Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yläkoulu merkityt tekstit.

sitten alkoi koulu

Ilolla ilmoitan, että selvisimme kaikki hengissä ensimmäisestä kouluviikosta. Oli hetkiä, jolloin en ollut ihan varma, ja perjantai-illan koittaessa kaatui meistä viimeinenkin vuoteeseen iltakymmeneltä. Allekirjoittanut tosin etsiytyi täkin alle jo kauan ennen yhdeksää. Kouluvuoden ensimmäinen viikko on aina ollut haastava, tänä vuonna haasteellisuuskerrointa lisäsi edellisistä vuosista koulupiirin tekniset ongelmat, kommunikaatiokatkos kouluterveydenhoitajan ja koulupiirin johdon välillä, yhden lapsen lukionaloitus ja viimeisimpänä se, että minulla oli täällä asiakkaat keskilännestä ja heidän tavoitteensa oli löytää koti kolmessa päivässä. Viikkoon on mahtunut myös maanjäristys, metsäpalojen aiheuttama tuhkasade ja heikko ilmanlaatu. Bring it on! Koko koulunalkua edeltävän viikon kävin kirjeenvaihtoa kolmiossa lastensairaala-koulu-minä. Koulu halusi lastensairaalan täyttävän heidän kaavakkeensa lapsen lääkityksestä, lastensairaala vetosi hoitosuunnitelmaan ja osavaltion lainsäädäntöön...

tilastoja koulumaailmasta

  Sateisena maanantaiaamuna istun lasten kanssa seisovassa autojonossa matkalla kouluun. Moni muukin on tehnyt saman ratkaisun, heltynyt, ja hypännyt autonrattiin, jotta jälkikasvun ei tarvitse kävellä tai pyöräillä, ja sen myötä istua märissäm vaatteissa koko päivää. Ei muuten, mutta meillä ei ole naulakoita tai säilytyslokeroita ja siksi valtaosa yläkoululaisista jättää takin kotiin. Koulunpiha kuhisee maskipäisiä, reppuselkäisiä nuoria. Osa laahustaa väsähtäneenä maanantaiaamun kunniaksi, joku halaa ystävää, toiset juttelevat keskenään. Meidän kolmikko jakautuu kahtia, kuudesluokkalaiset menevät sisään etuovesta, kahdeksasluokkalaiset länsisiivestä. Ekalla tunnilla Kentsulla on pelastusliivimatikkaa, Ollipollilla luonnontieteitä ja Tättiksellä englantia. Koulupäivän päättyessä vähän ennen kolmea on Tättis tulossa espanjantunnilta, Kentsu luonnontieteistä ja Ollipolli yhteiskuntaopin tunnilta. Väliin mahtuu sekalaisesti historiaa, kotitaloutta, liikuntaa-tanssia-kuntosaliharjoi...

yläkoululaiset

  Ensi viikon keskiviikkona alkaa koulu. Meidän kolmikko on taas pitkästä aikaa samassa koulussa ja jannut odottaa yläkoulun alkamista sellaisella varovaisella, jännittyneellä innostuksella. Siellä koulun pihalla jonossa seisokellessani tajusin että tämä on meidän lapsille kolmas kouluvuosi jota Covid-19 koskettaa, käytännössä koko Tättiksen yläkouluaika. Meidän yläkoulussa on vajaat 900 oppilasta ja kouluun tutustuminen hoidetaan aakkosjärjestyksessä niin että ruuhkia vältellään. Joissakin kouluissa tämä menee luokka-asteittain mikä on vähän haastavaa niille perheille joissa on useampi yläkoululainen. Ensin otetaan koulukuvat ja tulostetaan samalla oppilaskortti. Oppilaskortilla saa lunastaa kirjastosta läppärin ja kun kainalossa on tietokone voi halutessaan mennä opastetulle kierrokselle. Opastetut kierrokset on tarkoitettu niille oppilaille joille koulu on uusi, käytännössä kaikki 6-luokkalaiset, 2/3 7-luokkalaisista ja satunnaiset, koulun alueelle kesän aikana muuttaneet 8-luok...

kouluampuja vai vesuri?

Eka viikko koulua takana. Kaikki on hengissä ja keskimäärin kai aika hyvissä voimissakin. On hyvää ja on huonoa ja on jotakin siltä väliltä. Me ollaan takaisin kahden koulun taktiikassa, no okei, ennen niitä oli kolme ja se asettaa vähän haasteita ja kapuloita yhden äidin päivään kun se helikopteriäiti ei anna lapsen kulkea kouluun jalan tai pyörällä. Ei vaikka ne kaikki muut kuinka antais. Ekana aamuna nukutti. Ajatukset kiertää vähän kehää ja palaa aina hetkittäin Laura Saarikosken kolumniin Hesarissa . Ärsyttää. Miksi? Mitä välii? Koska anoppi muun muassa kysyi miten me pärjätään täällä kun kidnappaajat vaanii jokaisessa nurkassa ja vesikin on ihan järkyn pahaa. No ei vaani, eikä ole. Mitä välii? No, on välii koska Laura on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö ja hänellä on mahdollisuus luoda Yhdysvalloista laajempaa mielikuvaa kuin se mitä hän tarjoaa, onhan Laura kuitenkin nähnyt Yhdysvalloista aika monta muutakin puolta kuin sen oman pienen lähiönsä jossa asui tääll...