Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Roisto

Me lähdetään M:n koululta yhdeltä. Eka ruuhka on kulman takana ja mä mietin jo et jos nää kaikki on oikeesti menossa samaan suuntaan meidän kanssa on iloisesti perjantai ennen kuin me ollaan perillä. Auton navigaattori ilmoittaa ajoajaksi ekaan pysähdykseen neljä tuntia, kahta minuuttia vaille. Kilometrejä on edessä ensin 360 kasvattajalle ja sit vielä lomatalolle seuraavat 140. Lapset ei laske matkaa muumeissa. Ne laskee ajomatkan oktonauteissa... vielä kolme oktonauttia.
Matka meiltä Portlandiin on maailman tylsin. Oikeesti. Sillä välillä ei oo mitään katsottavaa. Siellä on metsää ja puskaa ja puskaa ja metsää, ja sit taas vähän lisää metsää ja puskaa. Lauma lukee kirjoja ja pelaa tableteilla ja riitelee ja sit ne taas pelaa ja lukee vähän lisää. Mä neuloin ja jännitin.

Portlandin eteläpuolella on hillitön ruuhka. Me poistutaan liittymästä sivuteille ja matka jatkuu sentään eteenpäin vaikka hitaastikin. Siinä missä Seattlen liikenne on kaoottista, koska siellä on vaan ihan liikaa aut…

kohti uutta

Kaikki kulkee kuin sumussa. Unohtelen eväslaatikoita ja lasten kansioita ja kaikkea mitä nyt voi hukata ja unohtaa kadottamatta itse laumaa. Vilkuilen hermostuneena puhelinta, jokainen ilmoitus uudesta sähköpostista saa ensin innostumaan ja sen jälkeen pettymään. Ajan jannujen kanssa M:n kiipeilykouluun. On kuuma ja me mennään puistoon, kevään eka hellepäivä 28C.

Kotimatkalla vilkaisen liikennevaloissa puhelinta. Näen viestin otsikon, vihdoinkin joku vastaa. Seuraavissa liikennevaloissa saan viestin luettua, ei pentuja sielläkään. Pentuja aikaisintaan alkusyksystä, ehkä syyskuussa. Tämä kasvattaja suosittelee meille uroskoiraa, sanoo että ne on parempia tiimipelaajia. Viimeiseksi se kirjoittaa että sillä kyllä olis yks vanhempi koira jos meitä kiinnostaa, sitä voi käydä katsomassa kennelin nettisivuilla. Kotona häädän jannut yläkertaan ja käyn katsomassa mitä se  vanhempi koira tarkoittaa. Roisto on vajaa kaksivuotias uros. Roisto on talon oma kasvatti joka on niittänyt nuoresta iästä…

jälkimaininkeja

Soitan ja jätän viestin. Lähetän sähköpostin. Soitan seuraavaan numeroon. Jätän seuraavalle viestin. Selaan netin sivustoa ja lähetän sähköpostin. Soitan seuraavaan numeroon ja jätän viestin. Vihdoin joku vastaa. Puhun pitkään, saan muutaman nimen lisää listalleni ja toivonkipinän. Etsin koiranpentua. Saisin koiranpennun ajamalla lähimmälle Humane Societyn toimipisteelle. Saisin sen tänään. Mutta sen pitää olla oikeanlainen, meille sopiva. Samanlainen kuin Koira.
Aamulla laitoin kaikkien kolmen opettajalle sähköpostia. Kerroin viikonlopun tapahtumista ja siitä että todennäköisesti surua käsiteltäisiin myös koulussa. Lapsen surua kun ei voi laittaa hyllylle odottamaan sopivaa hetkeä.
Kolme lasta pitää kiinni elämänsyrjässä vahvasti. M:n surua on kivuliasta katsoa, ja Koiran kuolema poikii luonnollisesti kysymyksiä elämästä yleensä. M:n suru on vahvaa, se nukahtaa mun syliin Koiran panta kädessään. Se mättää jannuja turpaan ja sanoo että sillä on vaan niin paha olla. O suree omalla tavall…

mulla on ikävä sua

Kun eilen käperryit kainalooni sohvalla, en tiennyt että olisit siinä viimeistä kertaa. En tiennyt ettei toista kertaa enää tulisi, että seuraavan kerran kun olisit sylissäni yrittäisin rauhoittaa sinua ja valmistaa itseäni sanomaan hyvästi.


Kyllä mä tiesin ettei meillä enää olisi paljon aikaa. Kyllä mä tiesin että se hetki tuli päivä päivältä lähemmäs, ja että jokainen viikko, päivä ja tunti oli lahja, vielä hetki olla yhdessä, vielä hetki olla lähekkäin. Käytin sen ajan oikein. Rakastamalla. Otin sinut syliin aina kun halusit, annoin yhden ylimääräisen herkun, annoin anteeksi sen että kiipesit salaa alakerran sohvalle ja esitin etten huomannut.






Viimeiset viikot olit enimmäkseen omissa oloissasi. Tiesin että löytäisin sut mun sängystä, peiton alta. Viimeiset viikot lepäsit, tulit vanhaksi. Et enää leikkinyt. Sinua väsytti.




Kyllä mä tiesin.

Sitä en tiennyt että eilen aamulla siinä sohvalla oli viimeinen kerta. Sitä en tiennyt että samana iltana istuisit mun sylissä eläinlääkärissä Fred…

vaahtokylvyssä

Tosi hyviä ja ihania kommentteja. On totta että keskityn Yhdysvalloista kirjoittaessani meidän omaan elämään, omiin kokemuksiin ja niihin hyviin puoliin. Miksi? Siksikö etten näe ja tiedosta epäkohtia? Vai siksi että haluan lakaista ne maton alle, seisoa keon päällä ja hehkuttaa että me asutaan paratiisissa? Ei ja ei ja ei. 
Ensinnäkin meidän elämä on Yhdysvalloissa. Se viimepäivinä paljon ihmisten huulilla ollut kupla, löytyy myös täältä. Jokaisella meistä on ensin se oman perheen, ja omien ajatusten kupla ja se kupla on samassa vaahtokylvyssä naapureitten, koulutovereitten, työtovereitten ja muitten omaan yhteisöön kuuluvien kuplien kanssa. Meidän vaahtokylpy on vaaleanpunainen ja mansikkainen. Kylpyammeen reunalla taitaa useimmiten olla kynttilöitten seurana skumppaa ja vaahtokarkkeja. Mun yhteisön vaahtokylvyssä on ongelmia ihan niin kuin kaikkialla muuallakin. On sairauksia, erityislapsia, elämää ja kuolemaa. On huoli omasta työpaikasta, kyvystä lyhentää miljoonatalon asuntolainaa…

täysin toivoton torstai

Yö on rikkonainen. Ensin Fredde herättää mut toteamalla arkisesti et meidän sängyssä haisee ihan pissalle. Nostan välissä tuhisevan tyttäreni peittoa ja toteen et joo, neiti ei sit vissiin muistanut käydä pissalla ennen nukkumaanmenoa. Fredde nostaa unitokkuraisen lapsen suihkuun, mä nousen vaihtamaan lakanoita. Huokaisen helpotuksesta kun tajuan että tällä kertaa patjansuojus oli onneksi välissä. Lopulta vaivun takaisin unen nirvanaan, vain havahtuakseni siihen että O itkee. Se on onneksi herännyt ajoissa käydäkseen vessassa, mutta huomannut herättyään että sen rakas tutu on hukassa ja että itseasiassa sen nilkkoja särkee. Vaellan alakertaan hakemaan särkylääkettä mun öiselle kipuilijalle ja yritän samalla etsiä sitä hukkunutta rakasta rättiä. Särkylääke löytyy, rättönen jää puuttumaan. Lohdutan lasta, hieron sen jalkoja ja lopulta palaan takaisin omaan uneen. Seuraava herätys on joskus kuuden aikaan. K on hereillä. Torstai on alkanut.
Yhdeksältä olen hammaslääkärissä. Matthewn äiti p…

minkälainen maa on suomi?

Kiitos kaikille loistavista vinkeistä. Ennen teidän ehdotuksia mun silmissä vilkkui lähinnä se Sauli ja ne itsenäisyyspäivän kynttilät. Niin ja joulu, ihana joulu, ja mämmi. Mietin lähinnä historiaa, muumeja, suomenkieltä ja niitä tuhansia järviä. Kaikkea mikä ei kauheesti kiinnosta kohderyhmää. Sain hyviä ideoita.

Kohteena on alakouluikäiset, siis 5-10-vuotiaat. Sen ikäisiä ei kauheesti maailmanpoliittiset asiat, sen enempää kuin terveydenhuoltojärjestelmät kiinnosta. Etenkin meidän kulmilla kun kaikkea tuppaa olemaan enemmän kuin tarpeeksi, lasten kosketus ”oikeaan” maailmaan on olematon ja äiti vie lääkäriin jos on tarvis. M:n koulutovereiden suurimmat ongelmat – noin keskimäärin – on erimielisyydet kavereitten kanssa ja se mitä laittais aamulla päälle.


Metsät hylkäsin siksi, että myös täällä on luonnonvaraista metsää pilvin pimein, samoin kuin kaikille metsiä ja polkuja samoiltavaksi ilman jokamiehenoikeuttakin. Puut on isompia, aluskasvillisuutta ja korkeuseroja enemmän, mutta mu…

39 päivää kesään

Arki rullaa omia uomiaan, lapset kouluun, kauppaan ja taas takaisin kotiin. Pyykkivuoret elää omaa elämäänsä ja ennen puoltapäivää otan vastaan ekan, sit haen tokan ja lopulta kohtaan iltapäivällä bussipysäkillä kolmannen. Maanantaisin kiipeilemään, tiistaiaamuna kuoroharjoitukset, iltapäivällä leikkideitti, torstaina hammaslääkäri ja illalla koululle edustamaan Suomea kansainväliseen iltaan. 
Heitänkin lukijoilleni kysymyksen; Mitä kertoisit Suomesta? Se et laitan kuvan Saulista pöydälle töröttämään on tylsää eikä varmasti kauheesti kiinnosta alakoululaisia. Tuskin niitä kiinnostaa historiakaan tai ne tuhannet järvet. Mitä siis kannattais kertoa? Sen pitäis olla jotakin helppoa, siis sellaista et sen voi tulostaa ja liimata pahvitaululle, tai laittaa pöydälle esille.
Sormi paranee. Kaikki hyvin. Kun kaikki on tavallisen hyvin, on elämä tavallisen ihanaa, sellaista ettei kauheesti kuulu yhtään mitään. Kuuluu tavallista arkea, monella tapaa elämää parhaimmillaan. Kouluvuotta on jäljellä…