Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella estetiikka merkityt tekstit.

hetken kadutti

Neljäkymmentäneljä ei ole vanha. 44 ei oikeastaan vielä ole ikä eikä mikään. Lapsuudenystävä synnytti männä viikolla esikoisensa, 42-vuotiaana, koulutoveri samoin – esikoisensa - päälle nelikymppisenä. Jo aikaa sitten päätin vakaasti kohdata vanhenemisen merkit ylpeydellä, katsoa ryppyjä rakkaudella ja kunnioituksella, merkkeinä eletystä elämästä ja karttuneesta kokemuksesta. Harakanvarpaat silmien ympärillä, vuosien tuomat juonteet suupielissä ja ne syvät uurteet otsassa, ne ovat osa mua enkä koskaan ole toivonut niitä pois. Oma äitini kävi ensimmäisessä kauneusleikkauksessaan jo kauan ennen kuin minä olin kouluikäinen, jo kauan ennen kuin täytti itse kolmekymmentä. Nuoruuden ylläpitäminen, oman itsensä muokkaaminen, omien sanojen mukaan paremmaksi, oli kiinteä osa elämää. Illuusion luominen. Nipistetään sieltä, vedetään tuolta. Oli kalliita rasvoja ja seerumeita, oli kauneudenhoitoon sisäisesti nautittavia kapseleita. Kasvojen kohotuksesta puhuttiin jo ennen kuin kukaan ol...

jussina

Mitä me sit tehtiin Jussina? Me istuttiin naapureitten kanssa nuotiolla ja paahdettiin vaahtokarkkeja. Me valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään. Me syötiin brunssia,  grillattiin pizzaa ja sisäfilepihvejä. Me katsottiin toista sataa Ferraria niitten kokoontuessa lauantaiaamuiseen kesätapaamiseen, käytiin M:n kanssa pedikyyrissä, ajettiin ratikalla, istuttiin terassilla katsomassa vartaassa pyörivää possua ja ihailtiin sataman jahteja. Meillä oli hyvä Juhannus.  mä heräsin ihan ekana Ferrari tapahtuma meidän pikkuostarilla O:n aamiainen; tonnikalasushia, vuohenmaitojogurttia ja donitsi miks täällä on sitruuna? M yrittää rentoutua South Lake Union Transportation aka S.L.U.T. jos et maksanut tullessa, maksa mennessä... tähän kiteytyy länsirannikon ihanuus Kaupungin toisella laidalla oli 27. vuotuinen keskikesän alastoparaati tuhansien kokoontuessa osallistumaan tai katsomaan. Osataan täälläkin ...

hömpötyksiä

Täällä meidän kylillä väri on nyt violetti. Voi se ehkä olla sellainen polttava pinkkikin, mutta useimmiten se on violetti. Ei mikään pehmeän huomaamaton munakoiso, vaan ihan aito ja rohkea väri, sellainen kuin lupiinin kukka. Sitä on kaikilla. Lapsista vanhuksiin. Osalla kokonaan, useimmilla raitoina tai dippauksena, mutta violettia sen on oltava. Fredden töissäkin violetti on päivän väri ja ainakin viidellä M:n koulun vanhemmalla on violetti raidotus tai dippaus. O:n koulukaverin äidin hiukset on kokonaan violetit. Naamis täyttyy violeteista väripurkeista ja valokuvista kotikokeilun tuloksista. Yks tekee koolaidilla, toinen punaisella hiusvärillä valkaistuun. Kolmas on tilannut netistä violettia. Mäkin tiedän jo, että ensin pitää valkaista jotta se kirkas väri tarttuu myös kirkkaana. Kampaajan varauskirjat täyttyy värjääjistä, pitää saada violettia tukkaan. Kosmetiikkaliikkeistä saa poispestäviä pikavärejä, niitä jotka voi aina iltaisin pestä pois. Leikkasin eilen M:n tukan...

sääret sokerissa

Niin, se sokeri. Siis se karvasokeri. Lupasin kertoa miten Parissan kanssa kävi, lähtikö karvat, päädyinkö karvanpoistajalle vai otiko höylän kouraan. Ihan alkuun sanon ettei säärikarvat sovi mulle. Ehkä se on ne kymmenet karvattomat vuodet, mä kun oon höylännyt uskollisesti kesät talvet. Se kun tuuli kepeästi liehuttaa pyöräillessä säärikarvoja ei tuntunut hyvältä, eikä tunne siitä että kaikki tuijottaa mun sääriä poistunut. Kukaan ei tuijottanut ja silti mennessäni hakemaan O:n koulusta shortseissa muistin sanoa jokaiselle vastaantulijalle että joo, ”waxing on vielä tekemättä” ettei kukaan vaan vahingossakaan kuvittele etten mä ole huomannut mun karvaisia sääriä. Kyllä olin ja halusin niistä eroon. Eka yritys viikko takaperin meni niin sanotusti reisille. Lämmitin – liikaa – levitin – liikaa – läiskäsin poistopaperin päälle ja repäisin. Paperiin jäi runsaasti sokeria, mutta ei yhtään karvaa. Fredde puuttui mun touhuun ja kertoi nähneesä telkkarissa miten se pitää tehd...

sulkasato

Istun kahden pojan kanssa lääkärin vastaanottohuoneessa. Esitän että teen jotain tärkeetä toisen pojan kanssa lääkärin puhuessa. Todellisuudessa puren huulta ja hoen hiljaa itselleni: ”Et itke! Et saa itkeä, et nyt... itket sit autossa, mutta et tässä... hymyile, naura, sano jotakin hauskaa...” Se alkoi kai jossakin vaiheessa kevättä. Hiljalleen, niin ettei siihen oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota. Niin että ajattelin että se nyt on vaan näitä vaiheita, siis niitä missä elimistö uusiutuu ja sit se taas tasaantuu. Googlasin ja rauhoituin hetkeksi. Turhia huolia. Naisten kotkotuksia. Tein mitä netissä neuvottiin enkä vähään aikaan ajatellut asiaa sen enempää. Harmitonta ja ohimenevää. Jossakin vaiheessa havahduin siihen että kampa on suihkun jälkeen aina täynnä hiuksia... lähteehän noita... kaikilta. Tein tukistuskokeen uudestaan, ostin kaupasta biotiinia ja yritin olla huolehtimatta. Sitten tyynyliinasta alkoi löytymään hiuksia ja se kampa suihkun jälkeen oli edelleen täynn...

turhuuden markkinoilla

Oon haaveillut räpsyripsistä kauan. Tarkemmin sanottuna olen haaveillut räpsyripsistä toukokuusta 2011 kun ekaa kertaa näin sellaiset jossakin muualla kuin telkkarissa tai lehtikuvissa. Silloin lensin lentokoneella kotiin ja katsoin netistä mitä lysti maksaa... eka laaki $250:sta ylöspäin ja ylläpito 2-3 viikon välein reilun satasen. hautasin unelmani samaan laatikkoon rakennekynsien kanssa. Sen jälkeen oon aina säännöllisin väliajoin törmännyt niihin ihaniin räpsyripsiin, ystävillä ja tuttavilla ja blogistaniassakin - aina joku on menoissa ripsihuoltoon. Mä oon jokainen kerta miettinyt sitä vaivaa ja rahaa... haluaisinko-pystyisinkö-voisinko laittaa moisen summan pelkkään turhuuteen, ja kerta toisensa jälkeen sulkenut sen ajatuksen sinne rakennekynsilaatikkoon. Muutama viikko takaperin yks ystävätär oli löytänyt uuden ripsarin, sellaisen joka ihan oikeasti pidentäisi ripsiä. Kolleega taas oli menossa sinne kuuluisaan ripsihuoltoon. Kotona istuin tietokoneen ääreen ja laitoin naamik...

tuolit vol.2

Lapset on viimeinkin sen ikäisiä että on mahdollista taas sisustaa. Ne edelliset ruokapöydäntuolit on hankittu Askosta tai Iskusta... Iskusta kai, joskus 90-luvun puolivälissä ja kyllähän ne hyvin on meitä palvelleet. Ensin kirsikkapuun värisiksi petsattuina sitten maalattuina; valkoiseksi, harmaaksi, violetiksi, tummanharmaaksi, valkoiseksi.... Tilalle on etsitty uusia tuoleja nyt jo useamman vuoden ajan. Tavoitteena kestävyys, ajattomuus ja järjellinen hinta. Yhdet tuolit meillä jo pyörähtikin , mutta laadun osoittautuessa huonoksi ne palautettiin sinne mistä tulivatkin. Viime viikonloppuna tehtiin taas päätöksiä, ja tilattiin meille kahdeksan kappaletta italialaisia Casprinin Sabrina-tuoleja. Toimitusajan piti olla kaksi viikkoa ja yllätys oli suuri kun meille perjantaina soitettiin että ne voi käydä hakemassa. Samalla tilattu valaisin ei taas vastaavasti ehtinyt meille vielä huolimatta siitä että sen piti tulla ensin. oishan ne toki saanut kotiinkuljetettunakin, mutta sääste...

löydä sisäinen prinsessasi

L siivoo meidän jääkaappia ja vilkuilee samalla toisella silmällä formulaa. Me surffataan lauman kanssa netissä ja katsellaan oikeitten prinssien ja prinsessojen juhla-asuja. Kauniita ne on, kaikki. Meidän silmiin sopi myös Madden hääpuku. Olihan se perinteinen, mutta miksi sen olis pitänyt olla jotakin muuta? Kyllä mä ainakin lapsesta saakka halusin hääpäivänäni pukeutua kermakakkuun, laittaa hunnun päähän ja olla prinsessa – no Madde nyt on rinsessa muutenkin – mutta eiköhän Maddekin oo juossut pitkin palatsia alushame päässä ja leikkinyt menevänsä naimisiin. Mun olo ei hyvin nukutun yön jäljiltä ole kovin kärkäs tai naseva. Silti suosittelen lukemaan tän blogikirjoituksen , johon heti ekaks törmäsin. Suosittelen lukemaan ja miettimään, ei siis silleen et mietipä nyt... vaan ihan vaan pohtimaan sitä mielikuvaa omasta kehosta ja sitä miten se oma mielikuva siirtyy omissa lapsissa eteenpäin. Oletko ruma? Oletko lihava? Oletko huono? Vai voisitko olla kaunis myös venyneenä ja va...

si-si-sisustan

Vuosien saatossa ollaan huomattu että meidän sisutustrendit kiertää kaupasta toiseen. Herää kysymys kiertääkö meidän mieltymykset oikeesti, vai onko näissä tietyssä liikkeissä kiertävä tyyli... Noin isommassa mittakaavassa täältä löytyy kolme isoa sisustusketjua - en laske Ikeaa mukaan - ja me käytetään niitä kaikkia vuorotellen... uusin tulokas meidän kulmilla on Room and Board , siellä mulla ei oo varaa käydä edes vessassa. Noin muuten me kierretään Crate&Barrel :n Pottery Barn :n ja Restoration Hardware :n väliä. Se mitä kaipaan meidän kulmille on ne Crate&Barrel:n sisarukset West Elm ja West Elm Market. Meidän tuoliprojekti - siis ruokapöydän tuolit - tais alkaa joskus vuoden 2005 tienoilla ja siitä saakka ollaan etsitty meille uusia tuoleja. Vanhoja on maalattu ja korjattu ja maalattu uudestaan ja sit taas maalattu uudestaan. Ja sit on kierretty kauppoja ja haaveiltu ja odotettu sitä hetkeä kun "the" oikea tuoli osuu kohdalle. Niitä oikeita tuolejahan on sin...