Jouduin oikein katsomaan mistä olen viimeksi ja sitä ennen kirjoittanut. Marraskuu meni ohitse pendolinon tahtiin, eikä joulukuu ole ainakaan toistaiseksi osoittautunut juurikaan armollisemmaksi. On tiistai, alkuilta ja työpäivä on alkanut aikaeron takia jo aamuviideltä sillä asiakas oli tällä kertaa kolme aikavyöhykettä edellä ja sopimus piti saada eteenpäin. Toimistossa Fredde naputtelee omalla koneellaan sähköpostia ja vieressä käy kaksi koiraa kilpailua mun unisukasta, kuin sidostesukkamainoksessa konsanaan. Mitä meillä sitten tapahtui marraskuussa? Alkukuusta kirjoitin Kentsun kouluhaasteista. Sain sovittua palaverin koulun kanssa ja kuun puolivälissä istuimme reksin kanslian neukkarissa jannun, reksin, erityisopen, matikanopen ja englanninopen kanssa. Jaettiin vastuita, päivitettiin erityisopetussuunnitelmaa, keskusteltiin haasteista ja sovittiin seuraava palaveri joulukuun puoliväliin. Ongelmat on niitä samoja kuin aina ennenkin, pitäisi malttaa hidastaa, ta...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.