Tahdon Asiat

Jouduin oikein katsomaan mistä olen viimeksi ja sitä ennen kirjoittanut. Marraskuu meni ohitse pendolinon tahtiin, eikä joulukuu ole ainakaan toistaiseksi osoittautunut juurikaan armollisemmaksi. On tiistai, alkuilta ja työpäivä on alkanut aikaeron takia jo aamuviideltä sillä asiakas oli tällä kertaa kolme aikavyöhykettä edellä ja sopimus piti saada eteenpäin. Toimistossa Fredde naputtelee omalla koneellaan sähköpostia ja vieressä käy kaksi koiraa kilpailua mun unisukasta, kuin sidostesukkamainoksessa konsanaan.   Mitä meillä sitten tapahtui marraskuussa?   Alkukuusta kirjoitin Kentsun kouluhaasteista. Sain sovittua palaverin koulun kanssa ja kuun puolivälissä istuimme reksin kanslian neukkarissa jannun, reksin, erityisopen, matikanopen ja englanninopen kanssa. Jaettiin vastuita, päivitettiin erityisopetussuunnitelmaa, keskusteltiin haasteista ja sovittiin seuraava palaveri joulukuun puoliväliin. Ongelmat on niitä samoja kuin aina ennenkin, pitäisi malttaa hidastaa, ta...

  Maanantaina on pyhäpäivä, kello kutittelee kahdeksaa ja vain minä ja Fredde ollaan hereillä. Huomennakin niillä on vapaata - lumipäivä jota ei koskaan käytetty - meillä kahdella töitä. Näyttöjä, palavereita ja asiakastapaamisia. Mutta nyt on maanantai ja vapaapäivä, selaan blogeja etsien innoitusta, miettien mistä kirjoittaisin; koulusta, ystävistä, vanhenemisesta, koirista vai... ihan vaan elämästä. Just nyt kaikki menee jonkinlaisella pikakelauksella, yritän pysyä mukana tahdissa, räpiköiden, tuijotan kalenteria ja mietin mikä on unohtunut, ihan varmasti jossakin on ylläri, tähän aikaan vuodesta metatyön määrä on kestämätön, ei vain minulla vaan meillä molemmilla.   Fredde säätää meidän yhtiömuodon muutosta osakeyhtiöksi, siihen liittyvää verohässäkkää, palkanmaksua ja kaikkea muuta. Ilman hyvää tilitoimistoa tästä ei tulis yhtään mitään. Fredde poimii mun kärrystä tippuneet, imuroi ja siivoa mun jälkeeni jättämät kasat, ei valita pyykkivuorista ja soittaa kaupasta kys...

Mun "toimiston" jouluseppele ja tontut. Onko sulle koskaan käynyt niin että unohdat avata joulukalenterin? Palkinnoksi moisesta huolimattomuudesta saa avata useamman luukun kerralla, ja nauttia poikkeuksellisesta määrästä jouluun johdattelevia yllätyksiä. Huomenna ollaan puolivälissä matkaa jouluun, ja tänään mä tarjoilen sellaisen kiireisen viikon kolme luukkua kerralla tarjouksen. Mä kun olen tällainen kotikissa joka menee varhain nukkumaan ja herää aamulla ennen muita, on joulunalusviikkojen iltaohjelmassa omat haasteensa, iltatilaisuudet kun venyvät miltei järjestään, ei pikkutunneille, mutta kuitenkin sellaisiin kellonaikoihin että tällaiset vähän vanhemmat naisihmiset ovat tavallisena arkena silloin jo vetäytyneet aikaa sitten villasukat jalassa peiton alle. Niinpä olen tällä viikolla yrittänyt sisällyttää iltapäiväohjelmaan myös iltaan valmistavat päiväunet, ne jotka ehkäisevät ennenaikaista haukottelua iltatilaisuuksissa. Joulutortut teki kauppansa ...

Ilon kautta ilon juhlaan! On joulukuun kolmas. Siis vasta K-O-L-M-A-S. Antakaa mulle tauko, mieluiten se hiljainen ilta ja hiljainen silta. Miten mä selviän loppuun? Autotalli on täynnä pahvilaatikoita ja laatikoissa paketoimattomia paketteja. Kalenteri on niin väärällään tavaraa että notkuu ees ja taas, ja taas takaisin. On jouluun liittyviä ihania juttuja ja jouluun liittyviä pakkopullia. On työtilaisuuksia ja edustustilaisuuksia ja tilaisuuden tilaisuuksia. Hyväntekeväisyyttä ja juhlaa, ja hyväntekeväisyysjuhlaa. Kahdennentoista päivän iltana on tyhjää, pysähdyin siihen kolmasti tänään lyijykynäni kanssa ja mietin hetken miten on mahdollista että mulla on ihan kokonainen ilta tyhjillään... ei yhtään avaintenluovutusta, ei asiakastapaamisia, ei kekkereitä tai kissanristiäisiä... sitten muistan miksi siinä on tyhjää, ai niin, jätän illan tyhjilleen. Tilaan joulukinkun. Meillä ei ole ollut joulukinkkua vuosiin, mutta tänä vuonna lapset haluavat sellaisen – yökinkun. Olen ...

Tauko kiireisessä päivässä Martan kanssa.  Mihin ihmeeseen nää päivät oikein menee? Joo, joo mulla on työ ja lapset ja... mutta oikeesti, koko tammikuun on tuntunut taas siltä etten ehdi tekemään yhtään mitään ja aika loppuu aina kesken. On aamu ja sit yhtäkkiä kello on yhdeksän illalla ja hommat levällään kuin jokisen eväät. Viime viikolla unohdin autuaallisesti mennä hammaslääkäriinkin, kunnes ne soitti sieltä ja kyseli perään, vähänkö noloa! Sattuuhan sitä, iltapäivällä uusi yritys. Koulujuttuja. Ainakin osin syytän koulua. Ei siis koulussa mitään vikaa ole, mutta realiteetti on se että kun noitten kolmen kullannupun pitäis olla siellä koulussa maanantaista perjantaihin aika tarkkaan yhdeksästä neljään, on meillä tammikuussa ollut kaksi ihan kokonaista kouluviikkoa, siis sellaista joina ei ole vapaapäiviä, opettajan koulutuspäiviä, tai puolikkaita päiviä. Sama meno jatkuu helmikuussa ja kaksi neljästä viikosta on pirstaleisia syystä tai toisesta. Yritä siin...

Aina ei mee ihan putkeen... Terve vaan, täällä paska mutsi.   Sellainen joka peruuttaa kaiken viimeistään viimetipassa ellei jopa sen jälkeen. Sellainen joka ei ole kotona aamulla kun lapset lähtee kouluun ja sellainen joka istuu puhelinpalaverissa tai papereittensa ääressä siihen saakka että on aika mennä nukkumaan. Pinna kireellä ja ajatukset jossakin aivan muualla kuin kotona. Onneksi lapsilla on isä. Mietin sitä taas kun puhuin ystävän kanssa joka kysyi miten mun mies suhtautuu tähän mun työtahtiin, että heillä ei kyllä olis mahdollista moinen meno, siis että äiti tekee viikonlopun töitä ja isä viettää viikonloppua lasten kanssa... Muistutin että olen töissä enkä jossakin joogarteriitissä ja että lasten isä on, niin, lasten isä. Perheitä on erilaisia ja aika monessa äidin tehtävä on edelleen pyörittää perhettä, vaikka oliskin töissä. Mutta onneksi meillä on kaksi vanhempaa, toinen ottamassa kopin silloin kun toista tarvitaan jossakin muualla. Rannalla auringon la...

Viikonloppu meni töitä tehdessä ja mun kauniit ajatukset kirjoittamisesta valui tyhjinä hiekkaan. Koko viime viikon kuvasin meidän aamiaisia, ajatuksena tehdä niistä postaus kun se päivällisen kuvaaminen ei nyt vaan ota onnistuakseen kaiken arjen säätämisen keskellä, jos nyt kenenkään päivällinen muutenkaan on niin innostava aihe. Kuvat aamiaisista vastaa hyvin meidän arkea, kerran viikossa puuroa, tällä viikolla se oli riisipuuro (kuvassa se viimeviikon kaurapuuro), ainakin kerran tai yleensä kaksi kananmunaa, kerran pannareita tai vohveleita ja yhtenä aamuna lintsataan muroilla tai valmisvohveleilla.  Maanantaina kaurapuuroa, chia-siemenillä ja pellavansiemenrouheella. Omani syön voisilmällä, mutta lapsilla on päällä kanelia, kookossokeria, rusinoita ja miniatyyrivaahtokarkkeja.  Perjantaina lapsilla on vapaata koulusta sotaveteraanienpäivän kunniaksi. Odotan itsekin innolla hidasta aamua ja ainakin puolittaista vapaapäivää. Sairaalatyö tuntuu kivalta, mutta käy...

Viimeisen yhdeksän päivän kokemuksella palaan takaisin niihin viiteentoista kuukauteen kun olin täysipäiväisesti töissä. Olen hämmentynyt. Mulla ei ole aavistustakaan miten me ylipäätään selviydyttiin siitä ajasta, tai eihän me kai oikein selvittykään. Kaikki oli jatkuvasti rempallaan. Toisaalta Fredden työkin on elänyt ja muuttanut muotoaan, eikä sillä ole enää aikaa olla kodinhengettärenä. Se näkyy nyt kaikkialla, paperipinoina pöydillä, pyykkikoreina pitkin yläkertaa. Kaikki viisi kiukuttelee toisilleen väsymyksestä ja stressistä, ja Martta, Martta kaipaa huomiota ja löytyy yöllä sängystä. Viime sunnuntaista mulla on ollut migreeni – viisi päivää. Me lasketaan kaikki päiviä, tunteja ja minuutteja siihen että tää on ohi. Se tuntuu hullulta, onhan maailma täynnä ihmisiä jotka käy töissä. Kävinhän mä itsekin täysipäiväisesti töissä. Mutta just nyt, just tässä elämäntilanteessa ja meidän perheen systeemeissä tää on kertakaikkisen toimimaton yhtälö. Vielä viikko niin täs...

Että olipahan viikko. Jotenkin musta tuntuu että totean tän melkein jokaisen viikon päätteksi, mutta tällä kertaa, tää viikko saattaa saada jopa vuoden viikko palkinnon. Tiedättekö, sellainen joka jo sunnuntaina kalenteria katsellessa saa huokaamaan, ja miettimään että miten tästä selvitään hengissä. Siihen kun sit vielä lisätään kaikki se muu ylimääräinen, mitä tälle viikolle sattui osumaan ja tapahtumaan on suorastaan ihme että on perjantai ja kaikki on hengissä ja kai kohtalaisen järjissäänkin. Ensinnäkin lomalta palaaminen on ainakin meillä aina vähän kimuranttia. Jopa kolmen arkipäivän poissaolo tekee sen että maanantaina arkirutiinit hakee paikkaansa. Yhtä ahdistaa, toinen vipeltää ja kolmas murjottaa. Maanantai Aloitan maanantaiaamun istumalla koululla Ollipollin palaverissa. Meitä istuu saman pöydän ääressä; reksi, apulaisrehtori, opettaja, erityisopettaja, koulupsykologi, oppilaanohjaaja, toimintaterapeutti, puheterapeutti, lukiopettaja ja allekirjoittanut. Yhteen...

perjantaiskumppaa Niin... minkälaista on töissä loman jälkeen? Siis, siinä uudessa duunissa, siinä jota oot tehnyt kaksi viikkoa ja sit lähtenyt miltei viikon lomalle? Siinä duunissa jota kukaan ei tee sillä aikaa kun olet lomalla, ja se kerääntyy, ja se kasaantuu, ja se löytyy maanantaiaamuna ennen kello seitsemää sähköpostista. Kaikki viestit ei oo hienotunteisesti kirjoitettua. Osasta ei tarvitse lukea rivien välistä, vaan se on ihan suorasanaisesti kirjoitettu, se että olet kokematon, etkä osaa. On muutama suoranainen virhekin, eikä ne kaikki ole edes omia, mut hei, väliäkö tuolla... syyllinen on syytä löytää ja nimetä. Yhdeksään mennessä tekee mieli käpertyä työpöydän alle, tunkea peukalo suuhun ja tirauttaa muutama kyynel. Pomolle hymyilen urheasti ja sanon et kyl tää tästä. Pomo toteaa et muista et silloin kun hän aloitti omassa hommassaa hänkään ei tiennyt edes mikä on keuhkoahtaumatauti, ja usein on päiviä kun ei edelleenkään oikeastaan tiedä mitä tekee, mut tekee...