavallisia asioita, tai siis ei koirille tavallisia, mutta meille ihmisille arkipäiväisiä. Saatetaan käydä ruokakaupassa, ostoskeskuksessa ostamassa vaatteita tai vaikka sovittelemassa kenkiä. Toisinaan käydään kahviloissa tai ravintolassa. Martta opettelee olemaan huomaamaton. Se osaa jo liikkua sujuvasti ostoskärryjen vieressä ja jättää ruokakaupan herkut haistelematta ja maistelematta. Lattialle tipahtanut herkku jää lattialle. Istuessani kahvilassa murustelen tavattomasti jotta saan tarjotuksi Martalle kiusauksia ja kerta toisensa jälkeen koira väistelee mun asettamat ansat.

Kun sisustusliikkeessä istahdan valitsemaan maalimalleja sisustusneuvojan kanssa, istahtaa Martta pyytämättä mun tuolin viereen. Jutun venyessä se…