torstai 31. lokakuuta 2013

halloween on kestävyyslaji - äidille

Juhlallisuuksien ja muiden vietto alkoi ennen kymmentä ja päättyi illalla vähän ennen yhdeksää...

päivän ekat juhlat K:n koulussa kello 10.

tokat bileet O:n luokassa tuntia myöhemmin... O päätti sittenkin pukeutua

M:n koulun alkua odotellessa

matkalla nM:n juhliin alkuiltapäivästä

alakoululaiset oli hyödyntäneet vuodenajan bilsantunnilla ja opetelleet luustoa

M:n ikäryhmä esiintyy juhlasalissa

täysi salillinen alakoululaisia


opettajat esiintyi myös

illan eka "trick-or-treat" naapurin luona... naapuri on ammatiltaan... no, poliisi

seuraava naapuri

sit siirryttiin jo M:n koulukaverin luokse

se on ihan aito ja elävä - kissa

ryhmä rämä

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

hyperventilaatio

Huomenna Halloween, ja päivä menee juhliessa... K:n bileet kymmeneltä, O:n yhdeltätoista. M:lla juhlat juhlasalissa iltapäiväkahdelta ja siihen perään kemut omassa luokassa. Illalla karkki tai kepponen -kierrokselle... O ei edelleenkään halua pukeutua, se haluaa olla vaan "O" ja K uskoo pyhästi olevansa Batman.

Koulua jäljellä ensi viikon lopputentit ja presentaatiot. Siitä harjoitteluun ja sit tää on tehty. Joulukuussa vikana rypistyksenä se osavaltion sertifikaatio. Tänään oli lähellä iskeä stressihalvaus ja hyperventilaatio... K sai maanantaille peruutusajan Autismiklinikalle, huomiset juhlinnat ja niihin liittyvät ostokset ja leipomukset ja logistiset kuviot - mahdottomuudet. Sit ne lopputentit ja presentaatiot ja näytetyöt ja... Mä yritän hädissäni vääntää sitä presentaatiota ja opiskella lyhenteitä ja jatkuvasti joku tarvitsee mua pyyhkimään tai pukemaan tai riisumaan, tai mehulasi on kaatunut, tai telkkari ei toimi...

Illalla puhuttiin L:n kanssa, et onhan tää ollut ihan valtavan rankkaa kaikille ja ihanaa et se on kohta ohitse. Ei olis minkäänlaisia mahdollisuuksia käydä täyspäiväisesti koulua ja hoitaa tätä rulettia tässä nykyisessä tilanteessa. Jo se, että lauma on jaettu kolmeen eri kouluun, kolmeen eri aikaan tekee tilanteesta vähintäänkin haasteellisen... tilanne on toinen siinä vaiheessa kun ne kaikki on samassa opinahjossa samalla aikavälillä (8:55-15:30), siinä vaiheessa mun on teknisesti mahdollista olla taas täyspäiväinen opiskelija ilman että mun opinnot vaatii kohtuuttomasti muilta osapuolilta.

Mun istuessa vikaa lyhennetenttiä ja treenatessa labrafinaalia varten (25 minuuttia ja viisi tehtävää esim: käsienpesu, verenpaine, yläraajojen liikerataharjoitukset vuodepotilaalle, alapesu vuodepotilaalle, siirtyminen pyörätuoliin) L vei lapset karkin keruuseen työpaikalleen...


M pääsi taikurin avustajaksi



Eilen ne oli käyneet lelukaupassa ja tänään mua sit ammuskeltiin ostoksilla.




tiistai 29. lokakuuta 2013

loppupaniikki


  • huomenna vika latinantentti
  • presentaatio maanantaiksi
  • kansio tiistaiksi
  • hoitosuunnitelma tiistaiksi
  • loppukokeet ma-to
  • harjoittelun alkuun yhdeksän päivää
Saan paniikin... oon tänään tehnyt sitä helvatan presentaatiota koko päivän... ilmoittauduin tammikuulle, en osannut valita enkun ja matikan välillä, otin molemmat kunnes oon päättänyt.






sää on onneksi taivaallinen


maanantai 28. lokakuuta 2013

pikakelauksella lauantaista maanantaihin

Oltiin siis lauantaina ihan Halloweenbileissä ekaa kertaa niin että myös Batman ja O pääsi mukaan. M oli ekaa kertaa viime vuonna ja tällä kertaa se oli jo ihan konkari. O:n kanssa treenattiin kummituksia ja kaiken maailman kammotuksia jo etukäteen ja vaikka se pelkäs, se pärjäs siellä kemuissa suorastaan mallikkaasti ja liittyi jopa aarteenmetsästäjien seurueeseen vähän aikaa mietittyään... mitäpä ei lapsi tekis karkkipalkalla. Hinta piti kuitenkin maksaa. O nukkui tukevasti mun ja L:n välissä herättyään aamuöiseen luurankopainajaiseen. O nukkui meidän välissä, tukevasti ja ihan ensimmäistä kertaa. Niin paljon sitä pelotti ja niin urhea se oli ollut.





Perjantaina mä hain meidän superstaran koulusta ja poimin sen ekaa kertaa kyytiin niin kuin isot lapset, koulun nedestä lippusalolta. Se oli polleena. Tänään mun pitää kärrätä sen superstarasysteemit kouluun, kun enhän mä sitä voi koulubussiin pistää itseään isomman julisteen kanssa...

hakujonossa

oli hyvää aikaa lukea

M:n ja mun yhdessä väsäämä juliste


Sit pitäis ottaa jonkinmoinen ryhtiliike ja palata oman sorvin ääreen... miettiä sitä autismipresentaatiota vähän lisää ja sit perehtyä taas tauteihin ja niitten hoitoihin. Viikko 6 pyörähtää käyntiin.

K odottamassa koulubussia tänä aamuna


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

hei kurpitsaa!

Aamiaiseksi kurpitsapannareita, kirkossa – pitkästä aikaa – halloweenia kurpitsoineen, kotona lihapullataikinaan taas vähän kurpitsaa. Kurpitsaa pullassa ja leivässä, keitossa ja hillossa... kurpitsaa, kurpitsaa, kurpitsaa... ehkä oranssein ja monikäyttöisin tietämäni kasvis, no on porkkanastakin moneen.

kurpitsan värinen vahaliitu ja ristilukki

Jack-O-Lantern

siemenet putsataan ja paahdetaan


sugar pumpkins muuttuu uunissa monikäyttöiseksi soseeksi




kolmesta pumpasta vajaat kolme litraa sosetta



ole kiltti!

Pari viikkoa takaperin L kertoi että Anoppi oli ollut taas kahvilla Mutsin kanssa. Se kertoi et Anoppi oli näyttänyt kuvia laumasta ja Mutsi oli itkenyt. Anoppi oli sanonut Mutsille että tilanne on nyt sen käsissä ja et jos se haluaa tehdä asialle jotakin, pitää sen otta se ensimmnäinen askel... Mä oon syvältä sydämestäni pahoillani, että mun äidillä on paha olla. Mä toivoisin, että se osais olla onnellinen ja että sillä olis hyvä olla. Mä mietin olenko mä tosiaan yksin syyllinen kaikkeen tähän onnettomuuteen ja suruun... pitäiskö mun tuntea syyllisyyttä? Pitäiskö mulla olla halu ja tahto ratkaista tilanne?Pitäiskö mun tuntea tarvetta tehdä jotakin?

Ajatus siitä että Mutsi päättäis ottaa sen Anopin kehoittaman askeleen, saa mut fyysisesti pahoinvoivaksi ja ajatus siitä että mun puhelin soi ja näytöllä näkyy Mutsin numero, saa mut tuntemaan orastavaa pakokauhua. En edes halua ajatella sen mahdollisuutta ja silti se ajatus on nyt kylvetty.

Olenko kyvytön, tai haluton antamaan anteeksi? En. Olen antanut anteeksi jossakin vaiheessa, pitkän prosessin tuloksena... kuin huomaamatta. Asiat eivät ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ei kukaan tahallaan ole mitään sanonut tai tehnyt. Kukin uskonut valitsevansa parhaiten ja olevansa oikeassa, ja siinä tilanteessa mä olen aina ollut se joka on väärässä, olkoon niin. Mun elämä on täyttä ja hyvää ja onnellista, enkä minä olis minä jos en olis kulkenut sitä tietä jonka olen kulkenut. Mä en olis omille lapsilleni se vanhempi joka olen nyt, jos elämä olis ollut toisenlaista. Kun muut puhuu äideistään ja isistään ja vanhemmistaan, mä olen hiljaa. En kehtaa sanoa että mä olen se lapsi jonka oma äiti ei halua tietää mitä sen lapselle kuuluu, mitä se tekee ja minkälaista sen elämä on. Mitä se kertoo minusta? Miten kauhealta se saa mut näyttämään? Se että asiat on monimutkaisia, tuntuu heikolta puolustukselta... olen siis hiljaa. Häpeänkö? Kyllä. Häpeänkö? En. Riippuu kysymyksestä ja kysyjästä. Olisinko halunnut muuta? Olisinko halunnut ihmisen jolle puhua kaikesta, olisinko halunnut sen joka pitää mun puolia, kuuntelee, tukee, kasvattaa ja ymmärtää? Olisin. En saanut. Luulenko itse olevani täydellinen? En. Yritän toimia oikein ja tasapuolisesti. Aina en osaa.


Mä en halua sitä takaisin mun elämään. En halua avata ovea, en kutsua sisään meidän elämään. En halua olla taas siinä tilanteessa missä etsitään sanoja selittää lapsille miksi niitten mummi lähti. Miksi mummi ei enää halua nähdä niitä, puhua puhelimessa, lähettää kortteja. En halua joutua loukkaamaan, en halua joutua sanomaan ettei hän ole tervetullut, en halua sulkea ovea ja pyytää lähtemään. Se vaatii paljon, niin paljon että sen tietää vain toinen joka on niin tehnyt. Ajatuskin siitä oksettaa ja silti tiedän etten voi muutakaan, jostakin se voima täytyy tarvittaessa löytää, voima ja kyky suojella niitä jotka ei itse osaa vielä itseään puolustaa, kyky ja voima suojella omia lapsia. Älä soita. Pyydän. Älä soita. Älä kirjoita. Jos rakastat - edes vähän. Jos välität, jos välität oikeesti muista kuin itsestäsi – pyydän - anna meidän olla... meidän on hyvä näin.



lauantai 26. lokakuuta 2013

kuka voitti taistelun, vai voittiko kukaan?

Marika kirjoittiomasta ruokasäpsystään ja kysyi miten meidän säpsyn kävi... Lähtötilanne oli se, että lapset ruokittiin lastenruualla ja vanhemmat söi omansa sit joskus. Lasten ruokiin luettiin kananuggetit - yök – juustopizza, maapähkinävoileivät ja mac & cheese. Lisukkeena omenanlohkoja, omenasosetta, jugurttia ja kirjava variaatio muropatukoita. M on oma lukunsa ja on sitä edelleen.

Mikä sit on muuttunut elokuusta, nyt kun lähennellään jo marraskuuta? Mä aloitin sen kouluni syyskuussa, ja me ei siis edelleenkään syödä lasten kanssa kuin viikonloppuisin mutta syödään siis yhdessä ja saman pöydän ääressä edes silloin. Olen lakannut miettimästä asiaa siltä kantilta et mitä ne söis, vaan tarjoan mitä tarjoan ja joskus kelpaa ja joskus ei, jos ei kelpaa niin saa jatkaa matkaansa nälkäisenä. Useimmiten ruoka on samaa, tai variaatio samasta kuin mitä me itse syödään. Edellämainitusta lastenruokalistasta on jäljellä kaksi jäkimmäistä, ja niitäkin tarjoillaan korkeintaan satunnaisesti. Juustopizza ei nykymittapuulla ole ruokaa - paitsi lounaaksi - ja kananuggetit on vaihtunut vähemmän prosessoituun kanaan.

Maanantai: grillibroileria ja ranskalaisia – arvatenkin menestys
Tiistai: spaghetti carbonara (ihan sipulilla ja pippurilla) – kaikki kolme söi
Keskiviikko: calzone pepperoni ja italialaisella makkaralla – O tykkäs, K söi
Torstai: chicken parmigiana (leivitetty kanafile, pastaa ja marinarakastiketta) – menestys
Perjantai: kinkku-katkarapupizza – O tykkäs ja söi kaks palaa, K söi, M istui yläkerrassa murjottamassa

Nyt jälkikäteen katsottuna on todettava että melko italialaispainotteinen viikko... lisukkeena porkkanoita, tomaattia, omenaa... Makaronilaatikosta ne ei edelleenkään tykkää, lohikeitto oli kidutusta, chicken pot pie epäilyttävää. Kuitenkin kaikkea maistetaan, joskus tykätään ja toisinaan ei. Yksi kokonainen viikko harjoiteltiin tomaattikeittoa ja K on ainoa, joka ei sitä edelleenkään syö. Lounasleivän väliin voi nykyään lykätä kinkkua ja juustoa, tomaatin ne syö edelleen mieluummin siinä rinnalla ja salaatti on edelleen yök.

Käytännössä ollaan jouduttu toteamaan, että useimmiten ruokailutilanne sujuu huomattavasti paremmin jos M syö erikseen eikä pääse kertomaan jannuille ettei ruokaa kannata syödä. O syö siis nykyään melkein mitä vaan, K on edelleen se tavislapsi joka mieluiten syö niitä lasten perusherkkuja ja M on edelleen M.


Loppuyhteenvetona sanoisin että kannatti, M:kin on oppinut edes maistamaan vaikkei se M:n etukäteen tehtyä päätöstä käännäkään. Kiitospäiväpöydässä tulee olemaan kiitospäiväruokia ja joulupöydässä jouluruokia. Etukäteen osaan jo arvella että kalkkuna kelpaa ja kinkku ja eiköhän O syö myös joulukalat, ainakin jos sisko ei ole vieressä muistuttamassa ettei kalaa kertakaikkiaan voi syödä.



perjantai 25. lokakuuta 2013

laiskanpulskeana

Mun ei oikeastaan tee mieli tehdä yhtään mitään, tai siis... mun tekee mieli istahtaa sohvalle, avata telkkari ja tuijottaa jotain ihanaa elokuvaa ja sen jälkeen seuraavaa ja sit sitä seuraavaa ja... en mä edes tiedä mitä mä haluisin katsoa, ja ehkei sen tarvitsis edes olla mitenkään erityisen ihana tai nostattava tai kantaaottava... se vois vaan olla, hätätilassa vaikka joku typerä päiväsarja ”wife swap” tai ”teenage mom”. Mua vaan huvittais olla tekemättä yhtään mitään, olla kuulematta enää yhtään ”but mom”:ia...

Oikealla puolella on läjä papereita. Se sisältää M:n kotitehtävälistoja, mun papereita, O:n koulupapruja, K:n papereita ja kaikkea sekalaista. Tänään niitä kotitehtäviä tulee sille läjä lisää. Pitäis soittaa lastenlääkäriasemalle niitten laskutuksesta ja täyttää äänestyslipuke ja...

papruja ja laskuja ja antibioottivoide ja yliviivaustussi ja tarralappuja... ainakin
vaalit on taas tulossa ja kauppakin ottaa kantaa...

no KYLLÄ!


Mun vasemmalla puolella on kirja – Nursing Assistant, A Nursing Process Approasc, Basics – ja mun pitäis jatkaa siitä mihin jäin. Eilen illalla kahlasin läpi iho-ongelmien ja tänään M:n ollessa psykologilla kävin läpi sydän- ja verisuonitaudit ja hengityselinsairaudet. Seuraavaksi olis vuorossa tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet. Sen lisäksi mun pitäis miettiä sitä presentaatiota autismista, siis koulutehtävää... etsiä tietoa ja lähteitä ja kirjoittaa ja piirtää ja vääntää ja kääntää ja lopuksi tunkea kaikki powerpointiin. Edelleen pitäis saada itsensä ilmoitettua sille englanninkurssille tammikuussa ja käytyä otattamassa itsestään valokuva harjoittelupaikkaa varten.




Koneella olis kasapäin sähköposteja, ja sit pitäis laittaa palaveripyyntöä M:n opettajille ja tilannepäivitystä K:n tiimille – siitä klinikkakeikasta – ja pohtia kaikkien kolmen Halloween Partyjä ja... soittaa mun lääkärille ja hakea seuraava hepatiittipiikki ja toinen vesirokkorokotus, ja ehkä vähän laittaa noita hartioita taas järjestykseen. Pitäis ruveta järjestämään lasatenhoitoa harjoittelupäiville ja huomenna olis vuotuiset kummitusjuhlat Sen Toisen Koululaisen luona ja mua stressaa jo etukäteen valvominen ja sunnuntai ja väsyneet lapset. Olis kivaa tavata ihmisiäkin ja samalla musta tuntuu että oon niin nuupahtanut etten jaksa puhua edes L:n kanssa. Mä haluun vaan olla, rauhassa ja yksin.




Logistinen painajainen alkaa maistumaan puulta. Aamulla mulla on aikaa hoitaa asioita kodin ulkopuolella yhdeksästä yhteentoista ja sit taas kahdentoista jälkeen. Nyt just voisin lykätä toki lapsoset autoon ja lähteä vimään ja tuomaan ja hoitamaan... vaan en viitsi. Kaduttaa jo sekin et lupasin hakea M:n koulusta vaikka tiedän et sillä on isoja papereita tuotavana kotiin. Musta olis ihanaa järkkäilla lapsille leikkideittejä tai tehdä jotain repäisevää mut aina pitää olla jossakin... koulussa, koululta, kouluun... terapiassa, terapiaan tai terapiasta. Voisko noita lapsukaisia pikakasvattaa vähän? Sen verran vaan et ne olis taas kaikki samassa koulussa ja kävis sitä kouluaan samaan aikaan? Ei sen enempää tarvitsis... 

se on kohta kokonaan ilman hampaita


Ja sit mä haluaisin siirtyä aikajanalla lopputyön ja loppukokeen ylitse ja hypätä vielä joulukuun puoliväliin ja siihen, että se osavaltiotason sertifikaatiokoekin olis tehty - toivon mukaan myös läpäisty. Siihen asti kun lähinnä odotan että taivas putoaa niskaan... tai että unohdan jotakin oleellista, niin kuin sen että annetaanko se soittokello potilalle ennen vai jälkeen käsienpesun silloin nkun on laitettu potilaalle sukat jalkaan - osavaltiokokeessa se voi olla, ja onkin,  hylkäyksen paikka, jos järjestys on väärä... 

ennen vai jälkeen?
L:n ostamat ihanat tulppaanit