Tahdon Asiat

Vuosi lähestyy loppuaan ja katse kääntyy väkisinkin kohti seuraavaa vuotta. Vanhempana vuosi kulkee lasten mukana akateemisen kalenterin mukaan alkaen syyskuun alussa, päättyen lukuvuoden loppuun kesäkuun puolivälin jälkeen. Yrittäjänä vuosi alkaa tammikuusta ja päättyy joulukuun loppuun. Kolmas vuosi kulkee heinäkuun lopusta, heinäkuun loppuun. Elämä Compassilla kun on ihan oma maailmansa ja elämää mitataan myös vuosina mukana tässä kiinteistövälityksen omalaatuisessa tulokkaassa. Usein kysytty kysymys on: “When did you join?” Vuoden viimeisinä päivinä katselen kalenterin tyhjiä lehtiä luvaten itselleni pysähtyä meditoimaan, tavata ystäviä, hoitaa itseäni ja nauttia elämästä.   Jos vuosi 2020 oli omituinen, oli sen seuraaja varmasti vähintäänkin omalaatuinen eikä uutta tulokasta 2022 taida monikaan enää lähestyä ajatuksella että palattaisiin siihen mitä silloin joskus oli. Eletään uudenlaista normaalia maailmassa jonka mukana on tullut myös ihan valtavasti hyvää. Vaikka ajettu...

  Joulukortissa toivotetaan tapahtumarikasta uutta vuotta. En voi olla irvistämättä toivotukselle vaikka se tarkoittaa hyvää. Ei kiitos. Meillä ei toivota tapahtumarikasta vuotta 2021, me halutaan tavallista ja tylsää. Sellainen siis kiitos, tavallinen ja tylsä vuosi, yksi sellainen.   Näin aamusta ystävän somepostauksen jossa kehoitettiin lähestyvään tulevaa vuotta suurella varovaisuudella, samalla tapaa kuin lapset viedään sisään lahjatavarakauppaan, niin että ovella muistutetaan että katsotan silmillä, ei käsillä - älä koske, älä koske mihinkään! Tulevaa vuotta on syytä lähestyä poikkeuksellisella varovaisuudella kunnioittaen sitä tosiasiaa että noin pääsääntöisesti 2020 ei ollut kenenkään suosikki. Juristiystäväni vaatii saada kaikki pienet präntit eteensä ennen kuin vuotta vaihdetaan. Oli tässä vuodessa toki hyvätkin puolensa kuten jokaisella pilvellä aina on se oma hopeareunuksensa, mutta onhan se myönnettävä ettei tämä nyt ihan kärkikastiin pääse siellä helpoimpien ...

Haluanko mä edes katsoa taakse? Ei ollut helppoa, mutta jos palkinto on tässä niin kyllä oli sen arvoista. Nyt on hyvä. Nyt on oikeasti tosi hyvä. Lapset on kaikki jotenkin ihanassa vaiheessa, työ kulkee ja me ollaan Fredden kanssa aloittelemassa yhteistyötä myös työelämässä. Moni on ollut kauhuissaan, ainakin leikisti, ja osa myös ihan tosissaan todennut ettei koskaan, ikinä milloinkaan tekisi töitä puolisonsa kanssa... tässä me kuitenkin ollaan, nenät vastakkain sparraamassa asiakastapaamisia ja powerpointeja – yhdessä. Työhuone. Jos se tätä edeltäväkin vuosikymmen oli suurten muutosten aikaa ulkomaille muuttoineen, niin niin oli tämäkin. Tai ehkä tämä oli ennemminkin sellaista vanhemmaksi kasvamisen tai jonkinlaista asettumisen aikaa. Monessa mielessä haastava vuosikymmen, haasteellisempi kuin edeltäjänsä ja toivottavasti myös seuraajaansa. Kulunut vuosikymmen kasvatti paljon, se opetti suhteellisuuden tajua ja sitä että elämä kantaa kyllä, se kantaa silloinkin kun e...

Muistatteko vielä sen vitsin niistä pesisjoukkueista? Joku kai luuli joskus että ne oli oikeestikin olemassa mutta Lopen Uupuneet ja Vetelin Kuivat ovat ihan puhtaasti urbaanilegendaa. Otsikoksi ne kuitenkin sopii, koska ne lopenuupuneet ovat viimepäivinä löytyneet täältä meiltä. Onni on oma pahvilaatikko.  Lopenuupunut kolmen lapsen äiti jonka elämä on olevinaan tosi helppoa, ja jos nyt oikeesti lähtee vertailemaan niin onhan se melkoista ruusuilla tanssahtelua... meillä kuitenkin on kaksi aikuista, oma koti, taloudellisesti turvattu arki ja hyvä, turvallinen ympäristö kouluineen jotka ottavat kopin omassa päässään. En ole yksinhuoltaja sen enempää kuin se vanhempi joka jokainen ilta nukahtaa miettiessään mistä seuraavana päivänä taikoo – kirjaimellisesti – lapsilleen aamiaisen ja päivällisen. Olen se pieni kultapossukerholainen joka valittaa loppupeleissä merkityksettömistä asioista, kokee olevansa alakynnessä kun joutuu tarjoamaan kyydin lapselle kouluun ja sieltä ...

Selailen kuvia tältä vuodelta ja mietin taas kerran miten kumman nopeasti kaikki unohtuu, ehkä siksi että vesivahinkoa lukuunottamatta vuosi on ollut sellainen mukavan seesteinen. Ei sairaalakeikkoja siis sellaisia suunnittelemattomia, ei henkihieverissä olevia koiria tai rypistettyä peltiä vaan tavallista onnellista elämää. No se vesivahinko, mutta sattuuhan noita. Korjataan. Tammikuussa Valokuvien perusteella tammikuussa ei ole mitään raportoitavaa. Kuvia mun työjutuista ja muutama satunnainen näpsäys lapsista. Ei matkoja, ei retkiä, ei oikeastaan yhtään mitään. Blogistakaan ei oikeastaan löydy mitään sen kummempia hypetyksiä. Ihanaa arkea, välitodistuksia ja elämää perheessä. Ihanaa tasaista elämää. Suomessa oli presidentinvaalit ja jätin ensimmäistä kertaa äänestämättä. Tammikuussa kaupungilla. Helmikuussa Otettiin tammikuun arkisuus takaisin kun retkeiltiin saaristossa ja käytiin partiolaisten kanssa ratsastamassa. Helmikuussa sukellusvenemuseossa. ...

Kotona on ihan hurjan hiljaista. Paljon hiljaisempaa kuin äsken koululla. Tuntui kummaliselta tulla koululta kävellen kotiin ja vielä oudommalta tuntui olla yksin kotona kahdentoista viikon tauon jälkeen. Kaksitoista viikkoa lasten kanssa. Kaksitoista viikkoa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ja nyt, nyt ne on koulussa. Tossa ihan kivenheiton päässä, niin lähellä että kävellen pääsee nopeammin kuin autolla vaikkei matkalla ole edes yhtään oikeaa risteystä. Kävellen kouluun ensimmäistä kertaa. Me mentiin aikaisin. Varttia ennen kuin sinne sai edes mennä koska lupasin olla mukana vanhempainyhdistyksen aamukahvitilaisuudessa. Ei me silti oltu ensimmäisiä. Siellä niitä oli jo vanhempineen jonossa. Jonossa oman opettajan nimen kohdalla vanhempien kuvatessa ensimmäistä kouluaamua. Sisällä rehtori piti opettajille hengennostatustilaisuutta ja me vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet katettiin niitä aamusumppeja vanhemmille. Kahvit lahjoitti Starbucks. Pullat läheinen ruokaka...

Kentsun ammattihaaveet. Perjantai on samanlaista ihanaa sillisalaattia kuin kaikki muutkin päivät, vähän yllättäin olen huomannut tykkääväni tästä pirstaleisesta arjesta, että tällainen iloisen puolikaoottinen työnteko sopii mulle ja jo pelkkä ajatus selkeistä päivistä, selkeine aikatauluineen tuntuu juuri nyt aika ahdistavalta. Aamulla tein ensimmäisen työjuttuni kuuden jälkeen, valitsin päivän artikkelin SoMeen, yleensä yhden Facebookin ja toisen Linked-In:iin. Tänään kuitenkin saman kumpaankin, koskihan se sosiaalisen median vaikutusta asuntomarkkinoihin ja asuntojen hintakehitykseen. Microsoft Edge tekee onneksi homman mun puolesta, siis sen etsimisen ja mä valitsen tarjonnasta, joskus haen itse jotakin rennompaa. Me kävellään lasten ja Martta-tädin kanssa koulubussille. Juttelen muitten vanhempien kanssa viikonloppusuunnitelmista ja lapsista. Vastaan kysymyksiin asuntomarkkinasta ja naapuri pohtii miksi naapurustossa on niin vähän myynnissä. Selitän omaa näk...