Tahdon Asiat

Rooman melskeen ja käsinkosketeltavan historian havinan välillä on vain viikko siihen, että tyttäreni istuu autiomaan laskevan auringon lämmössä kuuntelemassa countrymusiikkikonserttia. Minä tiedän ja hän tietää, että matkaa näiden kahden paikan välillä on enemmän kuin puoli maapalloa, valovuosia ja ikuisuuksia, silti ihmiset ovat ihmisiä ihan kaikkialla. Eihän sen oikeastaan pitäisi edes olla täällä, viisitoistavuotiaan aikuisten konsertissa mutta joku konserttien pyhimys oli tänä iltana suosiollinen, eihän meiltä kysytty pääsylippuja sen enempää kuin lapselta papereitakaan. Meidän oli tarkoitus olla täällä. Tänä iltana me istumme siellä jossakin, mielikuvien amerikkalaisuuden ytimessä missä nurmikon laitamilla pariskunnat tanssivat stetsoneissaan, olut virtaa hanoista edulliseen tuoppihintaan ja varmasti valtaosa yleisöstä äänesti Donald Trumpia – kahdesti. Mutta meidän edessä olevassa retkituolissa istuva nainen jättää käsilaukkunsa roikkumaan tuolin selkänojaan lähtiessään täyttämä...