Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella valokuvia merkityt tekstit.

aika tavallinen torstai

Tervetuloa seuraamaan sellaista kohtuullisen tavallista torstaita meidän perheessä täällä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolassa. Torstai oli virallisesti kesän viimeinen päivä ja nimensä mukaisesti aurinkoinen ja kaunis.  Mulla on kolmesta neljään kertaan viikossa aamupalaveri johon osallistuu ihmisiä koko maan alueelta. Jotta palaveri saadaan osumaan päivän alkuun myös itärannikolla on meillä täällä lännessä aika reipas herätys, mulla vähän ennen viittä. Ennen kun istahdan kahvikupin kanssa palaveeraamaan, päästän koirat ulos ja kahdesti viikossa otan pissanäytteen Murphyltä. Murph sairastaa vesitystautia ja häneltä puuttuu hormoni joka käytännössä säätelee munuaistoimintaa. Hormonia annetaan hänelle kolmasti päivässä ja säännöllisillä pissanäytteillä varnistetaan että aamupissa on suunnilleen sellaista kun sen pitäisikin olla. Torstai on virtsanäyteaamu, joten aamun pimeydessä juoksin taas koiran perässä pikin nurmikkoa napatakseni mukaan lorauksen pissaa.    Vähän kuud...

kahdeksaksi tuorein kuva

Viime viikonloppuna tein jotakin sellaista mikä ei ole yhtään mun tapaista. Ensin vastasin Facebook haasteeseen ja sitten vielä jaoin sen omalla seinälläni, jätin tosin sieltä lopusta pois sen vaatimuksen haasteen jakamisesta ja jatkamisesta. Nää kiertokirjeet ei oikein ole mun juttu, puhuttiin sitten tavasta tai paikasta tutustua, syöpätietoisuudesta, itsemurhatilastoista tai mistä tahansa.  Tähän juttuun vastasin ja jaoin sen koska pidin sitä hauskana ja viihteellisenä. Niin näköjään aika moni muukin sillä sain omaan kyselyyni kymmeniä vastauksia. Kamera kulkee nykyään melkein jokaisella mukana kaikkialla ja sitä tulee käytettyä monesti aika toisin kuin silloin kun kameran tarkoitus oli kuvata jollakin tavalla erityisiä hetkiä Kameralla napataan valokuva Ikean tuotteen varastohyllypaikasta, vaatteen mallimerkinnästä, siitä rikkimenneestä kikkulasta autotallissa jotta osaa ostaa uuden oikeanlaisen. Kameran muistista on tullut monimuotoisempi ja huomattavasti mielenkiintoisem...