Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

aika tavallinen torstai

Tervetuloa seuraamaan sellaista kohtuullisen tavallista torstaita meidän perheessä täällä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolassa. Torstai oli virallisesti kesän viimeinen päivä ja nimensä mukaisesti aurinkoinen ja kaunis.  Mulla on kolmesta neljään kertaan viikossa aamupalaveri johon osallistuu ihmisiä koko maan alueelta. Jotta palaveri saadaan osumaan päivän alkuun myös itärannikolla on meillä täällä lännessä aika reipas herätys, mulla vähän ennen viittä. Ennen kun istahdan kahvikupin kanssa palaveeraamaan, päästän koirat ulos ja kahdesti viikossa otan pissanäytteen Murphyltä. Murph sairastaa vesitystautia ja häneltä puuttuu hormoni joka käytännössä säätelee munuaistoimintaa. Hormonia annetaan hänelle kolmasti päivässä ja säännöllisillä pissanäytteillä varnistetaan että aamupissa on suunnilleen sellaista kun sen pitäisikin olla. Torstai on virtsanäyteaamu, joten aamun pimeydessä juoksin taas koiran perässä pikin nurmikkoa napatakseni mukaan lorauksen pissaa.    Vähän kuud...

takaisin kouluun

Auton ovi aukeaa ja kysäisen sisääntulijalta:” No miten meni?” Vastaukset ensimmäisen koulupäivän tunnelmista vaihtelivat vastaajasta toiseen.  Lapsi 1 – yläkoulun viimeinen vuosi: Oli tosi kivaa! Mun kanssa on samalla hissan, matikan… tunnilla AJ ja PJ ja… Ja espanjan ope, no se on ihan järjettömän karismaattinen! Niin, ja kaikilla kavereilla on sama lounasaika mun kanssa. Lapsi 2 – yläkoulun viimeinen vuosi: Ihan kauhee päivä. Mä oon niiiiiiiin väsynyt. En ymmärtänyt mitään mitä se espanjan opettaja puhuu ja se sanoi et se on tosi tiukka. Mä en koskaan pääse läpi tästä vuodesta. Ja miten mä aina saan sen saman tiedeaineiden opettajan, se on ihan kauhee. En kestä. Ihan kauheeta. Taas. Mä en haluu käydä koulua. Miks ihmisen pitää käydä koulua? Miks ei saa vaan olla?!!!  (Niin, sitä minäkin aina välillä mietin.) Lapsi 3 – lukion toinen vuosi: Ihan sairaan hienoo et mulla on sama lounas kaikkien tyyppien kaa. Ja se englannin ope, se oli tosi kiva, tykkää formulasta. Espanj...