Tahdon Asiat

"Konttorilla" täällä Deer Lakella Päivästä tulee kuuma vaikka vielä on viileää. Mun toimistosta, tästä yläterassilta avautuu ihan mieletön maisema järvelle ja vastapäätä kohoaviin kukkuloihin, veden liplatus säestää näppäimistön naputusta ja naapurin vene kolisee laituria vasten. Pieni mies istuu mun kännykän kanssa ja katselee vanhoja valokuvia, yllättävän hyvin ne on pärjänneet, nyt jo kolmatta päivää ilman padejään ja pelaamista. Netti toimii täällä niin hitaasti että se on varattu aikuisten työskentelyyn, ei lasten pelaamiseen ja toisaalta onhan täällä tekemistä muutenkin. Yläterassi ja alaterassi ja laituri. Kesämökkeilyä pidetään suomalaisena tai siis pohjoismaisena juttuna ja aika ainutlaatuisena maailmassa. Itsekin luulin ettei muualla ole kesämökkejä ja mökkikulttuuria. Luulin väärin. Täällähän mekin nyt ollaan, itäisessä Washingtonissa, järven rannalla – ystävien kesämökillä. Täällä on kesämökki kesämökin vieressä ja näitä tämänkaltaisia järviä...

Talvivaatteet. Sadetakin, shortsit ja kumisaappaat. Kyllä. Nämä on mun lapset, ja kuppareissa on kahdet villasukat, shortsien alla legginsit ja sadetakin alla pari fleeceä. Koulun kello soi kaksi tuntia ja kolme minuuttia etuajassa. Sitä edelsi rehtorin pyyntö radiopuhelimitse; ”soittakaa jo, mitä nopeammin talo on tyhjä sitä parempi... ja voitko kuuluttaa että henkilökunta on vapaa lähtemään kotiin heti kun lapset on ulkona luokasta.” Tulin hakemaan omani kotiin, mutta kaoottisessa tunnelmassa päädyn kysymään vararehtorilta että tarvitseeko ne kenties apua ja vastaus on kiitollinen huokaus. Kävelen ulos ja kysyn ekalta jonossa olevalta autolta ketä ne odottaa ja huudan koulun edustalle; ”Maddie, kolmas luokka! Maddie, kolmas luokka!” Avaan auton takaoven ja Maddie hyppää autoon. ”Varun ja Rajit! Varun ja Rajit! Onko Varun ja Rajit!!!” Vartissa nelisensataa lasta on pakattu autoihin. Ulkona on sakeneva lumipyry, sellainen suomalaisittain kaunis ja ihana mutta täällä se tark...

Minkälainen on amerikkalainen nainen? Minkälainen nainen minusta olisi tullut jos olisin syntynyt ja kasvanut täällä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolassa, vuorten ja ikimetsien syleilyssä? Olisiko tämä maa muovannut minusta ihan toisenlaisen? Katson Laura Saarikosken esitystä Mustalaatikko ohjelmassa enkä tunnista minun amerikkalaista naistani, Lauran nainen asuu Bethesdassa Marylandissa ja tuntuu kovin erilaiselta kuin minun naiseni täällä Redmondissa. Välimatkaa minun ja hänen naisensa välillä on yli 4000 kilometriä, autolla taittaen matkaan menisi 40 tuntia, lentäen reilut viisi. Matkaa on saman verran kuin Helsingistä sinne Washington DC:hen eikä liene ihme että minun naiseni Washingtonin osavaltiossa on aika toisenlainen kuin hänen naisensa. Katson Lauran esitystä ja googlaan mikä on Mom Job. En ole koskaan kuullutkaan moisesta operaatiosta, toisaalta en myöskään tunne ketään joka siloittelisi ryppyjään botoksilla. Täällä East Redmondissa lapset kävelevät keskenään kouluu...

No mutta mikä ihana mahtava viikko, joka sunnuntaina kruunattiin sillä että napsautin ilmastoinnin käyntiin katkaisijasta auringon kuumottaessa talonsivustaa. Yhteen viikkoon mahtui lasten kevätflunssaa – melkoinen räkis olikin – töitä ja koulutuksia, siihen sai sovitettua hyväntekeväisyysgaalaa, luokkaretken Tättiksen kanssa ja kansainvälisyysteemaa koulun iltatilasuudessa, sadetta ja auringonpaistetta niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin, enemmän aurinkoa kuin sadetta. Joskus töissä ehtii lukemaan kirjaa. Torstaina mietin taas kerran miten huikeeta on saada asua yhteisössä joka on niin kauniin monenkirjava, ja miten hauskaa oli päästä edustamaan omaa maataan ensimmäistä kertaa yhdessä toisen suomalaisperheen kanssa. Oma ote nykysuomeen kun on aika etäinen ja nolostuen huomasin miten hirvittävän vähän meidän lapset lopulta tietää Suomesta ja suomalaisuudesta Tättiksen värittäessä paperisia lippuja ruotsin väreihin. Koulun jumppasali oli pakattu täyteen...

Suomi juhlii miltei  satavuotiasta itsenäisyyttään. Minä jonotan pakkasaamun ruuhkassa töihin. Meillä on viimeksi ollut oikeasti talvi melkein kuusi vuotta sitten. Laumalla ei ole mitään muistikuvia siitä minkälaista on kun on lunta ja jäätä. Meidän naapureista valtaosa ei ole koskaan nähnyt lunta, saati ajanut liukkaalla. Liikenne on sen mukaista, huolimatta siitä että aamun kuura rajoittuu tienvierustan puihin. Autossa soi Joulu Ainolassa. Aamukahvilla sytytin kynttilät kahvin seuraksi ja katsoin itsenäisyyspäiväkuvia naamiksesta. Koulussa Kentsu pitää esitelmän Suomen itsenäisyyspäivästä. Se vie kouluun mukanaan Sauli Niinistö paperinuken – itse askarrellun. Eilen me puhuttiin siitä mitä se itsenäisyys tarkoittaa, ja miten siihen päästiin. vasemmalla  joulupukki aka jouludemoni, oikealla Sauli Niinistö On ihan tavallinen työpäivä. Kotimatkalla soi taas Joulu Ainolassa. MLL:n joulukalenterissa on tonttu ja suomenlippu. Tättis pitää viedä partio...

Ja sitten Songda meni pohjoisesta ohitse. Meillä taisi tuulenpuuska heiluttaa pihan heiniä kahdesti, mutta niin vähän ettei edes liesituulettimen venttiili kolissut. Tuntuu jotenkin kieroutuneelta olla pettynyt siitä ettei tullutkaan suurta tuhotulvaa. Asiasta piparkakkuun. Songda tuli ja meni eikä tullutkaan. Mutta lauma. Se lauma joka kasvaa suomenkielisten vanhempien perheessä puhumatta suomea. Kielikysymys nousee pinnalle aina säännöllisesti. Se nousee pinnalle sillä jokainen vähänkään koulutetumpi henkilö tietää että useamman kielen puhuminen on etu eikä haitta ja että lapselle on valtava rikkaus kasvaa monikielisessä ympäristössä. Hämmennys ja kysymykset on siis vähintäänkin oikeutettuja. Miksi teidän lapset ei puhu suomea? Puhutteko te kuitenkin keskenänne suomea? Miten ihmeessä se ei tartu niihin? Mä vastaan aina että se on pitkä tarina. Koska vastaus ei ole helppo, tai lyhyt tai yksinkertainen. Sen ei pitänyt olla niin. Meidän lapsista piti kasvaa kaksikielisiä,...

Yhdeksän miestä. Niistä amerikkalaisia kuusi. Suomalaisia seitsemän. Yksi unkarilainen, ja yksi kanadalainen. Seitsemän ylioppilasta. Kolme teekkaria. Naamiksessa voi taas katsella kuvia Ullanlinnanmäeltä, vappulounaalta Kämpistä, kokoontumisista ystävien kanssa... On aurinkoilaseja ja lakkeja, hymyjä ja kuohuvaa. Päällä poplari – maksoi mitä maksoi. Me täällä maailmanlaidalla juhlittiin vappua suomalaisten ystävien kesken, yhteistä melkein koko joukolle se että amerikanvuosienmäärä oli joko toisella tai kolmannella kymmenellä. Mukana pari tuoreempaakin. Joku murjaisi ettei kannata seurustella kenenkään kanssa joka on ollut maassa alle kymmenen vuotta, ja koko joukko räjähti riemukkaaseen nauruun... Miksi ei? Miksi niin moni meistä ”vanhoista” pysyttelee kauempana uusista? Muistan että se oli niin jo silloin kun me tultiin; ”ai, te ootte just tulleet (viisi vuotta takaperin)... no sehän on kiva.” – hiljaisuus ja keskustelu päättyi siihen. Silloin ajattelin et onpa tylyä touhu...

Mulla oli tänään aivan huikea aamu – oikeesti. Mutta palataan ensin alkuun, siis siihen mistä tää juttu alkoi. Se alkoi siitä kun loman pakkaustohinoissa mun naamakirjaan ilmestyi viesti tuntemattomalta ihmiseltä. Viestissä se kertoi muuttaneensa tänne meidän nurkille ja että meidän yhteinen ystävä oli vinkannut sille että mua kannattais ehkä jututtaa. Freddelle ihmettelin et mitä mä nyt osaan mistään mitään sanoa, vastasin kuitenkin et katotaan sit kun tuun lomalta, mut et mä oon täyspäiväisesti töissä ja mulla on tää perhe ja kalenteri joka repeilee reunoistaan vailla minkäänlaista sosiaalista elämää. Sit tuli ihana lomaviikko Seasidessa, ja tuli se täysin järjetön duuniviikko sen jälkeen, ja sit tuli päiväperhosen synttärit ja se viikko kun koulussa oli kansainvälisyysviikko, ja vaatebileet, ja se kun piti hoitaa fysioterapianvaraamista ja ravitsemusterapeutin löytämistä ja... sit yhtenä iltana sängyssä maatessani muistin et mähän en koskaan palannut asiaan. Aamutohinoissa kirj...

Matkailutoimittaja Calle Matkakassi on tunnettu Yhdysvaltain asijantuntija, onhan hän käynyt kahdesti syyslomalla New Yorkissa, ja kertaalleen perheen kanssa Floridassa kahden viikon huvipuistoturneella. Matkakertomuksiaan hän on julkaissut hesarin nettisivuilla ja opiskeluaikoina hän oli ylioppilaskunnan lehden, Ylin Oppilas, matkailutoimittaja. Calle Matkakassi käyttää artikkeleissaan parasta kaveriaan googlea, lukuisia tutkimuksia ja kattavaa Yhdysvaltain asiantuntemustaan. Hän välttää haastattelemasta paikallista väestöä sillä ne raukathan on sokeutuneet elämän tosiasioille eikä ne mitään elämästä amerikassa tiedä.  Tuoreimmassa artikkeleissaan Calle Matkakassi kertoo matkailijoille mitä Yhdysvalloissa kannattaa välttää. Toki hän ensin kertoo että Yhdysvalloissa on valtavasti mielenkiintoisia kohteita ja paljon nähtävää, kunhan muistaa että suuressa maailmassa on syytä olla varuillaan. Listan ensimmäisellä sijalla on Detroit. Sinne ei kannata matkustaa koskaan. Se on r...

Suomi riitelee siitä onko Suomi rasistinen maa vai ei. Yksitoistavuotiaan Valtterin elämässä rasismi on arkipäivää. Valkoinen amerikkalainen Kristen kohtaa rasismia Suomessa, Helsingissä. Onko Suomi rasistisempi kuin muu maailma? Onko muualla toisenlaista? Onko Yhdysvalloissa toisenlaista? Omassa elinpiirissäni on, mutten osaa sanoa onko näin kuitenkaan koko maan tasolla. Meillä naapurin Shanti, Twisha, Kaspar, Hiro, Hanwen, Celestine, Luanna, Judah ja muut leikkii yhdessä suloisessa sekamelskassa. Entä jos tämä kaikenkirjava joukko maahanmuuttajia intialainen, pakistani, puolalainen, kenialainen, kanadalainen, englantilainen, etelä-afrikkalainen, unkarilainen, romanialainen, korealainen, japanilainen, kiinalainen pudotettaisiin sinne missä ei ole teknologiayrityksiä? Musta, valkoinen, keltainen, oranssi ja muut sävyt... aksentteja ja murtaen puhuttua englantia on kaikkialla.  Suomella on lyhyt historia monikulttuurisena maana. Täältä katsottuna siellä ollaan kymmeniä vuosia j...

Lauantaina istun yhden nuoren herrasmiehen kanssa alakerrassa. Kello ei vielä ole kahdeksaa ja kaikki muut nukkuu. Olkkarissa Martta jyystää henkitorvea niin että rouske käy. Mun vieressä se nuorimies syö omenaa ja juttelee mukavia.  Vika kuva kipsissä Eilen se pääsi hirveellä huudolla eroon kipsistään, ja seuraavan neljän viikon tavoitteena on taivuttaa polvea ja nilkkaa – ne kun ei tällä hetkellä taivu, ja opetella astumaan jalalle uudestaan. Eihän se kipsin poistaminen satu, mutta kun muistikuva edellisestä kerrasta ilman kipsiä on siltä illalta kun onnettomuus tapahtui, on muistikuva kipsittömästä jalasta tuskallinen ja täynnä kipua. Kukapa siihen kohtaan haluaisi palata. Tulevat viikot miehen jalka on sellaisessa mustassa monossa, ja eilen illalla mies nautiskeli kylvystä ekaa kertaa viikkoihin. Tältä näyttää iho kun se on ollut reilut kuusi viikkoa kipsissä Viikolla istuin töissä syömässä lounasta, niin kuin jokaisena arkipäivänä. Pöytään istaht...

Jotenkin mulla on sellainen tuntuma että oon tätä aihetta sivunnut aiemminkin, ja pienellä kaivamisella löysin sen viime Joululta . Tosin se kirjoitus koski puhtaasti meidän Joulujen amerikkalaistumista, ja kuten kielikysymyksenkin kanssa, aika muokkaa ajatuksia ja tekee jokaisesta kirjoituksesta omanlaisensa. Jokainen ulkosuomalainen katsoo tätä omasta näkövinkkelistään. Jokainen ulkosuomalainen kokee sen eritavalla riippuen omasta kokemuspohjastaan, elämästään ja siitä mitä on halunnut ja haluaa elämältä. Ulkosuomalainen jonka puoliso ei ole suomalainen katsoo tätä asiaa eritavalla kuin ulkosuomalainen jonka puoliso on suomalainen. Oman kokemuksen mukaan ulkosuomalainen joka on valinnut puolison toisesta kulttuurista vaalii suomalaisuuttaan ehkä toisella tavalla kuin sellainen jonka puoliso edustaa samaa kansallisuutta kuin itse. Ehkä, usein, luulen... Huomenna Suomella on syntymäpäivä. Huomenna Suomi täyttää 98 vuotta, kahden vuoden päästä Suomesta tulee 100 vuotias. ...

Kiitospäivän jälkeisenä viikonloppuna alkaa joulu. Yhtäkkiä naamiksen täyttää jouluiset valokuvat piparkakkutalonäyttelyistä ja joulukuusenhakuretkistä. Myös meidän koti puettiin lauantaina jouluun, niin ulkoa kuin sisältä. Marraskuun loppupuoliskolle tyypillisesti on kylmä. Aamulla maailma on peittynyt huurteiseen kuorrutukseen joka auringon lämmittäessä sulaa pois palatakseen auringon laskiessa takaisin. Seattlen Sheraton järjestää piparkakkunäyttely 23. kerran. Tänä vuonna rahaa kerätään diabetestutkimukseen Tähtiensodan hengessä. Joulukeesen hakemisessa on aina jotakin taianomaista... Tääkin tyyppi on tullut takaisin... meidän Tonttu Sunnuntaiaamuna auton ystävää hädässä, tai oikeastaan ystävän ystävän lasta. Nuorta naista, jonka ensikokemus elämään aupairin kaukana kotoa on kieltämättä ollut vähintäänkin tyly. Perhettä en saa taiottua mukavammaksi, mutta ainakin me voidaan olla läsnä ja tavoitettavissa silloin kun se om...