Ulkosuomalaiset Blogit täytti 9-vuotta. Kirjoitin asiaankuuluvasti onnittelut ryhmään ja jäin miettimään, että onhan tässä tosiaan tullut kirjoitettua tovi jos toinenkin. Tekstejäkin on ehtinyt syntymään 1.995, tämä on sitten se teksti 1.996. Jos lasketaan ne ekan blogin tekstit mukaan, ollaan jo pitkälle päälle kahden tuhannen kirjoituksen. Vuosiin on mahtunut kaikenlaista. Olihan meillä silloin kun aloitin kolme vaippaikäistä lasta ja nyt ne samat tyypit on teinejä. Just kuluneella viikolla istuin ystävän kanssa oluella ja muisteltiin aikaa jolloin meillä kommunikoitiin PECS-kortein ja hätätilassa niitä piirrettiin auton hansikaslokerosta löytyville tarralapuille. Päivät kuluivat terapiaklinikan odotushuoneissa ja läheisissä puistoissa – odottaessa. Elämä pyöri lasten ympärillä ja minä katosin sinne jonnekin. Lapset eivät tule käyttöohjekirjan kanssa ja vaikka vanhemmuudesta ja lapsista on kirjoitettu lukemattomia ja taas lukemattomia kirjoja Dr Spockista Anna Wahlgrenin l...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.