Tahdon Asiat

Miten ihmeessä se on jo viistoista?  Vasta hetki sittenhän se oli yksi, kaksi, kolme, viisi… aloittamassa koulua. Vasta hetki sitten ajoin sitä terapiaan, istuin lukemattomissa koulupalavereissa ja mietin minkälaista - tai siis miten kauheaa - elämä olisi, kun siitä tulee teini. Kuulin muilta vanhemmilta, miten teini pitää kantaa bussipysäkille ja bussiin jotta sen sai kouluun. Kuinka monta kertaa kuulin sen kuuluisan lausahduksen siitä miten pienten lasten vanhempien huolet on pieniä ja siitä ne sitten vaan kasvaa, lapset ja huolet. Odotas vaan, kaikkein kamalin on vielä tulossa. Olin vuosia salaa kauhusta kankeana, olihan meillä melkoisen haastava tytär. Sitten se kasvoi. Se paiskasi oven ja huusi ikkunoiden helistessä: ”Fuck you!” Vastasin että minäkin rakastan sinua. Ei se ollut kovin haastavaa, meillä oli puheyhteys. Välillä parempi, välillä huonompi. Silloin kun mulla ei sanat riittäneet, isä hoiti homman ja toistepäin.  Se täytti viikko sitten viisitoista. Mun prinsessa...

Tämä ihan pyynnöstä... ne kun kylpi ennen tässä lavuaarista.  Siis, voitko kertoa mitä te oikein ajattelitte kun päätitte ryhtyä tähän leikkiin? Kaksikko katselee varpaitaan, toista hihityttää edelleen vähän, toinen on jo tajunnut että mutsi saattaa olla aavistuksen hermostunut tapahtuneesta, ehkä siksi että olen ihan suoraan sanonut olevani vihainen, jotta ei jäisi epäselväksi. Miksi? Siihen en saa selvyyttä. Saan anteeksipyyntöjä, halauksia ja lupauksen ettei tämä toistu – ikinä. Hengittelen sisäänpäin, ei siksi etten katkaisi niitten niskoja vaan koska nyt ei ole se hetki kun voi nauraa ääneen. Myöhemmin nauran kyllä pissat housussa Fredden kanssa ja vielä myöhemmin kertoessani tarinaa Kentsun terapeutille. Terapeuttikin nauraa ja toteaa että tämä oli eittämättä paras tähänastisista... lupaan että mulla on kyllä muistojen kirjoissa muutamia muitakin aika hyviä stooreja siitä mitä meidän voimakaksikko on saanut aikaiseksi juhlapyhien aiheuttaman jännityksen siivittämänä...

Kaiken äitienpäiväsiirapin, kaikkien someen ladattujen kauniitten kuvien ja korusanojen jälkeen katsotaan hetki eiliseen ja siihen miten se ihan oikeasti meni. Ja kyllä mulla oli ihana äitienpäivä, oli se ihana siitä huolimatta että taisin jossakin vaiheessa tokaista että ensi vuonna jätetään väliin koko typerä juhla. Illalla multa varovaisesti kysyttiin että voitaisko me kuitenkin ensi vuonnakin yrittää... Se äitienpäivä, kuten elämä yleensäkin, oli sangen elämänmakuinen ja täynnä tunteita. Arjen komiikaltakaan ei vältytty. Kaukana todellisuudesta oli se mitä some tyrkyttää, kahveja sänkyyn, hymyileviä lapsia, säteilevää onnea... vaikka oli meillä ripaus sitäkin. Fredde heräsi joskus ennen kukonlaulua katsomaan Formulaa isänsä kanssa valvottuaan ensin yön meidän esikoisen kanssa, sen jota äitienpäivä jännitti, ilahdutti ja ahdisti. Löysin siis Freddeni keittiönpöydän äärestä tuijottamassa luurit päässä sinisenä vilkkuvaa ruutua. Jossakin vaiheessa se tajuaa...

Lammen jää oli jäätynyt.  Aina säännöllisesti syyllistyn siihen samaan harhaan kuin kaikki muutkin, katsomaan somesta minkälaista muiden elämä on. Miten tasapainoista, hauskaa ja ihanaa. Lasten riitely ei kantaudu someen laitetuista kuvista, sieltä näkyy vain ne ihanat hetket kun kaikilla on ihan saatanan hauskaa – anteeksi. Mulla on ystäväpiirissä useampikin ammattikotiäiti, sellaisia joilla on vain kouluikäisiä lapsia mutta erilaisista syistä elämän sisältö on edelleen kodista ja lapsista huolehtiminen. Osa niitä jotka ihan aidosti nauttivat lastensa kasvattamisesta. Niistä yhteisistä askarteluhetkistä, leipomisesta lasten kanssa ja pulkkamäestä. Olen aika kateellinen. En osaa. En jaksa. En halua. Joulukirkossa oli niin rauhaisaa - not. Toinen osa on niitä äitejä jotka kolmantena lomapäivänä googlailee sisäoppilaitoksia ja odottaa silmät kiiltäen että kello olisi riittävän paljon viinipullon korkkaamiseen. Alkoholisteja? Ei. Äitejä joille 24/7 samassa tilassa arm...

Ja sitten se loman toinen puoli... joku viisas sanoi joskus että riitelevistä sisaruksista tulee aikuisena läheisempiä. Tällä ajattelutavalla vois vaikka kuvitella että ne asuu yhdessä vaimoineen ja miehineen kommuunissa, ainakin lomilla. Lomakuvia katsellessa paistaa aina aurinko, tunnelma on rento ja kaikilla on aina vaan kivaa. Tosiasiassa lomailuun liittyy muunkinlaisia elämyksiä. Moni pariskunta ottaa lomalla yhteen koko vuoden edestä, me tosin ei juuri olla harrastettu lomariitelyä, vaan riitaa syntyy ennemminkin mitättömistä asioista arjen tempoilussa.  Koko perhe odottaa lomaa. Jokaisella perheenjäsenellä on mielessään se utuinen mielikuva siitä minkälainen on täydellinen loma, mitä sellaisella lomalla tehdään, puhutaan, ollaan ja syödään. Monelta herätään, ja milloin mennään nukkumaan. Nämä toiveet eivät välttämättä – useinkaan – kohtaa edes sellaisessa ihan tavallisessa (neurotyypillisessä) perheessä. Entä sitten kun puhutaan perheestä jossa ollaa...

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

On perjantai. Sen sijaan että istusin toimistossani istun psykologin odotushuoneessa. Kaavakesulkeisiin meni tunti, ne tutut mahdottomat kysymykset. Ne joihin vastailen kolmatta kertaa. Osaan on helppoa vastata, osaan arvon parhaimmalta kuulostavan vastauksen. Seinän toiseltapuolen kuuluu vaimeana psykologin ääni ja pienen pojan vastaukset. Vielä kaksi tuntia. Ulkona on mitä kaunein kesäpäivä, puhelimeen kilahtelee viestejä kaikkien kolmen opettajilta... viimeisiä viedään, ensi viikolla on viimeinen kokonainen kouluviikko. Jannut on menossa eläintarhaan kevätretkellä. M:n luokka oli siellä eilen. Suomessa alkaa kesäloma. Sillä on tänään synttärit. Yhtäkkiä se on kuusi. Yhtäkkiä NE on kuusi. Pieni silmälasipäinen poika ja sen veli. Illalla me juhlitaan, ja huomenna. Miten me tultiin tähän. Selvittiin kaikista niistä kaaoksen vuosista kolmen pienen lapsen kanssa. Kuusi kesää sitten meillä oli kaksi vastasyntynyttä ja kaksivuotias. Ekan vuoden kaikki kolme oli vielä vai...

koulun jälkeen sähläys Mä olin ennen se vanhempi joka ajatteli et ne joitten lapsilla katkeilee luita ei anna lapsilleen riittävästi kalsiumia ja d-vitamiinia, tai ehkä ne on muuten jotenkin holtittomia vanhempina. Kunnes: Elokuun 19. mä olen naapuruston naisten kanssa yhdellä ja Fredde soittaa mulle just kun on saanut kaljan eteeni – kyllä, juon kaljaa – se kertoo että meidän seikailijatar on hypännyt sohvalta ja landannut suoraan kädelleen. Kymmenen minuuttia myöhemmin ajan itkevää tytärtäni lastensairaalan päivystykseen. Värttinäluu on poikki. Neiti aloittaa kouluvuotensa käsi kipsissä. Onneksi käsi paranee hyvin ja kuuden viikon päästä se on entisellään. Joulukuun 25. paimennan laumani pihalle riehumaan. Ne juoksee korttelin ympäri puhkuen joulun riemua ja tarmoa ja Martta juoksee niiten mukana. O pysähtyy. Martta ei pysähdy. Seuraava yö ollaan lastensairaalassa. Sääriluussa on spiraalimurtuma – käytännössä se on siis katkipoikki kahdesta kohtaa. Ensimmäise...

alasti - uikkareissa - pyjamassa Mulle on jatkuva ja loputon ihmetyksen aihe, miten yhtäaikaa samanlaisia ja erilaisia meidän kolmikko on.  Tai siis, tottakai ne on erilaisia kun ne on kuitenkin ihan omia yksilöitään ja erillisiä ihmisiä, mutta että saman perheen lapset voi oikeesti olla niin erilaisia keskenään. Hyvä puoli tässä on – siis monen muun hyvän asian lisäksi – että useimmiten yksi kolmesta tarjoilee meille vanhemmille synninpäästön hopealautasella, oli sitten kysymys lapsen unirytmistä, ruokailusta, liikunnallisuudesta tai oikeastaan ihan mistä tahansa. Pukeutumista en tähän listaa koska mitä pukeutumiseen tulee, niillä on kaikilla omat omituisuutensa ja ne samat omituisuudet menee läpi koko linjan, puhuttiin sitten koulupukeutumisesta, ulkovaatetuksesta tai yöasuista. Aamiaispöydässä meillä istuu keittiön saarekkeen ympärillä kolme lasta. Kaikki kolme syö eri aamiaista, tai jos mutsi on ihan kurja ja kaikille tarjotaan samaa, lähtee ne aamunaukunat eria...