lauantai 30. marraskuuta 2013

marraskuun viimeinen lauantai

Me istutaan iltaa tässä keittiösaarekkeen ympärillä ja shoppaillaan lasten joululahjoja... legoja, legoja, legoja, ja sit vähän junarataa – ja legoja. Hirveet tyrannivanhemmat jotka kieltäytyy ostamasta soivia ja kilkattavia muovivekottimia. Taas yks trauma jälkikasvulle.

Lapset on nukkumassa, joululaulut soi taustalla ja joulukuusta on ihanaa katsella. Niinhän siinä taas kävi että kun kaikki muutkin, niin kyl mekin sit ja nyt se tönöttää tuolla nurkassa ja on niin ihana. Tonttu liukuu köysiradalla halki olohuoneen ja adventtikalenterit on passissa aamua varten.


meidän puu





Tonttu iloittelee villalangasta tehdyllä köysiradalla




Useimmat oli huolissaan silloin kun lapset oli vuosikkaita että ne kaataa kuusen... mä olen huolissani siitä nyt kun noi on kohta neljä ja M on viisi. Tuin joulukuusen jalan kivenmurikoilla. Hyvä että tuin, ei mennyt montaa minuuttia kun niillä oli jo kilpailu kuka mahtuu kiertämään kuusen ympäri.


Lauantaiostoksilla M jäi autoon istumaan meidän muiden käydessä kaupassa. Päivällissuunnitelman innostamana mä sain ekan joululahjani jo tänään... keittiöunelma!!!! I-H-A-N-A.






jannut ihailee kala- ja äyriäistiskiä


merimakkaraa?

tää on joku simpukkalaji - pituutta 40-50cm per otus

ostereita

liian monta yötä jouluun

M odottaa joulua. Tai odottaahan ne pojatkin, mutta niitten joulunodotus on jotenkin siedettävämpää. M:n joulunodotus on raskasta. Se on äänekästä ja tarvitsevaa... raivokastakin. Riidan saa aikaiseksi ihan mistä tahansa ja useimmitem se riitely on neidin puolelta äänekästä ja fyysistä. Hetkittäin M saa joulunodotuksensa tarttumaan tohon kaksikkoonkin ja siinä vaiheessa meno on suorastaan päätöntä. Mä en usko että se odottaa lahjavuorta, tai siis tiedän ettei se niinkään odota saavansa lahjoja, se vaan odottaa..., joulupukkia, Tonttua, yllätyksiä, ja sen kyky hallita itseään joulunodotusarjessa jossa on mukana myös se ennalta-arvaamaton osoittautuu taas vähintäänklin surkeaksi. Samalla se on niin innoissaan ja mukana että sydäntä särkee.

Tilannetta ei ainakaan helpota nää lomapäivät ja se ettei elämä ole muuten tavallista ja arkirutiineihin nojaavaa... eilen se jo sanoi et se ei tykkää kun ei pääse kouluun. Odotan siis innolla  kauhun vallassa joululomaa ja sitä seuraavaa matkaa – ei koulua neljään viikkoon. Salaa toivon että se jotenkin sopeutuu tähän joulunaikaan ja tilanne rauhottuu, edes vähän... edes ihan vähän. Tällaisina meidän päivät on aika pitkiä - etenkin kun ne alkaa taas kuudelta – ja vanhemman taival raskaanlainen.


Tunnelma on enneminkin kuin Jeesuksen viimeisinä päivinä pääsiäisen alla, ei niinkään suurta ilosanomaa odottava.


tänään se oli löytänyt suklaakakun jämät

perjantai 29. marraskuuta 2013

koristelua

jouluvalosählää vol.1

vol.2

jouluiloa ikeasta...

...enkä kertaakaan edes kiroillut, ärjynyt tai purrut hammasta...





 

sukat ojennuksessa

jopa vessan ovi sai seppeleensä


jouluvalot - lopputulos... ei oo joo tyliikästä valkoista, mutta ei tää nyt ihan pahimmastakaan päästä kai ole...


mielikuvien joulu

Tänä syksynä totesin ihan yllättäin autossa istuessa ja ajellessa että oma sisäinen mielikuva jouluisesta maisemasta on muuttunut. Huomasin miettiväni että onpa jouluisen oloista ajaessani läpi harmaan maiseman. Kauan siihen meni, toistakymmentä vuotta.

Ekat joulut tuntui aika lohduttomilta. Useimmiten vähän päälle kymmenen astetta ja kävelyllä tuli enneminkin hiki kuin tarve keittää glögit. Ekana vuonna me ajettiin jopa vuorille lumen ja pakkasen perässä.

Kaikkeen tottuu sanoi... ja niin tottui vähitellen siihenkin ettei jouluisin ole lunta tai pakkasta. Poikkeuksena vuoden 2008 luminen joulu, viides sitten vuoden 1881 (1966, 1944, 1915, 1909). Vielä silloin se tuntui hyvältä ja ihanalta. 

M:n eka joulu ja lumi

lumitöissä

sama maisema tammikuun alussa

Olishan siinä valkoisessa joulussa kai oma viehätyksensä nytkin, mutta ihan yhtä jouluiselta maisema näytti tänään metsässä Koiran kanssa.


ihanan jouluista!

tästä trailmerkinnästä keskellä metsää, puolittain umpeen kasvaneella polulla tuli mieleen lyhtypylväs Narniassa...


oletan että ajatus on rakentaa tälle polulle trail





he's back!

Tästä se alkaa, ihan virallisestikin, joulunodotus – 27 päivää jouluun.  Tänään jouluvalot ulos, joulukoristeet ihan virallisestikin sisään... tekis ihan kauheesti mieli hakea joulukuusi, mutta järki sanoo et kannattaa vähän aikaa unohtaa jotta se ei ole jouluna pelkkä ruskea ranka.






Eilisen tarinat tuleville vuosille on L:n liian myöhään maalaamat tuolit ja, ei nyt varsinaisesti märkä, mutta tahmea maali. Lopulta me istuttiin keittiöpyyhkeitten päällä - varmuudeksi... tänään L maalaa tuolit uudestaan. Sit oli pöydässä ensin yökkäävä O, sen jälkeen herran lakoninen toteamus ”En oksentanut... en tykkää näistä porkkanoista”.  Viimeisenä se ystävä jolta M tiedusteli vähemmän kohteliaasti ikää ja lopulta arvasi vieraan iäksi 56... kamalan traumatisoivaa juuri 40 täyttäneelle, joka edelleen väittää olevansa 39. Näitä on hyvä muistella tulevina vuosina.  




muistona kuva ystävän takalistosta - tuolissa


bataatteja, appelsiininkuorta, appelsiinimehua, valkosipulia, kanelia, muskottia, sokeria, kananmunaa, kermaa JA vcaahtokarkkeja