Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui.
Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.
Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä asialle jotakin – HS 28.12.2023 Laura Friman
Yhden ohitse kiitävän hetken ehdin ajattelemaan että Laura on oikeasti alkoholisti, että hänellä on ehkä kiire kotiin korkkaamaan viinipullo, tai ehkä viinakauppaan ostamaan lisää. Laura kuitenkin korjaa tilanteen nopeasti sanomalla olevansa huolissaan siitä että juo lasin kuohuviiniä aina ollessaan teatterin väliajalla. Laura ei ilmeisesti tiedä mitä alkoholismi tarkoittaa tai ehkä hän niin kovin nykyaikaisesti haluaa käyttää raflaavaa termiä ja julistaa itselleen päihdesairauden tietämättä mistä oikeastaan puhuu, unohtaen samalla kaikki ne perheet joita tämä asia ihan oikeasti koskettaa, ne joissa perheenjäsen ihan oikeasti on päihdesairas.
Vastasin taannoin yhden koulutoverini Facebook postaukseen kasvaneeni alkoholistiperheessä. En ollut koskaan tuonut asiaa esiin, ja koulutoverini oli aidon hämmentynyt. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että minun etelähelsinkiläinen lapsuuteni siinä kadun toisella puolen oli täynnä poliiseja, viinaa ja valheita. Ei siitä kukaan tiennyt, ei siitä puhuttu. Ei siitä saanut puhua. Se oli salaisuus.
Ennen kuin täytin kahdeksantoista. Tiesin että jos on tarpeeksi harjoitusta voi ajaa autoa useamman promillen kännissä ilman että jää kiinni. Tiesin että poliisille ei saa avata ovea ja että jos avaa niin pitää ainakin valehdella, ettei tiedä missä isä on. Tiesin että viinaa voi juoda antabuksellakin, jos tarpeeksi haluaa. Tiesin ettei mikään ole koskaan varmaa ja ettei lomalle lähtö ole varmaa ennen kuin lentokone on jo ilmassa. Tiesin että sammunut juoppo on usein parempi kuin se joka örisee menemään. Olin ollut sisällä jokaisessa eteläisen Helsingin räkälässä ja kohdannut sen tyypin joka viikkojen putken jälkeen ilmestyi ovelle ryvettyneenä, likaisena ja naama verillä. Tiesin ettei alkoholistia voi saada lopettamaan ja ettei alkoholisti voi lopettaa vaikka haluaisi. Alkoholismi on sairaus. Ennen kuin täytin kahdeksantoista olin oppinut säälimään äitiäni, joka vuodesta toiseen jaksoi uskoa ja toivoa, uskoa ja toivoa, uskoa ja toivoa. Ennen kuin täytin kahdeksantoista päätin etten tule koskaan enää asumaan alkoholistin kanssa.
Alkoholismi ei asu teatterilämpiön kuohuviinilasillisessa tai ystävien kanssa juodussa oluessa. Alkoholismi ei ole sievä kikatus pienessä hiprakassa. Alkoholismi on ruma eikä sitä selätetä yhdellä pienellä sopimuksella hääpäivänä.
Alkoholiongelma, alkoholin liikakäyttö ja alkoholismi. Päivämme sanoja, joita heitellään huolettomasti ilmaan. Se että juot joka päivä töiden jälkeen kaljan tai kaksi ei tee sinusta alkoholistia eikä edes alkoholin ongelmakäyttäjää. Voisitko ehkä olla juomatta oman terveytesi takia? Ehkä? Päätös on sinun, ei alkoholin. Vasta sitten kun päätöksen tekee alkoholi sinun puolestasi, olet alkoholisti.
Voisin kuvitella ettei Lauran ovella käy poliiseja kyselemässä teatteri-illan jälkeen missä Laura on. Voisin myös kuvitella että Laura tulee töistä kotiin iltaisin, laittaa ruokaa ja peittelee lapsensa nukkumaan. Laura tuskin löytyy työpaikan sijaan putkasta tai sairaalasta. Laura tuskin sammuu jouluaattona nojatuoliin ennen jouluateriaa. Lauralla ei ole alkoholiongelmaa. Laura haluaa toki tarkastella alkoholinkäyttöään, hyvä niin.
On juhannusyö joskus varhaisella 80-luvulla. Vietämme juhannusta saaressa kuten jokaisena lapsuuteni vuonna. Kaljakorit on upotettu mereen pysymään viileänä kuten monessa muussakin suomalaisessa juhannusidyllissä. Havahdun meteliin. Idylli on mennyt rikki - taas. Känniset veljekset yrittävät saada kiinni huonosti kiinnitettyjä veneitä, tai isoja troolareitahan ne on. Naapurisaaresta apuun tullut karauttaa tuhannen päissään täyttä vauhtia veneellä rantaan. Aikuisia naurattaa. Makaan sängyssä ja pelkään. Ulkoa kuuluu sekalaista älämölöä. Ajattelin että nyt ne kuolee. Kukaan ei kuitenkaan hukkunut. Kukaan ei edes loukkaantunut. Juopolla on usein helvetinmoinen tuuri mukana matkassa. Vuodesta toiseen esitin nukkuvaa. Pelkäsin. Juhannysidylli.
Mun lapsuudessa ei poliisit olleet ovella, mutta kännirähjääminen on niin tuttua, särkyneitä huonekaluja, revenneitä vaatteita ja pienenä opittu taktiikka seistä keskellä yötä itkemässä riidan keskellä, kunnes jompikumpi vanhemmista saattaa takaisin sänkyyn ja loppuyö on rauhallista, ehkä. Ei tosiaankaan pahimmasta päästä, mutta myöskin tiedän mitä se voi olla. Se ei ole tosiaankaan juoma teatterissa, eikä edes vappuna..se on joka viikonloppuinen vieras.
VastaaPoistaAika kamalaa kuitenkin! Ja sen pienen sinun kannalta ihan karmeaa ja varmasti on vaikuttanut turvallisuudentunteeseen myös myöhemmin.
PoistaMun isä oli tuurijuoppo; saattoi olla vuoden juomatta ja sitten oli viikkojen ränni. Kun se yksi saunaolut ei vain ole mahdollista. Telkäsin sen ulkosaunaan ettei lähtisi juomaan; irrotti ikkunan karmeineen ja juoksi paljainjaloin kylille. Mä kerron kaikille että mun isä oli alkoholisti, veli ei sitä vielä pysty sanomaan ääneen.
VastaaPoistaJoo. Jotakin kertoo viinan voimasta että ikuna lähtee karmeineen.
PoistaEhkä Laura onkin oikeassa ja hän on alkoholisti. Jos lapsi huomauttaa hänelle asiasta eikä Laura voi käydä edes teatterissa ilman sitä pakollista viinilasia, hänen ehkä on syytäkin tarkastaa alkoholinkäyttöään. Voi myös olla, että Laura valehtelee (myös itselleen) ja taukoajan lasillisen jälkeen kotona tulee juotua pullollinen lisää, kun lapsi on peitetty uneen. Alkoholismi myös osaa piiloutua pitkään, ennen kuin tulee sen ruma naama esille. Ja voi toki olla, että se on juuri sitä turhamaisuutta, mitä asiassa epäilet. Toivottavasti se näin onkin, lapsen tähden.
VastaaPoistaToivottavasti tosiaan olen näin. Jotenkin Voisin kuvitella ettei laura kirjoittaisi ulostuloaan Helsingin Sanomissa jos tosiaan olisi alkoholiongelmainen, mutta saatan olla väärässä.
Poista