Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella suomikoulu merkityt tekstit.

täysin toivoton torstai

Yö on rikkonainen. Ensin Fredde herättää mut toteamalla arkisesti et meidän sängyssä haisee ihan pissalle. Nostan välissä tuhisevan tyttäreni peittoa ja toteen et joo, neiti ei sit vissiin muistanut käydä pissalla ennen nukkumaanmenoa. Fredde nostaa unitokkuraisen lapsen suihkuun, mä nousen vaihtamaan lakanoita. Huokaisen helpotuksesta kun tajuan että tällä kertaa patjansuojus oli onneksi välissä. Lopulta vaivun takaisin unen nirvanaan, vain havahtuakseni siihen että O itkee. Se on onneksi herännyt ajoissa käydäkseen vessassa, mutta huomannut herättyään että sen rakas tutu on hukassa ja että itseasiassa sen nilkkoja särkee. Vaellan alakertaan hakemaan särkylääkettä mun öiselle kipuilijalle ja yritän samalla etsiä sitä hukkunutta rakasta rättiä. Särkylääke löytyy, rättönen jää puuttumaan. Lohdutan lasta, hieron sen jalkoja ja lopulta palaan takaisin omaan uneen. Seuraava herätys on joskus kuuden aikaan. K on hereillä. Torstai on alkanut. Yhdeksältä olen hammaslääkärissä. Matthewn ä...

vihdoinkin rauhaisa maanantai

Kiireinen viikko ja viikonloppu tuli ja meni. Poden – joo tarpeettomasti – huonoa omaatuntoa siitä etten ehdi kirjoittaa, enemmän olisin kuitenkin huolissani jos kirjoittaminen ja kuvaaminen menis näitten muitten ohi. Huomaan valokuvaavani kaikkialla taka-ajatuksena hyvät blogikuvat... tosta sais hyvän, ja tästä ja tästä ja tästä... tälläkin kertaa viikonloppu tallentuu lähinnä kuvakertomuksena ja kuvia siivittävinä sanoina. Me ehdittiin paljon. Lauantaina olin Taideopen sijaisena Suomikoulussa. Sillä aikaa O ja L vei M:n jalkapalloon ja sieltä me ajettiin Seattleen, maalaishiiret retkelle isoon kaupunkiin. Jos meillä ei olis näitä kolmea me asuttais siellä. Jos meillä olis paljon rahaa ja kolme lasta, me asuttais siellä... Ongelma on koulupiiri, ja se että yksityiskoulu olis käytännössä ainoa vaihtoehto kaupungissa. Hyvät koulupiirit kun on kaikki täällä suburbiassa, täällä missä suurin osa koululaisistakin. Seattle on murroksessa. Kymmenen vuotta sitten siellä ei näkyny...

irtiottoja

Mielessä taas ihan liian monta asiaa... tarttuako yhteen, kahteen, viiteen vai ihan kaikkeen. Syventyäkö vai raapaista vaan nopeasti pinnalta. Puutarha – kasvimaa – pursuaa tomaatteja ja kurkkua. Pitäis ryhdistäytyä ja leipasta, joo leipasta ei leipoa kun ei se nyt niin iso homma ole, kesäkurpitsakakkuja... veikkaan et niitä tulee kevyesti viisi tai kuusi noista kurpitsoista, riittää pakkaseenkin koulueväiksi. Huomaan ettei meillä oo munia, päädyn pakastamaan kurpitsaraasteen... siitä riittää kahdeksaan leipään.  Aamupäivä meni kirkossa. Sillä aikaa L pesee meidän lattiat. Ekaks vapaaehtoisena pääopena kaksvuotiaitten luokassa – ekan jumalanpalveluksen ajan - ja sit vapaaehtoisena tervehtijänä ja lopulta siellä jumalanpalveluksessa. Kaksveet on kaksveitä, ja just sellaisia kuin kaikki tietää niitten olevan. Mun mielestä lapset on parhaimmillaan kolmenvuoden paremmalla puolella eli ei nyt varsinaisesti mun lempipuuhaa, mutta tulee ja menee selkäytimestä. lattianp...

taas tissi

Pöydänkulmalla odottaa käyntikortti. Pitäis soittaa ja varata aika. En jaksais sitä järjestelyä ja häsistä. Kello on kahdeksan, voiskohan jo soittaa? Mä luulen et ne tulee töihin vasta myöhemmin, ehkä yhdeksäks? Soitan ja vastaus on puolivälistä 8:30... soitan kohta uudestaan. Tällä kertaa mä tiedän ettei se oo mitään vaarallista. Se on kysta. Ehkä se sama kuin keväällä? Kai nekin voi täyttyä uudestaan. Tai uus? Ehkä isompi? Tissi on arka ja kipee ja särkee, ja mulla olis muutakin tekemistä kuin käydä tissilääkärissä. Yhtään ei jaksais ja silti se on sen verran kipee ettei voi olla soittamattakaan. Tuntuu hullulta soittaa kuuluisalle tissilääkärille vaivaisesta kystasta, mutta jos soitan Sekikselle – sille gunegologille – se ohjaa mut kuitenkin soittamaan tälle tyypille eli soitan suoraan sille. Tänään me palataan arkeen... Opekokous, kesäkoulu, toimintaterapia, fyssari – O:n, syömisryhmä. Pyykit pitäis selviä ja rikkinäinen tiskikone tyhjentää. Tiskikone pesee vaan alatasolla...

kirkkoa ja kiukkua

Ai mitä meille kuului sunnuntaina? No aamu sujui oikeestaan loistavasti kun illalla katoin jo jannuille teekutsut odottamaan aamua ja ne saapui meidän makkarin ovelle kolistelemaan vasta puoliseiskan jälkeen...  M hiipi alakertaan joskus seiskan jälkeen ja aamiaisella istuttiin koko perheen voimin – miinus M – jo kahdeksan aikaan. M ei halunnut aamiaiseksi muuta kuin pirtelönsä. M kärsii siis koulunpäättymiskriisiään jo nyt, alkaen perjantain puolikas koulupäivä ja M:n elämä on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän vaikeeta. Olis ihanaa voida ajatella että kriisin varhainen alkaminen johtaa sen varhaisempaan päättymiseen... enneminkin pelkään että se kestää odotettua pidempään. Viime keväänä meillä ei vielä perheenä ollut valmiuksia tähän. Tänä vuonna tiedän että me pärjätään kyllä. Ihan varmasti  - ja tomun laskeuduttua M:nkin elämä kantaa taas. Tän päivän opetus meille vanhemmille - ja M:lle myös - oli se ettei M ymmärrä poikien miekkaleikkejä vaan ihan oikeesti ajattelee et ...

tänään oon opettaja

Mä luin eilen siellä odotellessani taas sitä kirjaa, siis sitä jossa puhutaan autismista ja aspergeristä ( mun mielessä nää kaks on sama asia) ja ADHD:stä siis ”Levottomat Aivot” kirjaa... ja mietin itseäni ihmisenä ja vanhempana. Minkälaisia tunnelukkoja mulla on? Oonko ottanut itselleni jonkin roolin – uhri/selviytyjä. Mikä on mun oma identiteetti? Oonko liian syvällä äitiydessä tai leijonaemoudessa? Onko elämää sen ulkopuolellakin? Mä tiedän olevani suorittaja. Mä uppoudun, perehdyn, heittäydyn ja omaksun. Onneksi mulla on L, se aina välillä nykäisee mut ulos sieltä kuopasta mihin oon kaivautunut ja muistuttaa että elämää on muuallakin.  Vuosien terapian jälkeenkin tunnistan itsessäni kaksi niistä listan tunnelukoista. Ne on varmaan jo aika rikkirenkutettujakin, mutta kyllä ne siellä taustalla kuitenkin on.  Mä tykkään tässä kirjassa vanhemmuusosiosta, siitä misä muistetaan keskittyä vanhemmuuteen ja hyvään. Erityislapsiperheessä kun helposti tulee tuijottaneeksi ...

omenasta ikkunaan

Aamu meni tehokkaasti Suomikoulun kevätjuhlahulinassa ja ekaa kertaa kaduin kaikkien kolmen mukaan ottamista joskus ennen aamukymmentä, tosin tilanne vähän helpotti juhlaväen saapuessa kun saatoin ulkoistaa lastenhoidon niille muille koulunpihalla seisoskeleville aikuisille. Juhlan alkaessa meidän M:sta kuoriutui varsinainen esiintyjä. Se esiintyi ekaks mun ryhmän kanssa 0-2 –vuotiaat ja sen jälkeen vielä uudestaan toisen lapsikadosta kärsineen ryhmän mukana. Reippaasti sen ensin soitteli sadelaulua rytmikapuloilla ja sen jälkeen laittoi päähänsä kimalaismyssyn soittaen marakassia tuntemattomassa jengissä. Se siis tykkää esiintyä, mutta kunnon diivan tavoin se poistui aina esityksen jälkeen suoraan pihalle kokoamaan itsensä. Paljon se on siis oppinut, noin niin kuin ”käyttämään” itseään ja sen sijaan että istuis jakkaralla heijaamassa itseään se vaan hakeutuu omaan rauhaansa puhaamaan omiaan kunnes on taas valmis liittymään seuraan. K kävi koulun pihalla pissalla ja oli sange...

ihan liian varhain

Meidän aamu alkoi tänään jo hyvän tovin ennen kuin kukko lauloi. Siinä vaiheessa mä olin vähintäänkin ”grumpy” ja kun M oli aikansakuluksi kiskonut vielä pojatkin pystyyn siirryin ärtyneestä murisevaan ja vähemmän mukavaan. Eihän varhainen aamu sinällään vielä iso vahinko ole, mutta tietoisuus siitä ettei aamunkoitteensa silmänsä avannut M ole kenenkään mielestä mukavaa seuraa aamukahdeksan jälkeen... se oli se joka veti tunnelman aika kireäksi jo ennen aamiaista. Tiedossa oli pitkä päivä. Mä pääsin O:n kanssa Suomikouluun ”pakoon” ja äitienpäivä juhlat oli onnistuneet, herkät ja kauniit. Juhlien päälle liikuntaleikittiin vielä varmemmaksi vakuudeksi viimeistä kertaa tänä keväänä. Viikon päästä on kevätjuhlat ja meidän opejen illanvietto. Iltapäivällä pakattiin lauma mun ”äitienpäivälahjaan” – kun se nyt niin sopivasti saatiin viimein äitienpäiväksi kotiin – ja lähdettiin pakoilemaan ulos... ensin puistoon ja sen jälkeen Seattleen. pieni mies ja iso auto täällä u...