aika tavallinen torstai

Tervetuloa seuraamaan sellaista kohtuullisen tavallista torstaita meidän perheessä täällä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolassa. Torstai oli virallisesti kesän viimeinen päivä ja nimensä mukaisesti aurinkoinen ja kaunis. 

Mulla on kolmesta neljään kertaan viikossa aamupalaveri johon osallistuu ihmisiä koko maan alueelta. Jotta palaveri saadaan osumaan päivän alkuun myös itärannikolla on meillä täällä lännessä aika reipas herätys, mulla vähän ennen viittä. Ennen kun istahdan kahvikupin kanssa palaveeraamaan, päästän koirat ulos ja kahdesti viikossa otan pissanäytteen Murphyltä. Murph sairastaa vesitystautia ja häneltä puuttuu hormoni joka käytännössä säätelee munuaistoimintaa. Hormonia annetaan hänelle kolmasti päivässä ja säännöllisillä pissanäytteillä varnistetaan että aamupissa on suunnilleen sellaista kun sen pitäisikin olla. Torstai on virtsanäyteaamu, joten aamun pimeydessä juoksin taas koiran perässä pikin nurmikkoa napatakseni mukaan lorauksen pissaa. 

 

Vähän kuuden jälkeen meille alkaa valumaan alakertaan erilaisia ja erilaisissa mielentiloissa olevia teinejä. Yleensä viikon lähestyessä loppuaan aamuriitely vähenee ja tarve tökkiä toista on pienempi kuin alkuviikosta. Tämänkin torstain aamutoimet sujuvat kohtuullisen positiivisissa tunnelmissa ja me katsotaan yhdessä facebookista päivän muistot. Lasten pakkaillessa eväitään teen Freddelle ja Tättikselle lattet. Toisinaan Ollipollikin haluaa kahvin. Kentsu ei koskaan. 

Vaikka poikien koulu on ns. kävelykoulu ja moni lapsista kävelee tai pyöräilee kouluun, ollaan me ajettu pojat kouluun. Mun mielestä vajaat kolme kilometriä on aika paljon ennen koulupäivää, etenkin vesisateessa. En itsekään haluaisi saapua aamuisin töihin läpimärkänä. Iltapäivisin pojat kävelevät koulusta kotiin. 

Käytännössä Tättis ajaa ensin pojat kouluun ja sitten itsensä. Ajokilometrejä ja harjoitusta on kertynyt aika paljon huhtikuusta ja ollaan päästy siihen vaiheeseen jossa mä luen siinä vieressä sähköposteja ja hoitelen työasioita. 

Koululta jatkan matkaani asiakastapaamiseen kahvilaan. Tapaan asiakkaita mieluummin kahvilassa, lounaalla tai vaikka oluen äärellä kun toimistolla. Meidän toimisto on tosi hieno, siis oikeesti sellainen mustavalkoinen moderni luomus jossa on sohvaryhmiä ja pöytäryhmiä, mutta siinä samalla mun mielestä myös aika kolkko eikä varsinaisesti houkuttele juttelemaan. Tänäkin aamuna suuntaan lempikahvilaani toimiston sijaan ja mun kävellessä sisään kuuluu tiskin takaa jo huikkaus että otatko tavallisen? - Joo. Barista tekee mun kahvin ja Ryan heittää mun aamiaisleivän uuniin samalla kun mä valkkaan pöydän ja kaivan esiin tietokoneen. Kello on kahdeksan. 

Tapaamisen jälkeen ajan meidän kaupungin keskustaan ja istun hyvän tovin aamuruuhkassa. Katson kelloa ja totean että ehdin kyllä, liikenteen palaamiseen on ollut yllättävän vaikeaa tottua. Seuraavana torstain ohjelmassa on vanhempainyhdistyksen hallinnon palaveri koulupiirin hallintorakennuksessa. Siinä missä koulujen vanhempainyhdistykset tapaavat yleensä kouluilla, tavataan me hallinnon ihmiset hallintorakennuksessa. Tämän päivän ohjelmassa on keskustella meidän inkluusiota koskevasta lausunnosta kouluhallinnolle, nimittää vanhempainyhdistyksen edustajat kouluhallinnon työryhmiin ja keskustella hallintofoorumin osannottajista. 

Inkluusio on tapetilla myös täällä. Ajatus on toki kaunis ja itse eritysilasten vanhempana pidan ajatusta hyvänä, mutta jotta kaikilla olisi koulussa oppimisen edellytykset, riittävästi tukea ja hyvä olla, ei erityislapsia voida vain laittaa tavalliseen oppilasryhmään inkluusion nimissä ilman tarvittavaa tukea, henkilöstöä ja koulutusta. Toimiva esimerkki inkluusiosta on Kentsun matematiikan opetusryhmä jota kutsutaan jotenkin suloisesti pelastusliivimatematiikaksi. Ryhmässä on lapsia joilla on oppimisvaikeuksia, erityisvaikeuksia ja sitten ihan tavallisia oppilaita. Luokassa on matematiikan tunneilla kaksi opettajaa, yksi erityisopettaja ja lisäksi avustaja. Kaikki oppivat ja hyötyvät siitä että reilun kahdenkymmenen lapsen ryhmässä on aina neljä aikuista. Vähän heikommin toimii se alakoulun perusopetuksen luokka jossa on parikymmentä lasta, yksi opettaja ja yhdeksän lukutaidotonta lasta, kaksi jotka eivät tuota puhetta ja hirveä härdelli päällä. Kukaan ei opi ja kaikki uupuvat. Mut nimitetään kouluhallinnon lukio-opiskelua pohtivaan työryhmään. 

Vähän ennen puoltapäivää ajelen takaisin kotiin, laitan auton lataukseen, vaihdan lenkkarit toisiin ja lähden koirien kanssa lenkille. Fredde ehtikin jo soittaa mulle autosta matkalla omalle toimistolleen että Martta odottaa kotona lenkkiä ja suunnilleen yritti pukea Freddelle lenkkareita jalkaan. 

Metsälenkki selventää hyvin pitkän palaverin sumentamia aivoja ja ilmahan on mitä täydellisin. Seuraavaksi lounas ja taas vähän töitä. Vartti sähköposteja, toinen markkinointia, kolmas myyntiin tulleita kohteita asiakkaille. Soitan kuntotarkastajalle vahvistaakseni perjantaille sovitun tarkastuksen. Ehdin myös heittäytymään sohvalle päiväunille koirien kanssa. 

Kolmen aikaan istahdan taas auton. Akku on täynnä ja sähköä riittää taas loppupäiväksi. Vaikka Tättis pääsisi koulusta kotiin myös bussikyydillä, ajan mielelläni koululle. Kotimatkalla kuuntelen miten neidon koulupäivä on sujunut. Autossa on hyvä hetki jutella ennen iltapäivän ja illan tanssi treenejä. Koulun parkkipaikalla kaivan laukusta kirjan ja luen kunnes koulupäivä päättyy. Koulua on käyty nyt melkein kaksi viikkoa ja arki alkaa taas asettumaan uomiinsa. 

Kotona kentsu on laittamassa itselleen välipalaa, Ollipolli on vetäytynyt huoneeseensa pelaamaan ennen tanssitunteja. Tättiskin loikkii suoraan yläkertaan reppunsa kanssa tekemään läksyjä ja olemaan omassa rauhassaan ennen kun täytyy taas lähteä. 

Letitän hiuksia, ruokin koirat, keitän perunoita, vastaan kollegan pyyntöön Kaliforniasta - asiakas haluaa tietää mitä voi tehdä Rovaniemellä joulukuussa? Olen aina sanonut että tässä duunissa törmää mitä erikoisimpiin kysymyksiin. Mitä tehdä Rovaniemellä? No, kysäisenpä mun kiinteistövälittäjältä, se kun aina tietää kaiken. What! No Debbie muistaa että mä oon suomalainen ja siirtää kysymyksen mulle. Asiakas on onnellinen saadessaan listan ravintoloista, joulupukin pajasta ja lumihotellista. 

Torstai on meille vanhemmille tanssipäivistä se hölmöin, kun kuudesta kahdeksaan ajetaan tunnin välein studiolle tuomaan ja viemään. Onneksi studio on lähellä. Kun Tättis ensi keväänä saa ajokortin me voidaan huokaista helpotuksesta. Minä ajan kuudeksi ja seitsemäksi, Fredde hoitaa viimeisen kierroksen mun laittaessa ruokaa. Mennään Teslalla kun Tättis tykkää siitä enemmän kuin mun Jeepistä. 

Päivällinen syödään kahdeksan jälkeen Tättiksen tultua kotiin. Ruuaksi on porsaanfilettä, uunissa kypsennettyjä perunoita ja sieni-vihannes-hässäkkä. Arki-iltaisin tulee harvemmin istuttua yhdessä aterialle vaikka pitäisi. Jokainen on aika uupunut päivästä ja syö mieluummin omasa rauhassaan joko telkkarin tai tietokoneensa kanssa. Mulla on aina tässä vaiheessa takki tyhjä ja Tättiksen kanssa katsottu sitcom sopii paremmin kuin seurustelu. 

Me kokoonnutaan iltaisin lasten kanssa meidän makkariin ja puhutaan siitä miten päivä on mennyt. Siinä hetkessä se tuntuu paremmalta kuin ruokapöydässä. Mitä teit tänään? Mistä tuli hyvä mieli? Missä epäonnistuit tai mikä oli vaikeaa? Ketä autoit tänään? Mistä olet kiitollinen juuri nyt?