Tahdon Asiat

Menettehän te kesällä Suomeen? Koska Tättiksellä on ripari? No ei mennä, ja ei oo. Jälkimmäinen kysymys on uusi ja uskon että se on tullut paikalle juuri nyt kun voin vastata ekaan kysymykseen, että en mee mutta Tättis ja Fredde menee. Osapisteet siitä, että edes joku menee tai tulee, pitkät miinukset siitä, ettei lapsi ole menossa rippileirille, ei suomalaiselle sen enempää kuin kansainvälisellekään. Juu, emme ole harkinneet protuleiriäkään, tässä kun ei ole kysymys Jeesuksesta.  Mutta juuri nyt, tätä kirjoittaessani pääsen jakamaan ajatuksia siitä miltä Suomi, suomalaiset ja elokuinen pääkaupunkiseutu näyttävät Yhdysvalloissa syntyneen ja kasvaneen teinin silmissä. Tilanne on herkullinen, sillä on liki ainutkertaista, ettei suomalaissyntyisten vanhempien lapsi ole käynyt Suomessa kuin kerran, vuosikkaana. Hänelle Suomi on se vanhempien tarinoiden, sunnuntaisten FaceTime-puheluiden ja joulupakettien maa. Se mystinen paikka missä on kylmää ja pimeää, kesällä aurinko paistaa vuoroka...

Naapuruston lapset.  Hesarissa julkaistiin kirjoitus lapsista jotka kasvavat kiertolaisina maailmalla, teksti perustui Saija Benjaminin väitöskirjaan. Suomalaisissakin lapsissa löytyy näitä kiertolaislapsia, vuosi siellä, kaksi täällä ja kolme jossakin seuraavassa. Kesäksi ja jouluksi palataan ehkä takaisin kotiin – Suomeen. Mitä sellaisesta lapsesta kasvaa? Minkälainen sellaisesta lapsesta kasvaa? Juureton? Tarvitaanko niitä juuria edes yhtään mihinkään, vai voiko juuret muodostua siitä perheyksiköstä jonka kanssa matkataan. Alueelle on viimeisen parin vuoden aikana muuttanut ihan valtavasti suomalaisia. Osa näitä maailmankiertolaisia, osa taas ekakertalaisia, suoraan Suomesta. Seuraan sivusta kaikenlaisia sopeutumistarinoita, seikkailuita uudessa ja ihmeellisessä. Viiniretkellä ties monettako kertaa.  Meidän perhe on ulkosuomalainen ja sitten taas ei kuitenkaan. Siirtolaisia ehkä ennemminkin vaikka suomalaisia ollaankin. Meidän perheessä on kaksi suomal...

sinne ne meni... lentokentälle ja Suomeen Vähän ennen kolmea meiltä lähti lentokenttäkuljetus lentokentälle, siis Fredde, M ja O kera Isoisän ja B:n. Yhdessä mun kuorkilla. Hetkeä ennen ilma oli täynnä jäähyväisiä ja halauksia, haikeutta kaipuuta juo ennen lähtöä. Me vetäydyttiin K:n kanssa yläkerran sohvalle. Se katsoi elokuvaa ja mä hipsuttelin sen otsatukkaa. Jos lopetin se kuiskas että jatka vielä... ja niinhän mä jatkoin. Kuin huomaamatta me puhuttiin siitä ja tästä, syötiin poppareita ja juotiin marjoilla maustettua kivennäisvettä. M ja Isoisä uimassa Olis helpompaa halata hyvästit jos tietäis että sitten taas nähdään. Ei tiedä. Toivottavasti pian, ehkä ei koskaan. Vielä lentokentällä M oli vaativasti todennut että ensi vuonna nähdään taas, nähtiinhän me viime vuonnakin. M lupasi kirjoittaa B:lle vanhanaikaisesti etanapostia, etupuolelle englanniksi ja taakse mun avulla suomea.  Huomenna me ostetaan kirjepaperia ja kansainvälisiä postimerkkejä. uimarannan...

täällä tuli raja vastaan, sillä meni hermot, eikä se alkanut enää yhtään Muutama liian myöhään valvottu ilta ja aamulla turhan varhain herännyt veli tekevät esikoisesta haasteellisen. Joku saattais väittää että se on kamala, mutta mä tyydyn sanomaan että tilanne on haastava. Vieraskoreus on karissut niin lapselta kuin lapsen äidiltäkin ja esitys rantaravintolassa oli sitä tasoa että lapsen äiti ilmoitti muulle seurueelle loppupäivän suunnitelmien muuttuneen. Seuraava kohde olisi suunnitelmasta poiketen koti, ei rantabulevardi, ei ajelu kivalla asuinalueella saati sitten ravintola. Tänään me syödään kotona ja lapset menee nukkumaan järjelliseen aikaan. Ei sitä kyllä kukaan vastustellutkaan. itsenäisyyspäivänä nostettiin lippu salkoon, tai siis kaivettiin lippu salkoineen autotallista Yhteen autoon, siihen isoon pakattiin appi ja apen vaimo, Fredde ja kaksi jannua. Fredden pikkusporttiin lastattiin itkevä esikoinen ja sen äiti. Ensin se itki siellä rantaravintolassa ...

Se että elohopea kipuaa päivällä neljänkympin tuntumaan ei ainakaan helpota. Aamulla auto lastataan, ajetaan seuraavaan elämykseen ja nautiskellaan taas koko rahalla. Lauma lahjotaan tarvittaessa hiljaiseksi karkilla.  Välillä tankataan vaihtoehtoisesti oluella kahvilla ja/tai ruualla. Ravintolassa O muistuttaa että ravintolassa saa juoda kokista – joo, rakas, niin saat. Kokista kuluu, niin kuluu myös vetä, olutta ja kahvia. Lake Union on kansainvälinen lentokenttä. Kuvassa lähtevä vesitaso. Uneton Seattlessa ritiläsillasta näkyy läpi Kanavassa. Oikealla näkyy pienveneitten jono. Täältä pääsee järveltä merelle. Lokilla oli pesä parhaassa paikassa. Yhdestä elämyksestä siirrytään seuraavaan. Kiivetään portaita ja helteen paahtamia katuja. Maantieteellisesti Seattlen kaupunki muistuttaa San Franciscoa. Täällä on on mäki ja mäen kaverit. Osassa on rakennettu portaat helpottamaan kiipeämistä. Välillä pysähdytää...